Ohje lippukuntien retkien ja tapahtumien järjestämiseen syksyllä 2020

Pääkaupunkiseudulla ollaan siirtymässä epidemian kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen, jolloin tartuntaketjujen jäljitys ei ole enää välttämättä mahdollista. Jotta partiotoimintaa olisi edelleen mahdollista toteuttaa sen parhaassa muodossa eli kasvokkain ja fyysisesti yhdessä, suosittelemme lippukuntia suunnittelemaan toimintansa niin, että mahdolliset altistumiset ovat rajattavissa pieniin ryhmiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koko lippukunnan yhteisiä kokoontumisia ei järjestetä ja ikäkausien yhteiset tapahtumat pidetään päivätapahtumina. Tavoitteena on, että eri ikäkaudet eivät sekoitu ja tartunnat eivät partiotoiminnan kautta leviä esimerkiksi ala-asteelta myös yläasteelle (ja mahdollisimman harvojen koulujen välillä).

Tämä ohje täydentää turvallisen partiotoiminnan järjestämistä koskevaa ohjeistusta, jonka löydät osoitteesta www.päpa.fi/partiosyksy-2020. Ohje on voimassa toistaiseksi, päivitämme sitä tarvittaessa.

YLEISET OHJEET

  • Vain täysin terveenä voi osallistua toimintaan – ja tämä koskee myös johtajia. Tänä syksynä on erityisen tärkeää, että jokaiselle johtajalle on nimettynä varahenkilö. Jos osallistujan perheessä on joku perheenjäsenistä karanteenissa, emme suosittele osallistumista partiotoimintaan.
  • Jokainen (niin johtajat kuin lapset ja nuoret huoltajineen) tekee itse päätöksen osallistumisestaan toimintaan
  • Huolehditaan siitä, että kaikki ilmoittautumiset ja osallistumisten peruutukset ovat ajan tasalla Kuksassa.
  • Muistetaan käsien säännöllinen desinfiointi, väljyys ohjelmassa ja tekemisessä sekä pienryhmien pitäminen erillään toisista pienryhmistä, jolloin mahdolliset altistumiset saadaan rajattua mahdollisimman pieneen porukkaan.
  • Muistetaan pitää huolta johtajiston jaksamisesta ja hyvinvoinnista: vaikka nuorempien ikäkausien yhteisiä kokoontumisia rajoitetaan, samoaja-vaeltaja-aikuisikäiset voivat hyvin tehdä kivoja asioita yhdessäkin, kunhan turvallisuudesta huolehditaan! Muokatkaa johtajahuoltovinkeistä omiin tarpeisiinne soveltuva toteutus, https://www.paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi/johtajiston-innostaminen.
  • Noudatetaan THL:n maskisuositusta niissä tilanteissa, kun kokoontuminen on sisätiloissa ja turvavälejä ei voi noudattaa (esimerkiksi johtajiston kokoontumiset, suunnittelukokoukset)
  • Mikäli lippukunnan toimintaan osallistuneella todetaan koronatartunta, toimikaa ohjeiden mukaan: https://www.paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi/wp-content/uploads/2020/09/koronatartunnasta-tiedottaminen-lippukunnassa_02092020.pdf (Löytyy osoitteesta päpa.fi/partiosyksy-2020 > Turvallinen partiotoiminta). Tukea asian hoitamiseen saat piirin toimistolta.
  • Tutustukaa päpa.fi/partiosyksy-2020 -sivuihin. Sivuilta löydät niin ulkokokousvinkit, kontaktittomat ulkoleikit kuin ohjeita kisojen järjestäjille.
  • Kannustamme edelleen järjestämään viikkotoimintaa ulkona

OMAN RYHMÄN RETKET / PURJEHDUKSET

  • Kaikista paras vaihtoehto retkeilyyn tänä syksynä
  • Voidaan järjestää myös yöretkinä
  • Suositaan omia kyytejä. Jos julkisia kulkuneuvoja on välttämätöntä käyttää, vältetään ruuhka-aikoja.
  • Muistetaan väljyys ohjelmassa ja yöpymisjärjestelyissä sekä hyvä käsihygienia
  • Lisää ohjeita retkien turvalliseen järjestämiseen löytyy osoitteesta päpa.fi/partiosyksy-2020
  • Jos joku sairastuu retken aikana, huolehditaan eristyksestä ja osallistujan kotiuttamisesta kesken retken.
  • Suosittelemme, että sama johtaja ei osallistu kahtena peräkkäisenä viikonloppuna eri ryhmien yöretkille

IKÄKAUSITAPAHTUMAT JA -RETKET

  • Tämä ohje koskee perhepartiolaisia, sudenpentuja, seikkailijoita, tarpojia ja samoajia
  • Kannustamme lippukuntia arvioimaan järjestämistä suunnitellessaan, kuinka välttämättömästä toiminnasta on kyse
  • Järjestetään päivätapahtumina
  • Järjestetään ulkona, suositaan lähimaastoja (jolloin vältytään yhteiskuljetuksilta)
  • Eri ikäluokat pidetään tapahtumassa erillään toisistaan (eli samana vuonna syntyneet, jotka todennäköisesti pyörivät keskenään myös koulussa tai muissa harrastuksissa). Muistetaan kuitenkin, että partio on ryhmäharrastus, joten ketään ei tällä perusteella jätetä yksin.
  • Johtajat kulkevat tapahtumassa vain oman ryhmänsä kanssa
  • Ruokailut hoidetaan pienryhmittäin
  • Jos tapahtumassa on rasteja, joissa on yhteiskäytössä olevia työkaluja, kädet desinfioidaan ennen ja jälkeen työkalujen käytön
  • Niille rastihenkilöille, jotka ovat useamman porukan kanssa tekemisissä, varataan kasvosuojuksia. Kasvosuojus on vaihdettava tunnin välein puhtaaseen.
  • Turvallisin ja vähiten lisäjohtajia vaativa tapa järjestää ohjelmaa on rastirata, jonka rastit (tai suurin osa niistä) on hyvillä ohjeistuksilla varustettuja kylmärasteja.
  • Mikäli ohjelmaa ei voida järjestää rastiratana, tulee ulkotilat järjestää niin, että jokaisella ryhmällä on vähintään 4 metrin turvaväli seuraavaan ryhmään.

LIPPUKUNTARETKET JA LIPPUKUNNAN YHTEISET TAPAHTUMAT

  • Ei järjestetä yhteisinä tapahtumina, jossa kaikki samassa paikassa samaan aikaan
  • Mikäli haluatte järjestää koko lippukunnan yhteisen retken, tulee se toteuttaa niin, että eri ikäkaudet (perhepartio, sudenpennut, seikkailijat ja tarpojat) pitävät oman päiväretkensä eri paikoissa. Yksittäinen johtaja osallistuu vain yhden ikäkauden retkeen. Katso ikäkauden ohjeet ”ikäkausitapahtumat ja -retket” -otsikon alta.
  • Jos lippukuntanne on suunnitellut syyslomalle yhteistä tekemistä, toteuttakaa toiminta ikäkausittain päivätapahtumina ja niin, että samat johtajat eivät osallistu useampana päivänä toiminnan toteuttamiseen

ALUEELLISET TAPAHTUMAT

  • Ikäkausitapahtumien ja -retkien ohjeet pätevät myös alueellisissa tapahtumissa: eri lippukuntien ja ikäkausien osallistujia ei saa sekoittaa toisiinsa, mutta ohjelmaa voi väljästi ulkotiloissa järjestää.
  • Mikäli tapahtuman luonne vaatii yöpymistä (esim. ryhmänohjaajakoulutus, partiotaitokilpailut), ota yhteyttä toimistoon saadaksesi apua turvallisen tapahtuman suunnitteluun.

Muista, että parhaan tekeminen tartuntojen leviämisen estämiseksi riittää: Muistuta huoltajia ja johtajakollegojasi siitä, että toimintaan voi osallistua vain täysin terveenä. Hyvä käsihygienia, lähikontaktien välttäminen niin viikkotoiminnassa kuin muissakin tapahtumissa ja ulkona järjestettävä toiminta vähentävät tartuntariskiä. Jos järjestämäsi tapahtuman toteutuksessa jokin asia mietityttää, ole yhteydessä piirin toimistoon!

Tarjotaan tänäkin syksynä lapsille ja nuorille tärkeä ja turvallinen paikka harrastaa.