Partiovuosi 2021 käynnistyy pääkaupunkiseudulla lasten ja nuorten osalta ulkokokouksilla

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi 5.1.2021 pitämässään tiedotustilaisuudessa voimassa olevien rajoitusten ja suositusten jatkamisesta alueellaan 31.1.2021 saakka: kaikki organisoitu harrastustoiminta on keskeytetty sisätiloissa ja yli 20-vuotiaiden harrastustoiminta myös ulkona. Rajoitukset ja suositukset vaikuttavat myös partiotoiminnan järjestämiseen.

Tässä tiivistettynä merkittävimmät partiotoiminnan järjestämistä koskevan ohjeistuksen muutokset, tutustuthan koko ohjeistukseen osoitteessa www.paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi/turvallinen-partiotoiminta.

  • Alle 20-vuotiaiden viikkotoiminta voidaan toteuttaa ulkokokouksina.
  • Kaikki muut kokoontumiset suositellaan järjestämään etämuotoisina.
  • Johtajien lisäksi kaikkia 12 vuotta täyttäneitä kannustetaan käyttämään kasvomaskia aina partiotoimintaan osallistuttaessa, myös ulkokokouksissa.
  • Partiota harrastetaan nyt omissa ryhmissä.
  • Retkien osalta kannustamme järjestämään yöretkien sijaan ryhmien omia päiväretkiä lähialueille.
  • Epidemian ollessa leviämisvaiheessa ikäkausien tai koko lippukunnan yhteisiä kokoontumisia (retket, juhlat, kisat jne.) ei tule järjestää.

Rajoitusten vaikutus piirin toimintaan

Piirin tammikuussa järjestämät kurssit ja tapahtumat on muutettu etämuotoisiksi, peruttu tai toteutusajankohta siirretty myöhempään ajankohtaan. Ilmoittautuneille on lähetetty tästä viesti jäsenrekisterissä olevaan sähköpostiosoitteeseen.

Partioaseman kokoustilat ovat suljettuina 31.1.2021 saakka. Partioasema on verrattavissa nuorisotilaan, jotka on suositeltu suljettaviksi. Suosittelemme vahvasti, että kaikki piirin ryhmien ja toimikuntien kokoukset järjestetään etäkokouksina.

Partioasemalla voi vierailla ainoastaan erikseen sovittaessa. Piirin työntekijät tavoittaa normaalisti puhelimitse ja sähköpostilla, https://www.paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi/tietoa-meista/toimisto.

Piirihallitus ja piirin toimisto seuraavat epidemiatilannetta tarkasti ja ohjeita päivitetään aina tarvittaessa pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän ja HUSin ohjeistusten mukaisiksi.