Epäreilu työnjako – jätämmekö ilmastonmuutoksen torjunnan nuorten riesaksi?

Meidän, KVS:n ja Erätauko-säätiön yhteishankkeessa mietimme nuorten kanssa EU:n ilmastopolitiikkaa ja pyrimme edistämään aikuisten ymmärrystä nuorten huolista ja näkökulmista ilmastonmuutokseen.

Sara Nyman, Aava Murto ja monet heidän kaltaisensa ilmastoaktiiviset nuoret kantavat vastuuta planeettamme tulevaisuudesta. Samalla heidän viestinsä aikuisille on selvä: tarvitaan vähemmän peukutusta ja enemmän kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa.

”Viestini on, että pidämme teitä silmällä. Tämä kaikki on väärin. Minun ei pitäisi olla täällä. Minun pitäisi olla koulussa valtameren toisella puolella. Mutta te tulette hakemaan meiltä nuorilta ihmisiltä toivoa. Kuinka kehtaatte!”

Syyskuussa 2019 YK:n ilmastokokouksessa kuultiin neliminuuttinen, joka jäänee historiaan. Vain 16-vuotias ilmastoaktivisti Greta Thunberg syytti siinä päättäjiä ja vanhempia sukupolvia nuorten tulevaisuuden varastamisesta.

Liikuttavan puheen lisäksi voimme kiittää Thunbergia myös siitä, että nuorten mukanaolo ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa tuntuu tänä päivänä itsestään selvältä. Siinä missä Ruotsin valtiopäivätalon edessä istui vielä syksyllä 2018 yksi nuori kyltteineen, kevään 2019 aikana koululaisten ilmastolakot levisivät jo yli sataan maahan ympäri maailmaa.

Myös Suomessa ilmastolakkoililjoita peukutettiin yli puoluerajojen. Esimerkiksi rouva Jenni Haukio twiittasi 15.3.2019: ”Tulevaisuudesta välittävät ja sen puolesta toimivat nuoret, voiko kansakunnalla kallisarvoisempaa voimavaraa olla? Kiitollinen näistä nuorista!”

Hetken näytti, että nuorten osallistumiselle sekä ilmastonmuutoksen ratkaisulle oli käynnissä jonkinlainen momentum. Nuoria alettiin kutsua neuvottelupöytiin ja puhe sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta valtavirtaistui. Thunberg asetettiin ehdolle Nobelin rauhanpalkintoon.

Sitten vain muutama kuukausi kuuluisan puheen jälkeen Wuhanista alkoi tulvia uutisia. Maailma muuttui yhtäkkiä toiseksi, niin erilaiseksi, ettei sellaista vielä hetki sitten olisi osannut edes kuvitella.

Globaali pandemia pyyhkäisi ilmastokriisin lehtien etusivuilta. Rauhanpalkinnonkin voitti Thunbergin sijaan korona-aikana henkiä pelastanut Maailman ruokaohjelma.


NUORTEN Agenda 2030 -työryhmän jäsen, entinen nuorten ilmastodelegaatti ja poliittisen historian opiskelija Sara Nyman, 21, on turhautunut.

Hänelle, kuten monille muillekin ilmastonmuutoksesta huolestuneille, pandemia on osoittanut, että nopea toiminta on mahdollista, kunhan vain tahtotila löytyy. Mutta asiassa on kääntöpuoli.

”Monet koronan myötä tulleet rajoitukset otettiin itsestäänselvyytenä, että tottakai nyt pitää tehdä näin. Mutta jos ilmastonmuutoksen nimissä esitettäisiin samanlaisia asioita, niitä pidettäisiin lähinnä vitseinä. Että kuvitteletteko oikeasti, että tuollaista voidaan muuttaa.”

Hänelle tämä kertoo siitä, kuinka ristiriitaisesti käynnissä oleviin kriiseihin suhtaudutaan.

”On turhauttavaa, että jos nyt pystytään, miksei silloin muka pystytä, kun on vielä isompi kriisi käsissä.”

Pysähdytäänpä hetkeksi tähän: kriisin kokoon. Etenkin nuorille ilmastonmuutos edustaa ihan toisen kokoluokan huolenaihetta kuin käynnissä oleva pandemia. Logiikan tiivisti osuvasti toimittaja Reetta Räty kolumnissaan Ylellä 7.10. ”Ensin aikuiset pilaavat maapallon omilla toimillaan ja syyttävät sen jälkeen nuorisoa siitä, että joulu on uhattuna.”

Nuorten tulevaisuus tällä planeetalla näyttää toden totta hyvin erilaiselta riippuen siitä, minkä skenaarioista ihmiskunta valitsee aivan lähivuosina. Eli siitä, kuinka vakavasti ilmastonmuutoksen ottavat nykyiset, pääasiassa vanhempiin ikäluokkiin kuuluvat päättäjät. Ainakin toistaiseksi kriisitietoisuus näyttäytyy Sara Nymanille loistavan poissaolollaan.

Sen suhteen tosin on saatettu ottaa edistysaskelia aivan viime vuosina. Tästä voimme kiittää syksyllä 2018 julkaistua hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n raporttia. Sen mukaan suurimmat katastrofit vältettäisiin vain, mikäli lämpeneminen saataisiin pidettyä alle 1,5 asteessa, aiemmin turvallisena pidetyn kahden asteen sijaan. Tavoitteessa pysyminen vaatisi paljon nykymenoa järeämpiä toimia, eikä aikaa luvattu hukattavaksi käytännössä lainkaan.

Laajemmin katsottuna elämäntapamme kestämättömyys avautunee myös seuraavasta knoppitiedosta. Vaikka pandemia piti kevään ja kesän aikana globaalisti kaupat kiinni, lentokoneet maassa ja ihmiset kodeissaan kuukausia, luonnonvarojen ylikulutuspäivä siirtyi vain kolmisen viikkoa, heinäkuun lopusta elokuun loppupuolelle.

Se pitäisi saada työnnettyä uudenvuoden aattoon tai mieluiten pidemmällekin, mikäli tulevaisuudesta haluttaisiin oikeasti kestävä. Sellainen, joka turvaisi kohtuulliset elinolot pallollamme Nymanille ja sadoille tuhansille muille ilmastolakkoileville nuorille ja heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

Näistä syistä Nyman, kuten moni muukaan nuori, ei tyydy vain odottelemaan, että vanhemmat ikäluokat tulisivat järkiinsä. Nuoresta iästään huolimatta hän on jo nyt ehtinyt istua jo monissa tärkeissä pöydissä, tavannut kansanedustajia ja ministereitä, pitänyt puheita ja kommentoinut lausuntoja.

Ilmastonmuutos on myös hänen edustamansa Nuorten Agenda 2030 -ryhmän toimissa eniten esillä, vaikka poppoo nimensä mukaisesti ajaakin kaikkia YK:n kehitystavoitteita.

Nuoret vaikuttaisivat sisäistäneen aikuisia paremmin kestävän kehityksen niin kutsutun hääkakkumallin: ilman toimivaa ekosysteemiä, ei ole toimivaa taloutta tai yhteiskuntaakaan.


HÄÄKAKUN perusidean tuntee myös 16-vuotias lukiolainen Aava Murto, jolla on päättäjille tiukka viesti.

”Nyt on oikeasti pakko tehdä ilmastotoimia. Meidän pitää laittaa ilmastoasiat etusijalle, koska kaikki muu on liitännäistä. Meidän pitää kuunnella tiedettä ja lähteä määrätietoisemmin rakentamaan kestävää tulevaisuutta”, hän sanoo.

Jos lukiolaisen nimi kuulostaa tutulta, se saattaa hyvinkin olla sitä: kyseessä on sama nuori, joka sijaisti tänä syksynä pääministeri Sanna Marinia päivän ajan osana Planin tyttöjenpäivän tempausta.

Vaikka suuren yleisön tietoisuuteen hän onkin noussut vasta aivan äskettäin, ihan ensimmäistä kertaa hän ei näkemyksiään maailman tilasta jakele. Halu puuttua epäkohtiin heräsi hänessä jo alakoulun viidennellä luokalla, kun maantiedon tunneilla käsiteltiin köyhyyttä, ilmastonmuutosta ja ekologisia kriisejä. Ilmastoahdistunut hän kertoo olleensa siitä asti, kun sai kuulla ilmastonmuutoksesta.

”Rehellisesti sanoen en käsitä, miten henkilö, joka tietää, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa ja mitä se tulee aiheuttamaan, voisi olla olematta ilmastoahdistunut”, hän sanoo.

Hyvän vaikuttamisväylän löytäminen ei alakoululaiselle kuitenkaan aluksi ollut helppoa. Itse asiassa, Murto on vielä nytkin alaikäinen, eikä voi siksi edes äänestää.

Siispä siitä keinovalikoimasta, joka lapsille on ylipäätään tarjolla, hän kokeili vähän sitä sun tätä: esitelmöintiä koulussa, oman kulutuksen muuttamista, kirjoitti hetken ajan blogia ja puhui tärkeistä asioista somessa. Kaikki tämä tuntui hänestä jollain tavalla turhalta.

Lopulta Murto löysi itselleen sopivan tavan vaikuttaa järjestöjen kautta, ja järjestö hänet pääministerin tuolille tänä vuonna veikin.

Silti meillä on hänen mukaansa vielä yhteiskuntana paljon tekemistä siinä, että nuorten ääni pääsisi kuuluviin. Näin on siitäkin huolimatta, että nykyään koko ajan yritetään luoda mahdollisuuksia nuorten osallistumiseen ja aktiivisuutta kiitellään.

”Mutta siinä, miten hyvin viesti tulee huomioiduksi päätöksenteossa, olisi mielestäni parantamista. Nuorten ideoita ei ehkä pidetä yhtä tärkeässä painoarvossa kuin täysi-ikäisten ja aikuisten.”

Peukutus ilman konkreettisia muutoksia ei riitä myöskään Sara Nymanille.

”Ei me kuitenkaan ensisijaisesti haluta kiitoksia, vaan sitä, että tehtäisi niitä toimia, mitä me vaaditaan. Edelleenkään päätökset ei ole sillä linjalla, joka rajoittaisi lämpenemisen 1,5 asteeseen. Sitä me vaadimme, että nämä päätökset tehdään”, hän sanoo.

”On demokratiankin kannalta olennainen kysymys, jos nuoret kokee, että heidän hyvin selvää viestiä ei oteta huomioon. Jos mikään ei muutu, en ihmettele, jos tulee kysymys, että onko vaikkapa äänestäminen hyvä tapa vaikuttaa.”


PÄÄTTÄJÄT saavat ilmastoaktiivisilta nuorilta risujen lisäksi muutamia ruusuja.

Esimerkiksi Nymanin mukaan Suomella on kohtuulliset kansalliset ilmastotavoitteet, minkä lisäksi Suomi on yksi Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittaneista valtioista. Sopimuksen myötä maailman valtiot esimerkiksi sitoutuvat IPCC-raportin mukaiseen lämpenemistavoitteeseen.

”Eli meillä myös ihan korkeimmallakin politiikan tasolla on tunnustettu se, että teoille on tarve ja suht selvät sävelet siitä, mihin erilaisilla lakimuutoksilla ja politiikan toimilla pitäisi päästä.”

Tutkimusten mukaan myös suurin osa suomalaisista antaa tukensa näille toimille. Jossakin kuitenkin kiistatta takkuaa.

Se taas saattaa Nymanin mukaan liittyä vaadittavien toimien kokoon. Ilmastokriisin ratkaisu edellyttää muutoksia siihen, miten kaikki maailman ihmiset tulevaisuudessa liikkuvat, asuvat, syövät ja minkälaista energiaa he käyttävät.

”Yhtä tiettyä syytä ei ole. Itse näen kuitenkin, että muutos nähdään edelleen enemmän pelottavana kuin mahdollisuutena. Ajatus siitä, että meidän pitää luopua asioista, estää ihmisiä.”

Itse hän kertoo näkevänsä kestävässä tulevaisuudessa paljon positiivista. Nyky-yhteiskunnan piirteisiin kuuluu nimittäin jatkuvasti kovempi kilpailu sekä se, että yhä nuoremmat ovat uupuneita. Kestävä maailma voisi hänen mukaansa olla sellainen, että voimme paremmin.

Toisaalta tilanteemme pitäisi pystyä kohtaamaan sellaisena kuin se on, kauhistelematta ja kaunistelematta.

”Pitää uskaltaa sanoa ääneen se, että ei kaikki muutu vain paremmaksi, vaan meidän pitää myös jostain luopua. Se on se hinta, mikä me maksetaan siitä, että saadaan koko yhteiskunta kestävämmäksi.”

Aava Murto ei ole aivan yhtä optimistinen.

”Suoraan sanottuna minua vähän hirvittää ja pelottaa, miltä tulevaisuus tulee näyttämään, mutta yritän pitää toivon mukana. Meillä on mahdollisuus rakentaa kestävä yhteiskunta, mutta tähän mennessä lähinnä huolestuttaa, ja usein tulee riittämätön ja turhautunut olo. Että onko tällä mitään väliä, kun tulevaisuus näyttää niin harmaalta.”

Katkera edessä mahdollisesti häämöttävistä muutoksista hänkään ei kuitenkaan ole, sillä hänen mukaansa ekologinen elämäntapa ja elintasosta luopuminen eivät kulje käsi kädessä. Hän itse on esimerkiksi vegaani ja ostaa kaiken kierrätettynä. Tällaiset arjen valinnat saattavat kuitenkin osoittautua tulevaisuudessa täysin riittämättömäksi piipertelyksi, mikäli ilmastonmuutos päästetään riistäytymään täysmittaiseksi ilmastokatastrofiksi.

”Kun katsoo vaihtoehtoja, on aika selvää, että todellinen elintasosta luopuminen on edessä vasta siinä tapauksessa, jos me ei tehdä niitä tarvittavia ilmastotekoja.”

PURISTAAKO kenkä lopulta ennen muuta uskalluksen puuttumisesta? Onko vaikkapa poliittisten päättäjien yksinkertaisesti helpompi peukuttaa nuorten toimintaa Twitterissä kuin riskeerata asemansa tekemällä viheliäitä päätöksiä – sellaisia, jotka pahimmillaan viiltävät loven äänestäjäkunnan elintasoon?

”Toivoisin, että ne aikuiset, joilla valtaa päättäjinä tai muulla tavalla ottaisivat nuorten viestin tosissaan ja kantaisivat se vastuun, mikä heille on vallan kautta annettu”, Nyman vetoaa.

Hän korostaa, että myös yksilöllä on vastuuta: kukaan ei voi sanoa, ettei ilmastonmuutos koske häntä lainkaan.

”Mutta ei tätä ratkaise enää se, mitä me yksilöinä tehdään, vaan vaaditaan sitä, että päätökset ja lait myös mahdollistavat yksilöille helpommin ympäristölle paremmat valinnat.”

Siksi Nyman toivoo, että ihan kaikki ihmiset iästä riippumatta loisivat painetta päättäjille. Mitä enemmän kansalaisia on näkyvästi muutosta vaatimassa, sitä enemmän myös tapahtuu.

”Turha väittää, että se olisi aina kiitollista, mutta asioita on saatu muutettua. Kun ihmisiä on tarpeeksi monta, ääni kyllä kuuluu”, Nyman sanoo.

Muille nuorille Nymanilla ja Murrolla on yhteinen viesti: asioihin voi ja kannattaa vaikuttaa.

”Jokaisen äänellä ja mielipiteellä on väliä ja painoarvoa. Siinä tilanteessa ei ole yksin. Ja vaikka ei olisi mikään asiantuntija, voi kantaa oman kortensa kekoon”, Murto kannustaa.

 

Teksti: Karoliina Knuuti