Liinu Yli-Hongisto aloittaa Hepun toisena päätoimittajana

Liinu Yli-Hongisto, 20, Tapiolan Metsänkävijöistä on valittu Pääkaupunkiseudun Partiolaisten jäsenlehti Hepun toiseksi päätoimittajaksi vuosiksi 2021–2022. 

Liinu aloitti partion kotilippukunnassaan vuonna 2011 seikkailijana: “Mun yksi hyvä kaveri oli partiossa, ja kuulin häneltä kivoja tarinoita toiminnasta. Hänen innostamanaan lähdin mukaan kokoukseen”, Liinu kertoo.

Vuonna 2016 aloin johtaa ryhmää, ja vuonna 2018 lähdin mukaan lippukunnan hallitukseen ensin sihteeriksi, sitten lippukunnanjohtajan apulaiseksi. Tällä hetkellä toimin pestijohtajana. Olin myös vuosina 20182019 mukana lippukunnan sometiimissä, joka uudisti Tapiolan Metsänkävijöiden somekanavat.

Vuonna 2018 Kliffaa tehdessä pääsin tarinatiimin näyttelijänä näkemään, että partiota voi tehdä myös oman lippukunnan ulkopuolella. Leirillä heräsi into päästä laajentamaan omaa partiomaailmaa entisestään. Olin kuullut Suomen Partiolaisten YSP-kurssista ja hain innokkaasti mukaan.” 

“YSP-kurssilla olin kirjoittajalinjalla ja pääsin silloin muun muassa tekemään Partiomediaan kesäleireiriaiheista juttusarjaa”, Liinu muistelee. YSP-kurssin jälkeen Liinu aloitti jäsenlehti Hepun toimittajana ja on nyt ollut mukana toimituksessa puolitoista vuotta.  

“Heppu on opettanut mulle tosi hyvin perustiedot lehden tekemisestä. Olen päässyt haastamaan itseäni ja oppimaan samalla uutta. Meillä on Hepussa ihan huippuporukka, jonka kanssa on ollut aivan mahtavaa päästä tekemään laadukasta lehteä. On ollut myös hienoa päästä kehittämään Heppumedian digitaalisia artikkeleita ja tuomaan niitä uudelle tasolle”, Liinu fiilistelee. 

Viime vuonna Liinu opiskeli Laajasalon opiston kirjoittajalinjalla: “Laajasalossa pääsin kehittämään tekstillistä osaamistani. Vuoden aikana luimme sekä kirjoitimme paljon, ja annoimme myös paljon muiden teksteistä palautetta. Luovan kirjoittamisen taidot ja Hepussa hankittu journalistinen osaaminen täydentävät hyvin toisiaan.” 

Tällä hetkellä Liinu opiskelee sosiaalitieteitä Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ensimmäistä vuotta. Partion ulkopuolella Liinu joogaa ja innostuu kulttuurista sekä taiteesta myös kirjoittamisen lisäksi.  

“Odotan päätoimittajan pestiltä ensinnäkin sitä, että pääsen näkemään Hepun tekemistä vähän erilaisesta näkökulmasta kuin tähän mennessä toimittajana. Lisäksi on hienoa päästä vaikuttamaan lehden sisältöihin, ja kehittämään sitä vielä nykyistäkin paremmaksi!” 

Lue lisää Liinun nousujohteisesta partiopolusta Suomen Partiolaisten YSP-blogista: www.partio.fi/partiolaiselle/tekemista-ja-kokemuksia/young-spokespeople-toiminta/kokemuksia  

Jäsenlehti Heppu?

Heppu on 1940-luvulla perustettu Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n jäsenlehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa printtinä ja jatkuvasti verkossa. Lehti postitetaan suoraan kaikkien jäsenmaksun maksaneiden partiolaisten koteihin ja lisäksi pääkaupunkiseudun kirjastoihin, nuorisotaloille ja seurakuntiin. Painosmäärä on noin 11 000 kappaletta.

Heppu uutisoi journalistisesti pääkaupunkiseudun ajankohtaisista partioasioista, lippukuntien kuulumisista, käynnissä olevista hankkeista sekä muista merkittävistä partioon liittyvistä aiheista. Heppu on Aikakauslehtien liiton jäsen ja journalistinen mediatuote, johon sovelletaan liiton jäsenyyden perusteella Julkisen sanan neuvoston (JSN) journalistin ohjeita sekä liiton käytännesääntöjä mainonnan tunnistettavuudesta.

Printtilehden kohderyhmänä ovat erityisesti samoajat ja nuoret aikuiset eli 15–30 vuotiaat. Verkossa ja sosiaalisessa mediassa julkaistavat sisällöt on kohdistettu erityisesti tarpojille ja nuorille aikuisille eli 12–30-vuotiaille. Hepussa on käytössä AR-teknologiaa eli lisättyä todellisuutta (augmented reality). AR-sisällöt aukeavat Arilyn-nimisellä applikaatiolla valokuvista, joiden yhteydestä löytyy Arilynin logo.

Hepulla on kaksi vapaaehtoisena toimivaa päätoimittajaa ja toimituskuntaan kuuluu noin kymmenen nuorta toimittajaa. Lehden toimituspäällikkönä työskentelee piirin viestintäkoordinaattori. Lehtien sisältö suunnitellaan toimituskokouksessa noin 2,5 kuukautta ennen ilmestymistä. Mikäli sinulla on juttuvinkki printti- tai verkkolehteen, ole ajoissa suoraan yhteydessä päätoimittajiin lähettämällä sähköpostia osoitteeseen heppumedia(a)partio.fi.

Kuva: Hanna “Beagle” Hämäläinen
Teksti: Susanna Mikander