Tutustu Partiosaareen!

Partiosaari eli Vasikkaluoto sijaitsee Helsingissä Vartiokylän lahdella Marjaniemen eteläpuolella. Saaren pinta-ala on 2,6 hehtaaria ja sen on vuodesta 1970 lähtien omistanut Helsingin kaupunki.

Vanhimmat Partiosaaren rakennuksista ovat 1800-luvulta, ja vuosien varrella saarella toimintaa ovat järjestäneet muun muassa Sotainvalidit ja Kone Oy. Nykyisin saarella järjestetään nimensä mukaisesti partiotoimintaa sekä esimerkiksi Prometheus-leirejä.

Kuva: Partiosaaren Facebook-sivut.

Kesäleiri tai retki Helsingin saaristoon?

Partiosaaressa on rauhalliset ja luonnonläheiset puitteet partioretkille- ja leireille. Lippukunnat voivat varata kokonaisen saaren käyttöönsä toukokuun alusta syyskuun loppuun. Käytössä on selkeästi kaupungin vilskeestä rajattu itsenäinen alue. Perille Partiosaareen pääsee vuokraamalla vesibussin tai jopa soutuveneellä – matkaa Tammisalon rannasta on vain parisataa metriä.

Leiripaikkana Partiosaari on kokemisen arvoinen – kiireisempikin ehtii vaikka työpäivän jälkeen mukaan!

KYSY!

Kysy rohkeasti lisää! Vapaita leiriviikkoja kesälle 2019 on vielä. Soita 045 883 4822 tai lähetä sähköpostia partiosaari@gmail.com.