Parempaa johtajuutta etsimässä

Partio tarjoaa harrastajalleen monipuolisen kattauksen johtamiskoulutusta KoGi-kursseista viikkonloppupläjäyksiin. Partion johtamiskoulutuksissa syvennytään partion arvoihin ja tutustutaan paremmin omaan itseen. Viikonloppukursseilta saa välipalaa elämänmittaiselle kasvulle siinä, missä laajemmat kurssit tarjoavat energiaa pidemmäksikin aikaa. 

KoGi-kurssi on monille partiolaisille tuttu, mutta Value Based Leadership -kurssi eli VBL on uusi tuttavuus kurssikentällä. Kurssilla johtajuutta syvennetään ja osaamista linkitetään partion ulkopuolelle. Arvopohjainen johtajuuskoulutus on suunnattu 2029-vuotiaille vapaaehtoistoiminnan johtajille. VBL:n juuret ovat Ruotsissa, ja Suomen Partiolaisten ensimmäinen oma VBL-kurssi järjestettiin vuonna 2017. Tavoitteena on kouluttaa tuhat tulevaisuuden johtajaa viiden vuoden aikana. 

Ko-Gi eli Kolmiapila-Gilwell-kurssi puolestaan on partiojohtajien jatkokurssi. Jokainen Ko-Gi on erilainen kokemus riippuen osallistujista ja heidän tavoitteistaan. PäPan ohjelmaryhmän puheenjohtaja Laura Hakala kävi Ko-Gin viime kesänä, ja hänelle kurssi antoi mahdollisuuden leiriläiskokemukseen, jota ei aikuisena muuten pääsisi kokemaan. Evolla järjestetyllä puolentoista viikon kurssiosuudella vietettiin perinteistä leirielämää kurssivartioissa. 

Kurssilla Hakala ehti pysähtyä miettimään omaa johtajuuttaan. ”Nyt ymmärrän, miksi johdan tietyllä tavalla. Itsetuntemukseni on kasvanut ja luotan siihen, että osaan toimia myös isoissa partiotehtävissä”, Hakala pohtii. ”Ko-Gi näytti minulle, kuinka monipuolinen harrastus partio oikeasti on.” 

KoGi-kurssi kuuluu olennaisena osana johtamistehtävä. Hakala johtaa pestissään muita piirin luottamushenkilöitä, ja hänen johtamistehtävänä tekemänsä osaamismerkki kumpusi halusta nostaa piirissä tehtyä vapaaehtoistyötä esille. ”Merkin avulla nuoret johtajat voivat esimerkiksi työnhaussa tuoda esille, mitä konkreettista osaamista heille on partiossa kertynyt”, luonnehtii Hakala tekeillä olevaa työtään. 

Jokainen Ko-Gi on erilainen: kurssin voi suorittaa perinteisesti leirimuotoisena tai vaeltaen. Kuva: Susanna ”Suski” Mikander

Viikonloppukurssilla piristystä arkeen 

Omaa johtajuuttaan voi kehittää myös lyhyemmillä kursseilla. Alkukeväästä järjestetyllä Oman elämänsä McGyver -kurssilla käsiteltiin leikillisten harjoitusten avulla kunkin osallistujan omia arvoja ja ominaisuuksia ja miten niitä voi kehittää. “Turhan usein ihmiset väsyvät pesteissään, ja kurssi antoi konkreettisia apuvälineitä jaksamiseen”, kertoo kurssille osallistunut Noora Britschgi, joka toimii Kaakon alueen pestausvalmentajana. “Lisäksi kurssi antoi jo lyhyessä ajassa oivalluksia itsetuntemuksen syventämiseen. 

Uusille kursseille kannattaakin osallistua ennakkoluulottomasti. ”Olen monesti syksyn ja talven aikana palannut KoGin herättämiin ajatuksiin, ja johtajana kasvu on jatkunut kauan kurssin loppumisen jälkeen. KoGi-kurssia miettiville annan vinkin, että sinne kannattaa lähteä!” Hakala summaa. 

PJ-PK-kurssi antaa lippukunnille itsevarmuutta ja intoa 

Kaikille yli 18-vuotiaille tarkoitettu partiojohtajaperuskurssi auttaa kokoamaan partiotaitojen perustyökalupakin. Oman kasvun, mahtavien muistojen ja uusien kavereiden lisäksi PJ-PK on tärkeä väline hyvin toimivalle lippukunnalle. Koulutetut johtajat takaavat laadukkaan ja hyvin toimivan viikkotoiminnan, ja PJ-PK:n käynyt johtaja osaa toimia hankalissakin tilanteissa. Lisäksi tutustuminen muiden alueiden johtajiin on äärimmäisen arvokasta. 

PJ-PK antaakin mahdollisuuden saada uusia kontakteja ja niiden myötä uusia ideoita pyörittää omaa tuttua lippukuntaa. Eikä itsevarmoja ja osaavia johtajia ole koskaan liikaa! 

Teksti: Jenni Fabritius