
Vuoden 2019 ohjelmapainotus “Ulos koloilta” näkyy useassa piirin tapahtumassa vuoden aikana. Ohjelmapainotuksen teemaa voi käyttää myös lippukunnan omissa tapahtumissa vuoden aikana, vaikkapa lippukunnan kesäleirillä. Myös edellisen Luotsivuosi-ohjelmapainotuksen oppeja hyödynnetään esimerkiksi syksyllä järjestettävässä luotsitapaamisessa.Vuosi 2019 on myös lippukuntien kesäleirien aikaa! Keväällä pidetään tuttuun tapaan lippukuntaleiri-iltoja, joissa lippukunta saa apua ja tukea oman leirinsä järjestämiseen.
Ensi kesänä PäPa järjestää myös ensimmäisen samoajaleirinsä Kavalahdessa 13.-17.6. Samoajaleirillä toteutetaan kolmen johtajan mallia, jossa jokaisella johtajalla on oma vastuualueensa oman osaamisen ja pääasiallisen mielenkiinnon mukaan. Lähde mukaan ja ole pala päpalaista historiaa! Tutustu leirinjohtajiin kalenterissa kesäkuun kohdalla:

- Ilmoittautuminen pestikoulutuksiin ja -kursseille kannattaa tehdä aina heti kauden alussa: tammikuussa ja elokuussa. Näin pääsy suositummille kursseille varmistuu.
- Kilpailuihin ja nuorempien ikäkausien tapahtumiin ilmoittaudutaan pääsääntöisesti ryhminä, jolloin ilmoittautumisessa käytetään vartion- tai ryhmänjohtajan partio-ID:tä. Tällöin siis riittää yksi ilmoittautuminen ryhmää kohden. Tapahtumiin ilmoittaudutaan pääsääntöisesti noin kuukautta ennen tapahtumaa – tarkan ilmoittautumispäivämäärän löydät piirin nettisivuilta: www.päpa.fi/tapahtumat.
Terveisin Pinja, Senni ja Hanna
Toimintakalenteri löytyy sähköisesti osoitteesta:
https://issuu.com/heppu/docs/toimkale2019_issuu