Tässä numerossa mm. tutustutaan uunituoreeseen piirihallitukseen, perehdytään lippukuntatuen päivitykseen, valmistaudutaan Luonnon päiviin ja fiilistellään Maahisten tekemää Unkarin-vaellusta! Heppu neuvoo myös, miten ryhmäyttää uudet aikuiset osaksi lippukunnan johtajaporukkaa.

Tästä pääset lukemaan koko lehden!

Uudet aikuiset mukaan porukkaan

Kuvitellaan tilanne, jossa lippukunta on juuri järjestänyt aikuisrekrytempauksen, joka oli suuri menestys. Lippukuntaan saatiin peräti viisi uutta aikuista jäsentä. Mutta miten uudet aikuiset saadaan pysymään mukana lippukunnan toiminnassa?

Lippukunnassa toimivat aikuiset eli yli 22-vuotiaat partiolaiset ovat suuri voimavara. He saattavat tulla mukaan toimintaan omien lastensa myötä, ovat joskus nuorempana harrastaneet partiota tai haluavat muuten vain tehdä vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten parissa. Ihannetapauksessa osaavat, kokeneet aikuiset toimivat lippukunnan tukipilareina tukien ja auttaen nuorempia johtajia kasvamaan yhä osaavammaksi ja kokeneemmaksi. Heppu jakaa parhaat vinkit johtajaryhmäytykseen ja uusien johtajien tervetulleeksi toivottamiseen!

Älä aliarvioi “johtajahuban” merkitystä

Johtajiston ihan oma huvittelu “oikeiden” hommien lisäksi on tärkeässä roolissa uusien aikuisten viihtyvyyden ja koko johtajaporukan yhteishengen kannalta. Omaa toimintaa voivat olla vaikkapa johtajaretket, -illat tai -vaellukset.

Sisäinen viestintä kuntoon

Johtajiston kesken tapahtuvan viestinnän tulisi olla helppoa ja kaikille saatavilla. Useita viestintäkanavia voi ja kannattaa yhdistellä: erilaisia sovelluksia ja kanavia on pilvin pimein Kuksasta whatsapp-ryhmiin. Eri kanavilla on erilaisia ominaisuuksia, sekä hyviä että huonoja puolia. Toimivan viestinnän ansiosta koko johtajisto saa varmasti tiedon tulevista tapahtumista eikä kukaan tunne oloaan ulkopuoliseksi.

Jokaiselle mielekäs ja sopivan vaativa pesti

Uusien aikuisten johtajien kohdalla on erittäin tärkeää löytää kultainen keskitie heti kättelyssä ylikuormittamisen ja mielekkään homman puuttumisen välillä: kumpikin ääripää latistaa tehokkaasti tulokkaan innostuksen uuteen harrastukseen. Liian suuri määrä vastuuta heti aluksi saattaa helposti tuntua liian raskaalta ja epämiellyttävältä. Toisaalta jos ei mitään itselle sopivaa ja mielenkiintoista tekemistä tunnu löytyvän, tekee aikuisen äkkiä mieli vaihtaa harrastusta. Mielekkään pestin löytämiseksi voi käyttää apuna esimerkiksi aikuiselle kertynyttä ammattiosaamista: eri alojen osaajat ovat lippukunnalle suunnaton rikkaus, jos osaaminen vain keksitään hyödyntää.

Lue myös Viestintägurujen vinkit Helsingin Kotkien sisäiseen viestintään!

Teksti Mette Helin, kuva Viljo Mannerjoki