Heppu 6/2017 – alkuja ja loppuja

Heppu 6/2017 kansikuva: Aapo Rainio. Kevään 2018 toimintaliitteen kansikuva: Susanna Oksanen

 

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten jäsenlehti Hepun vuoden viimeinen numero 6/2017 ja sen välistä löytyvä kevään 2018 toimintaliite ilmestyvät tänään. Lehti on samalla toisen päätoimittajan Rasmus Helaniemen viimeinen. Suuret kiitokset Rasmukselle kuluneista vuosista jäsenlehden toimituksen parissa! Lue lehti ja toimintaliite Issuussa.

Nyt Hepulle etsitään uutta päätoimittajaa. Päätoimittajan tehtäviin kuuluu toimituksen ja toimituskokousten johtaminen yhdessä päätoimittajaparin kanssa. Päätoimittajat vastaavat vuorotellen lehden toteuttamisesta. Lehti postitetaan kaikille jäsenille ja se tavoittaa yli 11 000 partiolaista perheineen. Lue pesti-ilmoitus ja lähetä hakemuksesi 31.12. mennessä: päpa.fi/pestit/paatoimittaja

Uusimmasta Hepusta ja alta löydät Rasmuksen pääkirjoituksen ja tunnelmat pestin päättymisestä:

Alkuja ja loppuja

Muistan hyvin, kun 11-vuotiaana mietimme äitini kanssa harrastuksiani. Jalkapallo innosti ja vei paljon aikaa arjesta, mutta aina kun pääsin partioon, päihitti se jalkapallon mennen tullen. Kesäisin partion kesäleirit olivat aina parasta, jalkapalloleirit ja Hesa Cupit toissijaisia. Samanlaisia asioita mietitään varmasti jatkuvasti kodeissa ympäri maailman.

Tämä nimenomainen keskustelu liittyi kuitenkin Jamboreehen. Juuri Ruotsin maailmanjamboreelta palannut isosiskoni kertoi uskomattoman kuuloisia tarinoita 40 000 partiolaisesta, puisista maailmanpyöristä ja vaikka mistä muusta. Tuntui siltä, että siinä missä jalkapallo tuntui aina rajoittuvan tolppien ja yläriman väliin, partiossa kaikki oli mahdollista. Aina pystyisi löytämään jotain uutta. Kun kävi ilmi, että ikäisilleni suunnattu Jamboree olisi vuonna 2015 Japanissa, tuntui ajatus aivan käsittämättömältä: onko maailman toisellakin puolen partiolaisia? Miten kellään voisi olla varaa matkustaa maailman vastakkaiseen kolkkaan yöpymään teltoissa?

Ensimmäiseen kysymykseen vastaus oli helppo löytää, toiseen se tuli hieman viiveellä. Tiskatessani jamboreejoukkueemme järjestämän varainhankintalounaan itseni korkuista tiskivuorta mietin, olisiko mikään tämä lopulta sen arvoista. Astioita tuntui riittävän tuntitolkulla aina vain. Myöhemmin elämänopetukseksi ymmärtämäni ilta sai kuin saikin arvostamaan matkaa maailman halki lopulta yhä enemmän. 

Viimeiset kaksi vuotta ovat käteni olleet Hepun savessa. 16-vuotiaana englanninkielisten artikkeleiden kirjoittaminen hyvässä porukassa oli paitsi hauskaa, myös opettavaista. Kun 17-vuotiaana minua pyydettiin päätoimittajaksi, hämmennyin. Ei kai 17-kesäisenä kellään ole asiantuntemusta tehdä mitään 10 000 ihmiselle, saati sitten laadukkaasti?

Toinen tärkeä partiosta saamani elämänopetus lieneekin, että aivan kaikkea ei voi koulun penkillä oppia. Päätoimittajaksi ryhtyminen ei ole kaduttanut: lehteä tehdessä oppi varsin nopeasti, että 17-vuotiaana tosiaankaan ei voi tehdä yksin lehteä 10 000 ihmiselle. 17-vuotiaana voi kuitenkin olla osana hurjan laadukasta toimitusta, joka yhteen hiileen puhaltamalla saa aikaan todella hyvää jälkeä, ainakin palautteen perusteella. Yksinkertaiselta kuulostava asia konkretisoitui tavalla, jonka oppiminen muuten elämässä olisi voinut viedä vuosia. 

Ensi keväänä antaessani Hepun pestini eteenpäin, voin olla iloinen siitä, mitä lehden avulla olen päässyt oppimaan ja kokemaan. Käydessäni läpi piirin arkistoja sivun 10 mahtavaa Hepun historia -juttua varten, oli varsin selvää, että en ole ensimmäinen lehden avulla oppinut. Enkä varmasti viimeinenkään. Ja mikäli sinä olet se 11-vuotias, joka miettii, mitä harrastuksillaan tekee, niin valitse se oikealta tuntuva – kunhan lupaat tähdätä korkealle. Minun puoltamani vaihtoehto löytyy englanniksi sivulta 13.

Rasmus Helaniemi