Partioneuvosto valitsi viikonloppuna kokouksessaan Suomen Partiolaisille uuden hallituksen tammikuusta alkavalle kaksivuotiskaudelle. Hallitusten jäsenten valinnan lisäksi syyskokouksessa vahvistettiin myös Suomen Partiolaisten toimintasuunnitelma ja talousarvio ensi vuodeksi.

Uuteen hallitukseen valittiin neljä päpalaista:

Kasvatuksesta vastaava hallituksen jäsen: Pinja Söderholm, Vartiovuoren Tytöt

Kansainvälinen valtuutettu, WOSM: Oona Hannula, Merimetsot

Viestinnästä ja markkinoinnista vastaava hallituksen jäsen: Niko Tamminen, Haagan Eräveikot

Yhteiskuntasuhteista vastaava hallituksen jäsen: Siiri Tuovila, Kankaanpään Korpiveikot ja Vartiovuoren Tytöt

Muut hallitukseen valitut ovat:

Aluetyöstä vastaava hallituksen jäsen: Laura Vainio, Jokioisten Korvenkävijät

Digistä ja taloudesta vastaava hallituksen jäsen: Onni Ylitalo, Hervannan Hukat

Kansainvälisistä yhteyksistä vastaava hallituksen jäsen, kansainvälinen valtuutettu, WAGGGS: Meri Vikström, Mellilän Menninkäiset

Vapaaehtoistuesta vastaava hallituksen jäsen: Jenna Kankaanpää, Jaarlin Pojat

Suomen Partiolaisten uutena puheenjohtajana aloittaa Henri Backman ja varapuheenjohtajina Eero Kivistö sekä Jens Back. Partioneuvoston puheenjohtajana jatkaa Henna HeikkiläKatso Suomen Partiolaisten uutinen puheenjohtajista.

Onnea uudelle hallitukselle ja lämmin kiitos edelliselle hallitukselle työstänne partion hyväksi!

Eturivissä puheenjohtajisto Eero Kivistö (vas.), Henri Backman ja Jens Back. Keskirivissä Laura Vainio (vas.), Oona Hannula ja Onni Ylitalo. Takana Meri Vikström (vas.), Siiri Tuovila ja Pinja Söderholm. Kuvasta puuttuvat hallituksen jäsenet Niko Tamminen ja Jenna Kankaanpää.

KUVA: Sampo Syrjämäki