Ei kahta samanlaista koloa 

Miltä teidän kololla näyttää? Haastattelimme Pääkaupunkiseudun Partiolaisissa kolokoordinaattorina toiminutta Olga Hagströmia. Lisäksi tutustuimme Mankkaan Eräsusien ja Helsingin Merilokkien kokousarkeen. 

Vuoden 2018 aikana Olga työsti kolokyselyn lippukunnille, ja sen tarkoituksena oli kartoittaa lippukuntien kolotilanne.

”Kolot ovat arkinen juttu, mutta silti niistä tiedetään vähän. Halusimme saada kolokyselyn avulla moniin avoimiin kysymyksiin vastauksia”, Olga kertoo.  

Tänä vuonna kysely koostui noin 80 kysymyksestä. Pääpaino oli peruskysymyksissä: missä kokoonnutaan ja kenen tiloissa.

”Partion strategian mukaan partio on aloitteellinen yhteistyökumppani. Jos haluamme laajentaa yhteistyötä ja löytää uusia paikkoja koloille, täytyy tietää pohja, missä ollaan nyt ja millaisia mahdollisuuksia on”, Olga summaa.

Kyselyyn vastasi 102 lippukuntaa eli noin 90 prosenttia pääkaupunkiseudun aktiivisista lippukunnista. Vastauksista saatu tieto auttaa piiriä koloasioiden kartoittamisessa ja tulevaisuuden suunnittelussa. 

Tilanpuute haastaa pääkaupunkiseudun lippukuntia 

Positiiviseksi asiaksi Olga nostaa sen, että kaikilla lippukunnilla on kolo.

”Ja niihin ollaan suhteellisen tyytyväisiä. Kaikilla on myös alle kilometrin säteellä metsä tai puisto, jossa pitää kokouksia.”

Kyselyn tuloksista voi päätellä partiolaisten olevan varsin joustavia ja kekseliäitä.

”Tilaongelmia kohdatessa tai vaihtelun vuoksi johtajat kokoustavat metsässä, kahvilassa tai vaikkapa WhatsAppissa”, Olga naurahtaa.  

Pääkaupunkiseudun lippukuntien suurimpia haasteita olivat esimerkiksi tilojen löytäminen ja siisteyden ylläpito. Jos lippukunta oli joutunut luopumaan kolostaan, nostettiin syyksi esimerkiksi home, tilan irtisanominen tai remontti.

”Lippukunnat vaikuttavat olevan ratkaisukeskeisiä. Useimmilla oli suunnitelma kolon menettämisen varalle”, Olga lisää.

Yksi suurimmista haasteista on kolotilojen löytyminen jatkuvasti kehittyvällä pääkaupunkiseudulla.

”Asuinalueille ei enää rakenneta niin sanottuja hukkatiloja, joissa voisi ylläpitää partiotoimintaa. Tämä on iso haaste partiolle.” 

Mutta kuka auttaa lippukuntia haastavissa kolotilanteissa?

”Piirissä on tehty ja tehdään ennaltaehkäisevää työtä kolojen säilyttämiseksi, etsitään ratkaisuja ja kartoitetaan tulevaisuuden mahdollisuuksia kolotiloihin liittyen. Piiri tarjoaa lippukunnille säännöllisesti koulutusta ja muuta tukea sidosryhmäasioiden hoitamiseen.”

Yksin ei siis tarvitse jäädä.

”On kuitenkin hyvä muistaa, että lippukuntienkin tulee olla aktiivisia koloasioidensa kanssa jo ennakoivasti”, Olga huomauttaa. 


“Ilmainen, valmiiksi kalustettu kolo, jossa käy siivooja”  

Antti Vuorenmaa, Mankkaan Eräsudet  

”Lippukuntamme kolo sijaitsee yhteiskäyttötiloissa. Joka kauden alussa varaamme Espoon kaupungilta käyttövuorot Mankkaan makasiinille ja viereiseen asukaspuistoon. Pääasiassa käytämme makasiinia, mutta jos kaksi ryhmää kokoontuu samaan aikaan, käyttää toinen asukaspuistoa.

Lähes jokainen ryhmänjohtajapari saa käyttöönsä kolon avaimen, jolla pääsee sisään niinä aikoina, kun tila on meille varattu. Viime vuosina olemme olleet makasiinin suurin käyttäjä. Käytännössä meillä on siis ilmainen, valmiiksi kalustettu kolo, jossa käy siivooja. Ainoana haittapuolena on, ettei tila ole aina käytössämme. 

Makasiinilla meillä on käytössä muutama lukollinen kaappi, jossa säilytämme usein tarvittavaa pientavaraa. Olemme myös saaneet Espoon kaupungilta pihalta varastorakennuksen, jossa säilytämme suurinta osaa kalustostamme, kuten telttoja ja työkaluja. 

Suurimmat haasteet liittynevät siihen, ettei makasiinilla ole kunnollista keittiötä. Haaste on ratkaistu varaamalla kokkauskokouksia varten asukaspuisto, jossa on kunnon keittiö. Toinen haaste liittyy varauksiin. Toiminnan pitää olla suunniteltua jo etukäteen, koska vuorot pitää aina varata, eikä esimerkiksi retken suunnittelukokouksia voi pitää lyhyellä varoitusajalla.” 


“Ulkokokoukset ovat ihan parasta!”

Roosa Virkkula, Helsingin Merilokit 

”Helsingin Merilokit on nuori lippukunta, joka täytti viisi vuotta viime syksynä. Lippukunnalla ei ollut omia tiloja ensimmäiseen neljään ja puoleen vuoteen, joten koloiltoja pidettiin aluksi milloin missäkin, välillä läheisellä koululla tai seurakunnan lasten päiväkerhon tiloissa, mutta tilat olivat partion kannalta hankalia.

Päätimme siis pitää koloillat puistossa. Tuolloin olimme lähes aina ulkona, ja totuin vetämään koloillat otsalampun valossa, säässä kuin säässä. Vieläkin pidän mieluiten omat koloiltani ulkona, mutta muut ryhmät ovat usein sisällä.  

Tarvittaessa sisäkoloillat pidettiin Lapinlahden vanhan sairaalan käytävällä. Sairaalassa meillä ei ollut mitään säilytystiloja, emmekä saaneet avaimia tilaan. Lippukunnassa oli tällöin vain sudenpentuja ja seikkailijoita, joten toimintaa oli yhtenä iltana viikossa. Varusteita säilytettiin johtajien kotona ja kuljetettiin rinkalla koloiltaan – olihan se raskasta, enää en siihen ryhtyisi.  

Nyt meillä onneksi on oma kolo, joka kyllä helpottaa lippukunnan toimintaa valtavasti. Ihanteellisinta mielestäni olisi, jos kolon läheisyydessä olisi suuri puisto tai metsä, mutta kololla voisi säilyttää tarvikkeita. 

Ulkokokoukset ovat ihan parasta. Uskon, että myös lippukunnan lapset pitävät ulkokoloilloista, koska puistossa pääsee leikkimään, purkamaan energiaa ja opettelemaan ulkona toimimisen taitoja. Lasten positiivisen luontosuhteen kehittymisen tukeminen on yksi tavoitteeni ryhmänjohtajana, ja tämä toteutuu parhaiten juuri ulkona: siellä lähes kaikki partiokasvatuksen osa-alueet pääsevät oikeuksiinsa. 

Kaupungin sydämessä asuville lapsille olisi tärkeää tarjota ylipäänsä mahdollisimman paljon mahdollisuuksia olla ulkona. Kolopuistomme luonto on myös upeaa rantoineen ja puineen – puistokoloiltojemme vakio-ohjelmanumero onkin puissa kiipeäminen.


Kuvat: Hanna ”Beagle” Hämäläinen, Yannic Mühi, Ville Vuorenmaa

Julkaistu Hepussa 1/2019. Luettavissa näköislehtenä täällä.