Yksisarvisia ja kauniita sanoja – mistä kiitos koostuu?

Kiittämisestä ja kiitoksista on paljon kokemuksia – hyvässä ja pahassa! Hepun toimittajat Beagle ja Liinu istuivat alas ja keskustelivat aiheesta.

Teksti: Hanna “Beagle” Hämäläinen ja Liinu Yli-Hongisto
Kuva: Esko Raikunen
Video: Susanna ”Suski” Mikander


B: Arvaa mitä – ensi viikolla on jo joulukuu! Tiedätkö muuten, mikä asia tuntuu myös korostuvan erityisesti näin syyskauden lopussa?

L: No?

B: Kiittäminen! Esimerkiksi meidän lippukunnassa järjestetään johtajille kiitosillallinen joulukuussa. Joulujuhlassa taas jaetaan merkkejä ansioituneille partiolaisille – ja omalla tavallaan aktiivisten kalenterimyyjien palkitsemisen voisi nähdä kiitoksena ahkerasta varainkeruusta.

L: Joulu on kyllä luonteva hetki kiittää kuluneesta vuodesta. Meidän lippukunnassa nimettömät tontut kävi viime vuonna jakamassa kaikille johtajille joulukortit.

B: Eikä, ihanaa!

L: No niin mustakin! Kiittäminen on oikeasti tärkeää, ja sillä voi olla todella suuri merkitys kiitettävän motivaatioon tehdä partiota.

B: Ootko muuten koskaan miettinyt, että kiitos voi myös olla palkka vapaaehtoistyöstä? Kiitoksella voidaan osoittaa arvostusta tärkeää työtä kohtaan – jota muuten tehdään partiossa yli kolme miljoonaa tuntia vuodessa.

L: Oho, mä en oo edes tajunnut, että partiotoiminnan eteen tehdään noin paljon töitä. Ilman noita tunteja meillä olisi varmaan aika paljon tylsempi harrastus. Vapaaehtoisena toimiminen partiossa on kyllä ehdottomasti kiitoksen arvoinen juttu.

Pienistä teoista positiivinen ketjureaktio

B: Mua kyllä vähän harmittaa, että niin usein kiittäminen kasautuu jouluun. Kun arki pyörii, tuntuu kiitos liian usein katoavan kaiken kaaoksen keskelle – tai pahimmassa tapauksessa unohtuvan kokonaan.

L: Siis joo! On tosi surullista, että kiittäminen usein jää, vaikka todellisuudessa ihan pienikin juttu riittäisi.

B: No jep. Kiitokseen ei aina tarvitse liittyä yksisarvisia ja glittersadetta. Mulle on jäänyt mieleen tilanne kesäleiriltä, kun tein yksin ruokaa yhden päivän. Olin nukkunut aika huonosti, ja mulla oli koko ajan kauhea kiire. Päivän lopuksi mun luo tultiin sanomaan kiitos. Mut ihan pysäytettiin ja katsottiin silmiin. Siitä tuli hurjan hyvä fiilis, koska tuntui, että mun työtä aidosti arvostettiin.

L: Vau, just tollasta kiittämisen pitäisi olla!

B: Kyllä! Kiittäminen tuskin vaati tältä henkilöltä kovinkaan paljoa ylimääräistä työtä tai aikaa, mutta toi mulle hymyn huulille vielä seuraavanakin päivänä.

L: Olisi tosi tärkeää, että kaikki saisi tollaisia kokemuksia. Mitäköhän voisi tehdä, jos tuntuu, ettei omassa partioyhteisössä kiitetä riittävästi?

B: Käyttää itse kiitos-sanaa rohkeasti. Jos se ei tule luonnostaan, kannattaa opetella.

L: Joo. Kiitoksesta tulee helposti positiivinen ketjureaktio, ja sitä kannattaa hyödyntää.

Sanoja vai ansiomerkkejä?

B: Sanat ovat helppo ja kiva tapa kiittää, mutta riittääkö ne aina?

L: Tota on hyvä pohtia. Niin kuin sun tarinasta huomattiin, sanallinenkin kiitos voi olla todella tärkeä juttu. Toki kuitenkin, jos kyseessä on tosi iso pesti tai projekti, vaikkapa leirin johtaminen, siitä ansaitsee jo vähän enemmän kuin ohimennen huikatun kiitoksen.

B: Niin. Muistan tilanteen, jossa tapahtuman johtajia kiitettiin ‘ulkomaanmatkoilla’ – heille annettiin siis sellaiset eri maiden mukaan nimetyt kahvipaketit ja suklaalevyt. Ja onhan muitakin niin sanottuja konkreettisia tapoja kiittää, kuten Kiitos-pinssit ja ansiomerkit.

L: Ansiomerkit on kuitenkin mun mielestä tosi ristiriitainen tapa kiittää. Niiden merkitys saattaa usein ylikorostua. Joissain lippukunnissa esimerkiksi haetaan ansiomerkkejä paljon aktiivisemmin kuin toisissa. Silloin hyväkin tyyppi voi jäädä ilman merkkiä vaan siksi, että omalla lippukunnalla ei ole tapana niitä hakea.

B: Mua harmittaa aina, kun kuulen jonkun miettivän, mitä täytyisi tehdä ansiomerkin saadakseen. Hyvien tyyppien arvo ei ole mitattavissa huivissa tai partiopaidassa olevissa merkeissä. Ansiomerkkien kuuluisi olla vain kivaa plussaa, ei paineita aiheuttava juttu.

Onnistuneen kiitoksen anatomia

L: Me ollaan nyt puhuttu erilaisista tavoista ja tilanteista kiittää, mutta mistä sun mielestä koostuu täydellinen kiitos?

B: Persoonallisuus ja luovuus kiittämisessä iskee muhun. Siinä on tiettyä aitoutta, kun näkee, että kiitettävää on oikeasti ajateltu. Esimerkiksi henkilö, joka aina valittelee villasukkiensa olevan hukassa, voisi saada kiitokseksi nimikoidut sukat, jotta ne ei enää hukkuisi.

L: Ensi kerralla mä kiitänkin sua sitten villasukilla 😉 Personallisuuden ja luovuuden lisäksi on tärkeää, että kiittäjä tarkoittaa, mitä sanoo.

B: Haha, hyvä pointti – mutta myöskin täysin totta! Vaikka kiitos ei käyttämällä kulu, ei sitä kannata käyttää vain pakon vuoksi. Väkinäisestä kiittämisestä jää huono maku suuhun niin kiittäjälle kuin kiitettävälle.

L: Totta! Mulle on jäänyt mieleen yksi erityisen aidontuntuinen kiitos. Oli sunnuntai-ilta, ja lippukunnan johtajaneuvosto kokoontui kololla. En olisi oikein jaksanut lähteä kokoustamaan mutta raahauduin kuitenkin paikalle. Perillä huomasin, että kokouseväiksi oli perinteisten patonkien ja tuorejuustojen sijaan hankittu prinsessakakkua ja Pommacia…

Juttu jatkuu! Katso videolta, miten Liinun tarina päättyy ja mistä muista ominaisuuksista täydellinen kiitos kirjoittajien mielestä koostuu: