Vuoden 2019 ensimmäinen jäsenlehti Heppu on ilmestynyt!

Vuoden 2019 ensimmäinen jäsenlehti Heppu on ilmestynyt! Näköislehti on luettavissa täällä.

Lehden pääjutussa sivuilla 69 kerrotaan vuonna 2018 toteutetun kolokyselyn tuloksista. Kyselyyn vastasi peräti 102 lippukuntaa eli noin 90 prosenttia pääkaupunkiseudun aktiivisista lippukunnista. Printtilehden jutussa tutustutaan Mankkaan Eräsusien ja Helsingin merilokkien kokousarkeen ja verkkojutun puolella kerrotaan Viikin Vesikkojen pelkästään ulkona kokoustavan seikkailijaryhmän toiminnasta. AR-teknologian ja Arilyn-applikaation avulla tääs pääsee tutustumaan Töölön Sinisten virtuaalikoloon ja tekemään 360-kierroksen Haagan Eräveikkojen kololla.

Kansainvälisyys on vahvasti esillä Reettä Grönlundin (Maahiset) kolumnissa (s.5) sekä viereisellä Talvi&Ilmiö-jutussa (s.4).

Sivulla 10 kerrotaan, mistä on kyse PäPan vaikuttajamarkkinointiprojektissa, jonka idea syntyi viime vuoden Tubeconissa. Helmikuusta eteenpäin YouTubessa on mahdollisuus nähdä paikallisten tubettajien tekemää sisältöä näiden omilta YouTube-kanavilta. Ensimmäinen julkaistu video löytyy Jalmari Karvisen kanavalta @jalmafi.

Samoajaleiri IHQUn ilmoittautuminen on NYT auki! Lisää tietoa leiristä löytyy sivulta 11 ja osoitteesta www.päpa.fi/IHQU. Huomaa, että päiväleirin oikea hinta on 25 € / vuorokausi.

Sivuilla 12-13 haastateltavina ovat MTV:n uutispäällikkö Kirsi-Marja Peräkylä ja hänen mentoroitavansa Tanu Karttunen (Saharan Sissit).

Erilaiset teemakurssit tarjoavat vuonna 2019 elämyksiä, joustoa ja valinnanvaraa kaikille PJ-kurssin tai Ko-Gi-kurssin kävijöille. Tutustu eri vaihtoehtoihin sivuilla 14-15.

Pestissä jaksamista pohditaan sivuilla 16-17 ja haastatellaan PäPan moninaisuusryhmän jäsentä Tilli Pesolaa (Töölön Siniset).

Lisäksi mukana on sivulta 19 alkava kesän 2019 lippukuntaleiriliite ja paljon muuta!

Mukavia hetkiä lehden parissa toivottaa,

Hepun toimitus