Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n ylimääräinen jäsenkokous järjestettiin 28.10.2017 Espoon Korpilammella. Kolme vuotta hallituksen puheenjohtajana toiminut Anna Munsterhjelm eroaa tehtävästään 31.12.2017 ja hänen tilallaan lähes 65 000 jäsenen järjestön johtajana jatkaa Maria Ruohola. Toiseksi äänestyksessä sijoittui Ilmi Salminen äänten jakautuessa luvuin 52-66

Maria ”Hilla” Ruohola on 27-vuotias partioneuvoston ja kasvatustavoitteiden päivitystyöryhmän jäsen. Muun muassa partion Value Based Leadership -johtamiskurssin fasilitaattorina ja Säihke-piirileirin ohjausryhmässä toiminut Ruohola on ammatiltaan erikoissairaanhoidon psykologi. Hänen lippukuntansa on Turun Mikaelin Sinikellot. ”Partio pitää kokea houkuttelevana ja kilpailukykyisenä harrastuksena, jota voi harrastaa kaikkialla Suomessa. Partiossa saatu osaaminen tulee tunnustaa oppilaitoksissa ja partiolaisuuden kuuluu olla kovaa valuuttaa työmarkkinoilla, ” hän linjaa. Hilla on kaikkien aikojen nuorin partiolaisten puheenjohtaja.