Vuoden 2024 piirileirin leiritoimikunta on nyt valittu. Tätä porukkaa yhdistää vahva visio tulevasta leiristä, kyky innostua ja innostaa, tukea ja tsempata muita sekä suhtautua vaikeissakin paikoissa asioihin huumorilla ja rakentavalla otteella. Tutustu tekijöihin alla!


Ohjelma- ja kasvatusjohtaja Lari Jyrhämä, Jeanne d’Arc

Mukaan piirileirin staabiin minua innostivat uudet kokemukset ja mahdollisuus päästä tekemään timanttista partio-ohjelmaa tuhansille partiolaisille. Toivottavasti leirin ja sen ohjelman vaikutukset kantavat vielä vuosien päähän, positiivisesti.

Viimeiset kaksi vuotta partiossa olen toiminut piirineuvostossa ja aiemmin olen ollut lippukunnassa muun muassa pestijohtajana ja vetänyt kaikkia ikäkausia sudarista vaeltajiin. Myös lippukuntaretkiä, tapahtumia ja erilaisia projekteja on tullut vedettyä partiopolun aikana.

Supervoimani kesäleireillä on ehdottomasti partioaate: ripaus aatetta päivän ohjelmaan niin johan hommat sujuu!

Ohjelma- ja kasvatusjohtaja Mea Tuominen, Jeanne d’Arc

Lyhyesti sanottuna piirileirin staabiin minua innosti ehdottomasti uudet mahdollisuudet päästä luomaan partio-ohjelmaa, josta muodostuu vuosikymmenen piirileiri! Piirileirin ohjelma on laaja kokonaisuus, jota on inspiroivaa lähteä rakentamaan kasaan. Täytyy sanoa, että tällaista partion uusien haasteiden euforista tunnetta on ollut ikävä!

Partiossa tällä hetkellä toimin lippukunnanjohtajana, aikaisemmin myös pesti- ja ohjelmajohtajanakin. Viestintää oon johtanut Länsi-Helsingin alueleirillä ja sitä ennen oon järkännyt lippukuntaleirin ja toteuttanut useita muita prokkiksia.

Mun supervoima on uusista ideoista innostuminen ja niiden loihtiminen toteen kesäleireillä!

Osallistujajohtaja Jarkko ”Jasu” Luusua, Myllypuron Mustarastaat

Haluan olla tekemässä piirileiristä tosiasiallisesti saavutettavaa kaikille Pääkaupunkiseudun partiolaisille, mutta myös partion ulkopuolisille lapsille ja nuorille.

Partiossa olen aiemmin johtanut useampaa lippukuntaa, useita ryhmiä, lippukunnan sekä lippukuntien leirejä, retkiä, sekä erilaisia tapahtumia.

Kesäleireillä ja muutenkin partiossa supervoimani on nähdä asioita laatikon ulkopuolelta!

Osallistujajohtaja Eerika Simoinen, Susiveikot 

Piirileirin staabiin innosti lähtemään mukaan huipputekijät ja uudet kokemukset. Osallistujien ikimuistoisten leirikokemusten rakentaminen on kiehtovaa ja samalla piirileiri on myös paikka tehdä entistä parempaa ja avoimempaa partiota. 

Partiossa olen toiminut vuosien aikana erilaisissa tehtävissä ryhmänjohtajasta lippukunnanjohtajaksi ja tehnyt projektiluontoisiakin pestejä, joista viimeisimpänä johdin Kajon kaavoitusta. Viimeiset pari vuotta olen toiminut PäPa:n piirineuvostossa ja johtanut Suomen Vapaa Partioryhmää. 

Supervoimani on loputon into kehittää uusia ratkaisuja, jotta partio olisi kaikille se paras paikka harrastaa ja tehdä vapaaehtoistyötä! 

Palvelujohtaja Henri Sertti, Kara-Karhut

Tähän projektiin mukaan innosti mahdollisuus kehittää jo olemassa olevia palveluiden tuottamisen tapoja ja luoda uusia, sekä olla kasvattamassa tulevaisuuden palvelutekijöitä PäPan alueelle. Ja tietysti itsensä haastaminen, ja timanttinen porukka!

Partiossa oon tehnyt aiemmin lippukunnassa lähes kaikkea, mutta viime vuosina omat partiopestit on keskittyneet enemmän erilaisiin leiri- ja suurtapahtumaprojekteihin. Erityisesti kaikki palveluihin, huoltoon ja logistiikkaan liittyvät asiat on olleet lähellä sydäntä, viimeisimpinä mm. Kajon rakennuttajamestarina kuvan mukaisessa miljöössä sekä edellisellä piirileirillä Kliffalla logistiikkapäällikkönä.

Supervoimani kesäleireillä on muiden tsemppaaminen, yhdessä saadaan ihmeitä aikaan!

Palvelujohtaja Anna Asteljoki, Hespartto

Partiossa on parasta päästä tekemään kerta toisensa jälkeen isompia pestejä, joissa voi hyödyntää jo osaamistaan. Siksi siis palveluiden johtaminen piirileirillä.

Partiossa olen ollut reilut 40 vuotta ja siihen mahtui aikanaan paljon lippukuntatoimintaa ja viimeisen n. 15 vuoden aikana olen tehnyt ennen kaikkea projektipartiota ja suuria tapahtumia, viimeisimpänä Kajon rakennuttamista Henrin kanssa.

Supervoimani on huumori sekä positiivinen suhtautuminen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Sillä selvitään leirien tiukemmistakin paikoista.

Viestintä- ja markkinointijohtaja Katariina Aaltonen, Lauttasaaren Luotsitytöt

Piirileiri on aimo annos yhteisöllisyyttä ja ystävyyttä yli rajojen. Haluan olla mahdollistamassa sitä, että piirileirin tekeminen ja leirille osallistuminen on partiota parhaimmillaan!

Olen harrastanut partiota jo 25 vuotta, niinpä olen kerennyt tekemään aika paljon kaikenlaista kiinnostavaa! Olen vieläkin mukana lippukuntani viikkotoiminnassa ja sen lisäksi olen tehnyt vähän hallintoa ja vähän enemmän tapahtumia lippukunnan lisäksi PäPassa ja SP:ssä.

Supervoimani kesäleirillä on se, että olen kiinnostunut ihan kaikenlaisista hommista. Haluan olla tarpeen tullen kenen tahansa kolmas ja neljäs käsi!

Viestintä- ja markkinointijohtaja Kari Keskitalo, Pitkäjärven Vaeltajat

Piirileiri on Väiskin jälkeen parhain leiri, joten pieni palo syttyi heti, kun staabin pestit aukesivat. Haluan päästä tutustumaan uusiin tyyppeihin ja saada meidän leirin viestinnän vietyä ihan uudelle levelille!

Olen tehnyt pitkän uran lippukunnassa, alueella ja EPT:ssä. Olin viime piirileirillä Kliffalla somepäällikkönä, jonka jälkeen toimin piirihallituksessa viestinnästä ja markkinoinnista vastaavana hallituksen jäsenenä.

Minun supervoimani kesäleireillä on kaiken kaaoksenkin keskellä muistuttaa kaikkia pitämään huolta itsestään, syömään ja juomaan.

Resurssi- ja vastuullisuusjohtaja Laura Hyönä, Jaakon Samoojat

Tärkein syy miksi lähdin mukaan staabiin on partiokokemusten mahdollistaminen kaikille muille. Kun katson parhaimpia muistojani ala-asteelta ja lukiosta niin niissä on useimmiten partiohuivi kaulassa. Se mitä leireillä oppii itsestään ja yhteisöllisyydestä on arvokasta ja haluan olla mukana luomassa tätä opinympäristöä kaikille saavutettavaksi.  

Partiossa on oltu jo yli 20 vuotta ja siihen mahtuu mukaan ryhmänjohtamista, leirien järjestämistä, vaeltamista ja suurleirifiilistelyä. Viimeisimpänä suurleiri pestinä olin myynninvalikoimamestarina Kajolla.  

Supervoimani kesäleirillä on kaiken irti ottaminen tilanteesta kuin tilanteesta. Uskon, että kaikkeen löytyy yhdessä ratkaisu ja kaikki on yhdessä hauskempaa!

Resurssi- ja vastuullisuusjohtaja Sara Veltheim, Leppävaaran Korvenkävijät

Piirileiri on mahdollisuus astua taas kertaluokkaa isompiin saappaisiin ja lähteä tekemään asioita, joilla on toivottavasti merkitystä monelle ihmiselle. Näen resurssit ja vastuullisuusajattelun pohjaksi jolle leiriä voidaan alkaa rakentamaan.  

Oma partiourani alkoi vuonna 2000, joten kaiken kokoisia leirejä alkaa olla takana useampia, niin osallistujana kuin viime aikoina myös järjestäjänä. Partiovuosien aikana olen toiminut omassa lippukunnassani sekä piirissä toimikuntapesteissä.   

Oma supervoimani partiossa on lehmän hermot, ja asenne että vaikka puolet varusteista on hukassa, kauppatilaus takkuilee ja hernekeittokin paloi pohjaan, niin ei hätää, kyllä tästä selvitään. 

KUVAT: Emma Klemetti, kuvattujen omat albumit, Hanna Hämäläinen