Uusimmasta jäsenlehti Hepusta pääset muun muassa katsomaan pakkasentäyteisiä tunnelmia UKKO2018 talvi-SM-kisoista, lukemaan luotsivuodesta, kansainvälisestä partiomatkasta Kuwaitiin ja samoajien Kliffasta.

 

Kiitti ja moi  

Suurin piirtein näihin sanoihin päättyi eräs ensimmäisistä isommista partiopesteistäni. Ei siinä mitään, pesti oli ollut ihan kiva: olin mielestäni onnistunut suhteellisen hyvin ja apuakin oli saanut, jos vain osasi pyytää. Kuitenkin pestin loputtua jäi vähän tyhjä olo. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olisi ehkä pitänyt vaatia loppupestikeskustelua. Ja oikeastaan alku- ja välipestikeskustelua myös, kun ei niitäkään ollut pidetty. 

Pestikeskusteluja on melkeinpä mahdotonta pistää tärkeysjärjestykseen, sillä jokaisella niistä on paikkansa onnistuneessa pestikokemuksessa. Aloituspestikeskustelussa määritetään pestille kesto, sisältö ja tavoitteet. Vaikka suurin osa näistä lukeekin varmasti pesti-ilmoituksessa tai on käyty läpi pikaisessa rekrypuhelussa, on mielestäni tärkeää istua kunnolla alas aiheen äärelle. On se helpompaa toimia pestissä, jos tietää tarkoin, mitä toiminnalta odotetaan. Välipestikeskustelussa puolestaan siihenastisten onnistumisten ja kehityskohteiden läpikäymisen lisäksi on tärkeää muistaa korjata tai ainakin tarkentaa tavoitteita muuttuneiden tilainteiden mukaisiksi.  

Loppupestikeskustelut unohdetaan valitettavan usein – onhan pesti siinä vaiheessa jo ohi. Kuitenkin erityisesti vapaaehtoistyöstä puhuttaessa näyttelee se suurta osaa onnistuneessa pestikokemuksessa: siinä saa summattua pestin aikaiset onnistumiset ja epäonnistumiset, hyvät ja huonot fiilikset ja mikä tärkeintä sen, mitä pestistä oikein jäi käteen ja miten sitä voisi tulevaisuudessa hyödyntää.  

En usko, että tuolloin pestiesimieheni jätti pestikeskustelut pitämättä sen vuoksi, että olisi ollut laiska tai osaamaton. Niitä ei vain oikein tainnut olla tapana pitää, tuskin oli pidetty hänellekään. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisivat pestikeskustelut olleet kuitenkin hyödyksi niin pestin onnistumisen kuin oman fiiliksenkin kannalta.  

Vaikka parantamisen varaa on aina, viime aikoina olen huomannut erityisesti piiritoiminnassa suuren muutoksen yleisessä pestauskulttuurissa: pestikeskusteluja arvostetaan ja myös pidetään aina vain enenevissä määrin. On ollut ilahduttavaa seurata, kuinka lyhyessä ajassa muutosta on tapahtunut niin paljon parempaan suuntaan. Myös ainakin omassa lippukunnassani pestauskulttuuri on pikkuhiljaa vakiintunut pestijohtajan myötä entistäkin vahvemmaksi osaksi vakituista toimintaa.  

Nyt Hepun päätoimittajapestin päättyessä tähän lehteen voin olla onnellinen siitä, ettei minun tarvitse huolia loppupestikeskustelusta, vaan voin luottaa sen tulevan vastaan pyytämättäkin 

Teksti: Joona Aaltonen