Kotoutuja lippukuntaan -projekti käynnistyy!

Suomessa on melkoinen määrä uusia suomalaisia, jotka etsivät ihmisiä, harrastuksia ja töitä, joista aloittaa. Voisiko sun lippukunta auttaa kotoutumisessa?

 

Päpan Kotoutuja lippukuntaan -projektissa tuomme yhteen harrastusta etsivän nuoren aikuisen ja lisäkäsiä kaipaavan lippukunnan. Etsimme mukaan innokkaita lippukuntia, joissa on toimiva ryhmä, johon kaivataan lisäaikuista.

Siis mitä?

Projektissa etsimme muutamia kotoutujia, jotka ovat kiinnostuneet partioharrastuksesta ja lapsiryhmän kanssa toimimisesta. Kotoutuja käy Tervetuloa partioon -kurssin ja tutustuu rauhassa lippukunnan tyyppeihin. Tämän jälkeen hän on mukana esimerkiksi lauman tai seikkailijajoukkueen apujohtajana ja osallistuu lippukunnan toimintaan, kuten muutkin ikäisensä. Luvassa on todennäköisesti kielen opettelua, monta uutta yhdessä opeteltua tapaa ja leikkiä sekä todellakin ystävyyden rakentamista yli rajojen.

Parhaimmillaan lippukunta saa projektin avulla uuden ja innokkaan, noin 16-18-vuotiaan nuoren toimintaansa. Projektiin etsitään ensisijaisesti mukaan nuoria, jotka ovat saaneet turvapaikan Suomesta ja asettuneet pääkaupunkiseudulle. Toiminta pyritään aloittamaan tammi-helmikuussa 2017, jolloin kotoutujat ja lippukunnat on sovitettu yhteen.

Mitä meiltä vaaditaan?

Kaikille on parasta, jos kotoutujan ryhmä toimii jo valmiiksi aika hyvin: näin mukaan pääseminen on helppoa. Toisin sanoen esimerkiksi elokuussa aloittanut lauma, jossa on kaksi akelaa, on tosi hyvä lähtökohta!

Lisäksi on eduksi, että lippukunnasta löytyy tukihenkilö tai kaveri kotoutujalle. Tukihenkilön tehtävänä on pitää kotoutuja ajantasalla lippukunnan tapahtumista, kutsua mukaan ja opastaa. Kotoutuja voi osallistua kokouksiin, retkille ja kaikkeen lippukunnan toimintaan. Esimerkiksi toinen akeloista voi olla luonteva kaveri.

Piiristä on luvassa reilulla kädellä apua projektin toteuttamiseen. Jeesaamme koulutuksessa, tiedotuksessa ja erilaisissa käytännön pulmissa.

Kiinnostuitteko?

Ottakaa yhteyttä PäPan toimiston Leeaan (040 7714804, leea.lakka ät partio.fi) ja sovitaan, miten jatketaan. Jos ehditte toimia jo lähiviikkoina, aina parempi! Myös lippukuntasemmassa on mahdollisuus jutella proggiksesta. Projektille haetaan rahoitusta, eikä lippukunnille koidu kotoutujasta kustannuksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *