Syyskuussa nukuttiin yö ulkona

Heppu 5/2018 – Syyskuussa nukuttiin yö ulkona

Teksti: Milla Muhonen
Kuvat: Alex Inkiläinen, Lauri Kaunisaho, Susanna Mikander, Seppo Ranta-aho 

Suomen Latu järjesti syyskuun alussa Nuku yö ulkona -haasteen, joka sai kymmenet tuhannet suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona. Myös monet partiolaiset osallistuivat haasteeseen. 

Riikka Koistinen Leppävaaran Korvenkävijöistä vietti lauantaina 8.9. yönsä ulkona Nuuksion Holma-Saarijärvellä parin kaverin kanssa. “Kaksi meistä nukkui tentsileissä ja kaksi riippumatoissa. Meillä oli tosi kivaa ja saimme nukuttua oikein hyvin”, Riikka kertoo. 

“Kaverini kertoi minulle haasteesta vasta perjantaina, joten lähdimme retkeilemään aika ex tempore yhdeksi yöksi ilman suurempia suunnitelmia. Nukun keskimäärin noin 15 yötä vuodessa ulkona, lähinnä partioretkillä. Paras retkeilyvinkkini on ehdottomasti riippumaton suosiminen, koska se on kevyt kantaa mukana ja nopea pystyttää. Parasta ulkona nukkumisessa on nuotio ja sen äärellä oleilu.” 

Partiolaisille jokainen viikonloppu voi olla nuku ulkona –viikonloppu, joten kysyimme Facebookissa, miten ja milloin partiolaiset tykkäävät retkeillä ja nukkua ulkona. Saimme yhteensä yli 200 vastausta ympäri Suomea. 

Kolmasosa vastaajista kertoi nukkuvansa ulkona vähintään kerran kuussa tai useammin. Noin puolet vastasi nukkuvansa vuoden aikana 4–10 yötä ulkona. 

Teltta ja tentsile tai riippumatto ovat kyselyn mukaan partiolaisten yleisimmät majoitteet. Vain kolme vastaajaa ilmoitti nukkuvansa useimmiten taivasalla. Vastaajista 40 % koki nukkuvansa sikeämmin ulkona kuin muualla. 

Kun vastaajien piti valita paras vuodenaika ulkona nukkumiseen, 48,8 % vastasi kesä ja 23 % syksy. Vain 6,1 % vastaajista piti talvea parhaana vuodenaikana ulkona nukkumiseen.  

Syksyllä on tunnelmallista nukkua ulkona.” 

“Parasta on syksyllä silloin kun ei vielä ole lunta, mutta on tarpeeksi kylmä, että ruoat säilyy.” 

Etenkin alkukesä/kevät. Raikkaita öitä ja lämpeneviä aamuja!” 

“Kesällä yöllä ei palella, mutta myös muut vuodenajat on kivoja, talvella kamiinateltta on ihana.” 

“Aina on paras vuodenaika nukkua ulkona!”