Partio on edullinen harrastus. Maksamalla jäsenmaksun saat osallistua lippukuntasi, piirisi ja Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n toimintaan. Samalla kuulut kansainväliseen partioliikkeeseen. Maksuun sisältyy sekä Suomen Partiolaisten että partiopiirin jäsenmaksu. Jos partion aloittaa syksyllä, kattaa jäsenmaksu sekä kuluvan syksyn että tulevan vuoden jäsenyyden.

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten alueella partion I-jäsenmaksu vuodelle 2016 on 62,50 €. Jäsenmaksu sisältää sekä Suomen Partiolaisten että Pääkaupunkiseudun Partiolaisten jäsenmaksuosuudet.

Perheen ensimmäinen partiotoimintaan osallistuva jäsen ja kaikki yli 17-vuotiaat partiolaiset maksavat I-maksun. Tämän maksun maksaneet saavat kotiinsa Suomen Partiolaisten Partio-lehden sekä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Heppu-lehden. Alennetun II-maksun maksavat saman perheen muut alle 17-vuotiaat partiolaiset, ja sen suuruus vuonna 2016 on 45,50 € (sisältäen piirin ja Suomen Partiolaisten osuudet). Tähän maksuun ei sisälly partiolehtiä.

Muut kulut

Osa lippukunnista kerää myös omaa jäsenmaksua, joka laskutetaan muun jäsenmaksun mukana. Lippukunnan oma osuus vaihtelee noin 10–50 euron välillä lippukunnasta riippuen. Osa lippukunnista saattaa lisäksi periä uuden jäsenen aloitusmaksun, jolla katetaan mm. huivi- ja merkkikuluja. Lippukunnan jäsenmaksurahan käytöstä voit kysyä lisää esimerkiksi omalta ryhmänjohtajaltasi.

Jäsenmaksun lisäksi kustannuksia syntyy retkistä, leireistä ja tapahtumista. Tapahtumakohtaiset maksut lippukunnissa vaihtelevat noin 5–20 euron välillä. Suurleirit maksavat erilaisista tuista riippuen noin 100–200 euroa.

Partion jäsenmaksun laskuttaa keskusjärjestö Suomen Partiolaiset, joten laskutusasioissa kannattaa olla suoraan yhteydessä toimistoon. Vuoden 2016 jäsenmaksulaskutus alkaa syksyllä 2015 . Jäsenmaksu sisältää partiovakuutuksen.

Lue lisää jäseneduista Suomen Partiolaisten nettisivuilta http://www.partio.fi/jasenedut

Jäsenmaksuvapautus

Kaikilla lapsilla on oltava mahdollisuus harrastaa partiota. Niinpä voit tarpeen tullen hakea vapautusta jäsenmaksun maksamisesta. Jäsenmaksuvapautus voidaan myöntää taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Vapautus on suunnattu ensisijaisesti alaikäisille. Jäsenmaksusta vapauttamista voi anoa ympäri vuoden. Huomaathan, että vapautus tulee kuitenkin anoa ennen jäsenmaksulaskun eräpäivää.

Näin anot vapautusta jäsenmaksusta

Jäsenmaksuvapautusta anotaan kirjallisesti tällä lomakkeella, jonka voit

  • tulostaa ja täyttää käsin,
  • täyttää nettilomakkeena ja tulostaa
  • hakea Partioasemalta Töölöstä.

Kaikki anomukset toimitetaan piiriin toiminnanjohtajalle.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry
Mimmu Mannermaa
Töölönkatu 55
00250 Helsinki

Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti.