Jamppiblogi #18 – Splash!

Päivä 17, ke 31.7.

Jamppiblogi on Millan matkapäiväkirja maailmanjamboreella ja sen oheismatkalla USA:ssa. Viimeinen kokonainen ohjelmapäivä sisälsi vesiaktiviteetteja ja iltapäiväukkosia.

Aarteenetsintää pinnan alla

Heräsin 11 tunnin yöunien jälkeen pirteänä, eikä edellisen päivän tauti tuntunut enää missään. Söimme aamupalan, jonka jälkeen päätimme mennä testaamaan laitesukellusta.

Ohjelmapiste oli turvallisuussyistä uima-altaissa, joissa oli vain metri vettä. Se oli helpotus, koska en ollut koskaan aiemmin edes snorklannut. Meille annettiin lyhyet ohjeet, jonka jälkeen saimme varusteet päälle ja pääsimme uimaan.

Minulle hengittäminen veden alla ei tuottanut ongelmia, vaan pystyin olla pinnan alla rauhassa käytännössä koko ajan. Allas oli sen verran pieni ja symmetrinen, että kertaalleen minun täytyi kurkata pinnalla, missä menen.

Ohjelma ei suinkaan ollut pelkkää pulikointia, vaan tehtävänä oli etsiä pohjasta pieniä metallirenkaita. Kaikki kolme porukastamme onnistui! Pohjassa oli viihdykkenä myös helminauhoja, muovikolikoita ja leluja.

Kun uintiaika oli kulunut umpeen, kuului metallin kalina, joka oli äänimerkki. Jätimme varusteet altaaseen ja siirryimme vaatteidenvaihtoteltalle. Siellä aloimme pohtia ääneen, minne menisimme seuraavaksi.

Vauhdilla yli esteiden

Ehdotin paljon kehuttua vesiesterataa, mutta tajusimme, että meitä on vain 3 ja tarvitsisimme neljännen. Onneksi vierestä kuului hihkaisu ”Voinks mä tulla teidän kaa?” No tottakai! Hihkaisija kertoi nimensä, joka kuulosti tutulta, jolloin tajusin, että hän on vanha tanssikaverini 😀

Keräsimme kamppeemme ja lähdimme kohti järven rantaa. Esteradalle oli parin tunnin jono, mutta aika kului nopeasti eväitä syöden ja jutustellen. Sääennusteen mukaan ukkoskuurojen piti alkaa kahdelta ja laskeskelimme, että juui kahden aikoihin voisimme päästä radalle. Ukkosvaroitusta ei onneksi kuulunut, vaan pääsimme veteen.

Ensimmäinen este oli ilmatäytteinen pötkö, jonka halkaisija oli ehkä noin metrin. Työnsimme ensin kevyimmän tiimiläisemme yli, jonka jälkeen hän pystyi vetämään seuraavaa ja homma helpottui.

Toinen este oli ikään kuin keinulauta, jonka kyytiin tuli kiivetä, kunnes se keikkasi. Katsoimme jo etukäteen, että esteen keinahtaessa taaimmainen kaveri saattaa lentää edessä olevan päälle, mutta emme vauhdissa sitä muistaneet. Onneksi emme osuneet aivan samalle kaistalle ja vältyimme haavereilta.

Kiipeilyä vaativista esteistä viimeinen oli ilmatäytteinen ”jäävuori”, jonka huipulle piti kiivetä seinillä olleiden kahvojen avulla. Matkaa oli ehkä 5 metriä, jonka jälkeen liu’uttiin tasaista sivua takaisin veteen.

Kaksi viimeistä estettä vaativat tasapainoa, koska ensimmäinen oli muutaman metrin pituinen ilmatäytteinen pyöreä puomi ja toinen oli kelluva matto, jonka yli piti juosta. Onneksi tippuminen ei haitannut, koska matkaa sai jatkaa uiden.

Lopulta selvitimme radan alle kahdeksassa minuutissa, joka oli todella hyvä suoritus, koska keskiarvo oli kuulemma noin 11 minuuttia.

Jatkoimme matkaa takaisin leiriin juuri sopivaan aikaan, koska lämpö- ja ukkosvaroituskuulutuksia alkoi kuulua yhä tihenevään tahtiin. Pesin pyykkiä ja loppuvaiheessa aloin saamaan pisaroita päälle, mutta se ei haitannut, koska olin itse vesiohjelmien jäljiltä märkä. Hoidin homman siis rauhassa loppuun ja itse asiassa sade ei yltynyt, vaan jäi vain pariin pisaraan siltä erää.

Ai bileet?

Päivällisen jälkeen ohjelmassa oli jälleen Basecamp Bash eli bileet. Olimme menossa paikalle hieman myöhässä, mutta matkalla alkoi sataa ja kuulutettiin ukkosvaroitus, mikä tarkoitti bileiden päättymistä. Siispä teimme U-käännöksen ja palasimme leiriin. Meidän kohdalla satoi ehkä 10 minuuttia, mutta sade loppui pian ja saimme seurata, kuinka rintama liikkui leirialueen toisella puolella.

Salamoita iski todella tiheästi, noin puolen minuutin välein, joten menin kuvaamaan niitä leirimme edestä kulkevalle polulle. 5 minuutin videosta tuli lopulta aikamoinen taideteos, koska videolle halusi välttämättä myös pari ohikulkijaa.

Lähistöllä kulki porukka oman kaiuttimen ja bileiden kanssa ja he pyysivät minua ja kaveria lähtemään heidän mukaansa. Päätimme lähteä porukkaan ja lähdimme kävelemään ympäri telttakyläämme.

Kanssamme alkoi jutella kaksi saksalaista, joiden kanssa juttu luisti oikein hyvin. Lopulta jäimme hengaamaan porukan hännille kauas kaiuttimesta ja jutustelimme vain mukavia. Poppoo pysähtyi eräiden vessojen lähelle hengaamaan, koska siinä oli tilaa. Yhtäkkiä kuului All clear -kuulutus ja vessoista tuli yhtäkkiä ulos valtava määrä ihmisiä, jotka oli evakuoitu ukkosta piiloon.

Meidän jaloille alkoi riittää seisoskelu, joten siirryimme saksalaisten kanssa leiriimme. He eivät olleet ainoita vieraita, koska paikalle oli tullut myös australialaisia kavereita, eli tunnelma oli yhtäkkiä aika kansainvälinen ihmisten puhuessa jopa kolmella kielellä. Juttelimme vielä hetken ja swoppasimme huivit, jonka jälkeen alkoi hiljaisuus ja saksalaisten oli palattava omaan leiriinsä.

Minä painuin myös suoraa tietä sänkyyn ja unten maille, olihan kyseessä ehkä viimeinen nukuttu leiriyö, koska lähtöajoista ei ollut aavistustakaan vielä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *