Hanna ”Beagle” Hämäläinen on valittu Hepun toiseksi päätoimittajaksi vuosille 2020–2021

Hanna ”Beagle” Hämäläinen, 19, Hespartosta ja Näsijärven Kipinöistä on valittu Hepun toiseksi päätoimittajaksi vuosiksi 2020–2021. Beagle aloitti partion 7-vuotiaana sudenpentuna ja on Hespartossa vuosien aikana toiminut muun muassa eri ikäkausien ryhmänjohtajana ja kämppätoimikunnassa sekä erilaisissa projekteissa esimerkiksi ohjelmajohtajana ja EA-vastaavana.

Innostus näyttelemistä ja soittamista kohtaan johti siihen, että vuonna 2016 Beagle valittiin Finnjamboree Roihun trubaduuriksi. Luova projektipesti sai jatkoa, kun hän pääsi PäPan piirileiri Kliffalle näyttelijäksi. Kliffan tarinatiimissä Beagle tutustui Hepun edelliseen päätoimittajaan Jenniin, jolta kuuli toimittajan pestistä.

”Kliffan jälkeen syksyllä 2018 aloitin Hepun toimittajana ja innostuin viestinnästä omien juttujen kirjoittamisen ja kuvittamisen kautta”, Beagle muistelee. ”Samana syksynä hain Suomen Partiolaisten medialähettiläskurssille esiintymislinjalle ja päädyin myös samoajaleiri IHQUn leiritoimikuntaan kokemusjohtajaksi.”

Tällä hetkellä Beagle opiskelee ensimmäistä vuotta Tampereen yliopistossa viestintää ja toimii Suomen Partiolaisten YSP-ryhmässä kouluttajana. Lisäksi hän on maaliskuussa järjestettävän PJ-jatkiksen staabissa.

”Partiossa minua innostavat nousujohteisuus ja itsensä kehittäminen”, Beagle kertoo. ”Hepun toimittajana ja kuvaajana olen päässyt näkemään, miten toimitusta johdetaan. On hienoa päästä nyt kokemaan toimitusprosessi päätoimittajan silmin. Odotan erityisesti Hepun ja sähköisen Heppumedian vuorovaikutteisuuden kehittämistä.”

Kuva: Esko Raikunen
Teksti: Susanna Mikander