Leirin tekeminen kartuttaa arvokasta osaamista suurempien tapahtumien järjestämisestä

IHQU 2019 oli pääkaupunkiseutulaisten samoajien eli 1517-vuotiaiden partiovuoden kohokohta, joka kokosi 400 nuorta kesäkuussa Kavalahden leirikeskukseen Inkooseen. Uudenlaisen leirin järjestäminen kannatti ehdottomasti! IHQUlla osallistujat pääsivät toden teolla lomailemaan hellesäässä nauttien samalla monipuolisesta ohjelmatarjonnasta. Leirin kantavaksi teemaksi nousi ajatus partioleiristä nuorilta nuorille. 

IHQU leirinjohtaja Niko Tammisen silmin

Partiossa täytyy olla uskallusta uudenlaiseen tekemiseen ja ajatteluun. Toiminnan täytyy olla järjestäjiensä näköistä, ja sitä noudatimme myös IHQUlla. Jo vuotta ennen tapahtumaa kohderyhmällä teetettiin kysely siitä, minkälaista tekemistä he tapahtumaan toivoisivat. Kyselystä nousi esiin toive rennommasta biletyksestä, mutta halu saada lisää työkaluja sekä vertaistukea ryhmän johtamiseen löytyi sekin listalta. 

Leirinjohtaja Niko Tamminen YLE:n haastattelussa. Kuva: Alex Inkilänen

Satsauksia ihmisiin ja hyvinvointiin 

Pohdimme projektin alussa, mistä tavoitamme potentiaaliset osallistujat. Tietenkin suuntasimme siis koloille ja tanssilattioille. Kävin hehkuttamassa spektaakkelia lippukunnan vuosikokouksessa ja löysin itseni tanssilattialta tekemässä matoja. Olimme vertaisia kohderyhmämme kanssa. Näiden kaikkien kohtaamisten jälkeen syntyi ajatus tarjota samoajille mahdollisimman monipuolinen seikkailu, suppailusta maailmanparannuskeskusteluihin. 

Päätimme satsata erityisesti hyvinvointiin. Nuortenkin vapaaehtoisten jaksamiseen ja motivaation ylläpitämiseen tulee kiinnittää huomiota, vaikka heillä paljon intoa ja energiaa tuntuukin riittävän. Samoajat johtavat usein jotakin ryhmää lippukunnassaan, eikä omalle ohjelmalle välttämättä löydy tarpeeksi aikaa. Kun nuorille itselleen tarjotaan kokemus hyvästä huolenpidosta, omaksuvat he tehokkaasti toimintakulttuuria, jota hyödyntää tulevaisuudessa omassa toiminnassaan. 

Tähän halusimme vastata panostamalla esimerkiksi merkittävästi ruokaan sekä tekijöiden pestaamiseen ja leirinaikaiseen tukemiseen. Heti ensimmäisenä leiripäivänä oli ihanaa katsoa ihmisten suupielten nousevan munkintuoksun vallatessa koko keittiörakennuksen ja sen ympäristön. Saman hymyn onnistui bongaamaan tekijän kasvoilta, kun hän nautti vastajauhetuista kahvipavuista tehtyä latteaan. Kokosimme myös pienen joukon kokeneempia partiolaisia, joille ei suoraan ollut asetettu tiettyä tehtävää. Näin he pystyivät tukemaan nuoria tekijöitä leirin aikana. 

Leirin tekijät. Kuva: Hanna Kimmonen

Yhteisöllisyys kantaa pitkälle 

Itse olen useasti kuullut sanottavan, että nuorissa on tulevaisuus. Meidän tulevaisuutemme kyllä yltää melko kauaksi, mutta nuoret eivät leirejä partiossa yksin tee – tarvitsemme tietoa historiasta ja tukea niiltä, jotka toimivat partioyhteisössä työkseen. Koko koneiston toimivuus ja ihmisten rohkeus astua muutamaa kokoa liian suuriin saappaisiin perustuu selkeään vastuujakoon. Mukaan on helppo lähteä, kun puitteet on luotu valmiiksi ja moni on valmis antamaan 110 prosentin panoksen koko projektin eteen. Parasta on kuitenkin huomata, ettei ihan niin antaumuksella kenenkään tarvitse olla mukana. Kun jokainen tekee osansa, voidaan päästä tavoitteisiin polttamatta yksittäisiä ihmisiä loppuun. Toimiston talouspäällikkö työstää leirinjohtajille budjetin raameja ja ympäristöpäällikkö rakennuttaa saunan.  

IHQUn tekeminen oli yhteisöllistä ja nuoret kartuttivat arvokasta osaamista suurempien tapahtumien järjestämisestä. Ei riitä, että tekijöiden jatkuvuus varmistetaan, vaan osaamisenkin täytyy siirtyä mukana. Onnistumiset kasvattavat halua onnistua lisää. Parhaimmassa tapauksessa kipinä kantaa vaikka seuraavalle piirileirille saakka. 

Miten yhteisöllisyyteen päästiin? Kuinka yhteishenki rakennettiin? Kaikki lähti avoimesta ilmapiiristä ja keskustelukulttuurista. Korostin omissa puheissani kysymisen tärkeyttä ja vakuutin, että minulla on aikaa keskustella ja kuulla fiiliksiä. Partio on vapaaehtoista ja sen tulee pääasiassa olla hauskaa ja merkityksellistä. Jos tuntuu, että tekeminen maistuu puulta tai esimerkiksi oma motivaatio on hukassa, ei asioita kannata jäädä märehtimään yksin. Lisäksi projektia työstettiin tiiviisti porukalla eteenpäin. Kokoonnuimme lähes viikoittain samaan paikkaan naputtamaan läppäreitämme ja kertomaan kuulumisiamme. IHQU tehtiin oikeasti yhdessä. 

Kuva: Alex Inkiläinen

Tunteella tekoja tulevaisuudelle 

Mitä saimme aikaan? Saimme aikaan houkuttelevan tapahtuman, joka kokosi osallistujia ympäri Suomen. Tubettajakaksikko Niko ja Santtu saapuivat myös nostattamaan vauhdikkaasti tunnelmaa Inkoossa ja kuvaamaan videota omalle kanavalleen. Video sai paljon huomiota jopa ei-partiolaisten keskuudessa. Mieleeni on painunut kohtaaminen rovaniemeläisten lasten kanssa heinäkuussa lomareissullani, kun mainitsin keskustelussa Nikon ja Santun. Kysyin kymmenvuotiailta pojilta, olivatko he kuulleet IHQUsta. Kihersin ilosta poikien vastatessa myöntävästi. Leirin vaikuttavuus kirkastui minulle todella. Saman tunteen koin jälkivideon kohdalla, kun se näytettiin yhdessä Suomen suurimmista elokuvasaleista 400 pääkaupunkiseutulaiselle nuorelle. 

Samaa rataa täytyy tulevaisuudessakin jatkaa. Nuorten täytyy päästä tekemään ja kokeilemaan siipiään. Lisäksi haluamme houkutella lisää yksilöitä ja yhteisöjä toimintaamme. Kasvulla lisäämme vaikuttavuutta ja mahdollistamme enemmän. Jokaisella nuorella pitäisi olla mahdollisuus IHQUn kaltaiseen elämykseen. On ilo huomata, että useat yrityksetkin jakavat yhteisiä arvoja partion kanssa ja haluavat tukea toimintaamme. 

Viimeisenä kiitos. Vähintäänkin samalla mitalla olen saanut leirin tekemisestä verrattuna siihen, kuinka suurella sydämellä olen heittäytynyt mukaan. Muistot onnistumisista ja hulvattomista hetkistä kantavat pitkälle. Osallistujien saapuminen ensimmäistä kertaa leirialueella on aivan paras tunne. Onneksi IHQU palaa jälleen vuonna 2021! 

Lisää valokuvia leiriltä löytyy IHQUN kuvagalleriasta.

Artikkeli on julkaistu Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Vuosikirjassa 2019 sivuilla 3637. Vuosikirja on kokonaisuudessaan luettavissa Issuussa.

Teksti: Niko Tamminen
Kuvat: Alex Inkiläinen, Hanna Kimmonen