Yritä jättää lippukuntasi vähän parempana kuin sen löysit

Baden-Powell kehottaa viimeisessä viestissään partiolaisille: ”Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit”. Sama ajatus pätee myös johtamaasi lippukuntaan. Mutta se, mitä tänä vuonna teet – tai jätät tekemättä, ei välttämättä heti näy lippukunnan toiminnassa. Ole siis kärsivällinen kehittäessäsi ja parantaessasi lippukuntasi toimintaa entisestään.

Tehtyjen asioiden lisäksi myös tekemättä jätetyt asiat saattavat näkyä vasta useamman vuoden päästä lippukunnan arjessa. Uuden sudenpentulauman käynnistämättä jättäminen saattaa sillä hetkellä tuntua hyvältä ja lippukunnan arkea helpottavalta ajatukselta, etenkin jos johtajia laumalle ei helposti löydy. Puuttuvan ikäluokan vaikutus lippukunnan ikärakenteeseen ja nuorten johtajien määrään näkyy kuitenkin vasta muutaman vuoden päästä: yhtäkkiä lippukunnassa onkin ehkä vain muutamia samoaja- ja vaeltajaikäisiä, jolloin samoajien ja vaeltajien oman ohjelman järjestäminen voi olla hankalaa eivätkä nämä tulevaisuuden lippukunnanjohtajat ehkä enää halua jatkaa toiminnassa mukana. Lisäksi puuttuva ikäluokka voi heijastella myös nuorimpien ikäkausien johtajatilanteeseen.

Millaisen lippukunnan sinä jätät jälkeesi?

Alla on muutama oikean elämän esimerkki siitä, miten muutaman vuoden viiveellä lippukunnassa näkyy se, että joinain vuosina ei lippukuntaan ole otettu yhtään uutta jäsentä (lähde: Kuksa). Liittyneet-pylväät kertovat, onko lpk ottanut jäseniä jonain vuona vai ei. Pylvään arvo ei ole liittyneiden määrä vaan indikaatio siitä, että jäseniä on otettu. Jäsenmäärät ikäkausittain ovat oikeelliset. Materiaali on lähetetty lippukunnanjohtajille paperiversiona lippukunnanjohtajien kesäkirjeen mukana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *