Kärkikolmikon uudet eväät

Kiljavalla aurinkoisessa syyssäässä 23.–24.9.17 järjestetyssä Lippukuntaseminaarissa saatiin uutta potkua lippukunnan johtamiseen sekä hiottiin tapoja saada lippukunnan työnjakoa entistäkin selkeämmäksi. Vastuuta on pyritty jakamaan lippukunnissa useamman henkilön kesken ja sen myötä lippukunnanjohtaja on saanut rinnalleen pestijohtajan sekä ohjelmajohtajan, jotka muodostavat tehokkaan kärkikolmikon. Kärkikolmikkomalli on joko käytössä tai suunnitteilla suurimmassa osassa pääkaupunkiseudun lippukunnista. Nämä lippukunnan kantavat voimat kokoontuivat Kiljavalle oppimaan uutta, saamaan vertaistukea, suunnittelemaan tulevaa ja toki myös rentoutumaan.

Kärkikolmikot osallistuivat seminaarissa työpajoihin, joissa oli mahdollista muun muassa saada vinkkejä tarpojaohjelman toteuttamiseen, rypyttää karjanpiirakoita mukavan jutustelun siivittämänä, tutustua Paras vapaaehtoistyö -tutkimuksen tuloksiin ja paneutua partion koulutusjärjestelmään käytännössä. Mukana menossa oli myös mentaalivalmentaja Minna Marsh, joka teetti osallistujilla mielikuvaharjoituksia ja kertoi oivaltavasta stressinhallinnasta.

Lippukuntapestien pitkäntähtäimen suunnittelu -pajassa käytiin hyvää keskustelua pestijaosta, selkiytettiin lippukunnan sisäistä roolitusta ja vinkattiin muillekin hyväksi havaittuja tapoja saada pestaus toimimaan lippukunnassa myös pidemmällä aikavälillä. Pajassa selvitettiin, mitkä ovat käytännössä hyviksi havaittuja tapoja pestata uusia vapaaehtoisia.

Mankkaan Eräsusien lippukunnanjohtaja Ville Vuorenmaa osallistui pajaan saadakseen näkökulmia uuteen pestijakoon. Hänen lippukunnassaan ei vielä ole pestijohtajaa, mutta tämä uusi rooli on tulossa lippukuntaan vuodenvaihteessa hallituksen vaihtuessa. Pestijohtajan tehtäviä on hoitanut aiemmin lähinnä lippukunnanjohtaja muun johtamisen ohella, mutta nyt tilanteeseen on tulossa helpotusta lisäresurssien myötä.

”Voi olla, että ehkä lippukunnassa ei vielä tiedetäkään, mitä kaikkea hyötyä pestijohtajasta tulee olemaan. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse ja lippukunnanjohtaja voi keskittyä kehittämään lippukuntaa muilta osin jäsentensä näköiseksi”, Ville pohdiskelee. Mankkaan Eräsusissa käydään ”kehityskeskusteluja” johtajien kanssa, mikä on koettu hyväksi tavaksi pitää huolta johtajistosta. ”Lippukuntaseminaarissa käytiin hyviä keskusteluja myös pajojen ulkopuolella. Sain paljon hyviä vinkkejä muilta myös käytännön tasolla ihan ruokapöytäkeskusteluissakin”, Ville hehkuttaa.

Lippukuntaseminaarissa lanseerattiin myös uudet Johtajapassit lippukunnanjohtajalle, pestijohtajalle ja ohjelmajohtajalle. Johtajapassi on kuin johtajan muistikirja, jonka avulla voi seurata omassa roolissa edistymistä. Piiriltä saa tukea lippukunnan johtotehtäviin esimerkiksi koulutusten ja alueellisten valmentajien kautta. Heidän kanssaan keskustellaan pestin alkaessa, sen aikana sekä sen päättyessä. Myös piirin toimisto palvelee johtajistoa eteen tulevissa kysymyksissä. Yksin ei tarvitse puurtaa, ota sinäkin siis rohkeasti uusi haaste vastaan ja hanki upeita kokemuksia kärkikolmikon jäsenenä!

Lue täältä tarkemmin lippukuntaseminaarin tapahtumista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *