Hyvä johtaja tuntee itsensä

Suomen Partiolaisten järjestyksessään kuudes Value Based Leadership (VBL) -koulutus käynnistyi tänä kesänä. Lokakuun kurssiviikonloppuna pohdittiin itsensä johtamista.

Seison lokakuisena perjantaiaamuna Helsingin keskustassa Kiasman edessä odottamassa bussikuljetusta. VBL-kurssiviikonloppuni on alkamaisillaan, ja suuntana on tällä kertaa Elämännokan leirikeskus Sammatissa.

Kesällä käynnistynyt kurssimme on jo yli puolessa välissä, ja sinä aikana meistä osallistujista on hioutunut tiivis porukka, joka on jakanut luottamuksellisesti johtajuuden iloja ja suruja. Osallistujia on partion lisäksi myös monista muista organisaatioista, ja jo heti alussa kävi ilmi, että nuoret johtajat painiskelevat samanlaisten kysymysten kanssa järjestöstä riippumatta.

VBL-koulutuksen suurinta antia itselleni ovat olleet muiden nuorten johtajien vertaistuki, henkilökohtainen arvopohdinta sekä pienryhmätyöskentely. Pienryhmämme Valonkantajat on mielestäni onnistunut luomaan luottamuksellisen ja turvallisen ilmapiirin sekä päässyt keskusteluissa syvälle johtajuuden ytimeen.

Kuvituskuva
Valonkantajat-pienryhmä perinteisellä kokoontumispaikallaan laiturilla. Kuva: Suvi Takala

 

Matka omaan itseen

Ennen kaikkea VBL on ollut itsetuntemuksen kurssi. DiSC-persoonallisuustestin tulokset, oma arvokartta ja aiheiden henkilökohtaisuus takaavat sen, että pohdiskelussa ja keskustelussa päästään pintatasoa syvemmälle. Kurssilla on itketty ja naurettu, ja ryhmä kannattelee haastavienkin aiheiden käsittelyssä.

Jos minulta kysyttäisiin tärkeimpiä oivalluksiani koulutuksen aikana, olisivat ne tiivistetysti seuraavat:

  1. Omien arvojeni tiedostaminen on tärkeää, koska ne vaikuttavat minuun johtajana. Kun tiedostan arvoni, osaan myös paremmin perustella ja arvioida tekemiäni ratkaisuja.
  2. Ei ole olemassa absoluuttisesti hyviä ja huonoja johtajia. Jokaisella on omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Erilaisia johtajia tarvitaan yhteiskunnassa, koska myös johdettavat ovat erilaisia.
  3. Kysy, keskustele ja ole aidosti läsnä. Älä tee oletuksia! Usein oletamme toisista asioita sen sijaan, että kysyisimme suoraan.

Jään innolla odottamaan koulutuksemme viimeistä kurssimoduulia, jonka teemana on yrittäjyys. Toisaalta mieleeni kuitenkin jo hiipii tietynlainen haikeus siitä, että VBL on pian ohi. Tämä on ollut hieno matka, jonka varrella olen oppinut paljon itsestäni, muista ja ihmisyydestä yleensä. Samalla tiedostan, että oma kehitystaipaleeni johtajana on vasta alkanut.

Kuvituskuva
Millainen olen, miten muut näkevät minut? Kuva: Suvi Takala

 

Value Based Leadership (VBL) -koulutus

  • kokemusperäinen johtajuuskoulutus 20–27-vuotiaille nuorille
  • osallistujat toimivat vapaaehtoisuuteen perustuvassa johtamistehtävässä omassa elämänpiirissään jossakin järjestössä, seurassa tai esimerkiksi verkostossa.
  • Ruotsin Partiolaiset on järjestänyt koulutusta menestyksekkäästi noin kymmenen vuoden ajan: hyvien yhteistyökokemusten myötä koulutusohjelma päätettiin tuoda Suomeen vuonna 2017.
  • Suomessa on tällä hetkellä lähes 200 kurssin käynyttä, joista vajaa 80 on osallistunut koulutukseen Ruotsissa.
  • Keväällä 2020 käynnistyy jo seitsemäs Suomen VBL-koulutus.
  • Lisätietoja parempaajohtajuutta.fi

Lähde: Suomen Partiolaiset