Syksy 2019: tarpojaluotsin pestikirje

Hei tarpojaluotsi! 

Partiosyksy on käynnistynyt rytinällä, ja kalenteri täyttyy vauhdilla erilaisista menoista ja muistettavista asioista. Tähän kirjeeseen on koottu pestiäsi ajatellen tärkeimmät partioasiat ja päivämäärät, nappaa vinkit talteen!  Katso videolta, miltä partio näyttää suosittujen tubettajien silmin:


Kaverit mukaan toimintaan 

Kaverikokouksen järjestäminen on yksi hyvä keino täyttää ryhmää. Kaverikokouksen ajankohta ja sisältö sovitaan yhdessä vartion kanssa etukäteen. Kun tiedossa on hauska kokous, on nuorten myös kiva kutsua siihen omia kavereita mukaan. Järjestäkää vaikka Koitos-teemainen KITT tarpojille ja heidän evp-kavereilleen, ohjeet lähetetään lippukuntiin elokuussa. 

“Koitos on vauhdikas, hauska ja viihteellinen Youtube-sarja, jonka tarkoituksena on osoittaa miten monipuolinen ja innostava harrastus partio on. Sarjassa kilpailee kaksi Suomen suosituimmista tubettajista koostuvaa joukkuetta.

Kilpailijoina sarjassa ovat Roni Back, Julia Ahonen, Roponen ja Pernilla Böckerman. Koitos starttasi Splay Suomen Youtube -kanavalla 8.8. ja ilmestyy aina kahdeksana perjantaina elo-syyskuun aikana.”

Muistakaa myös kertoa tapahtuman yhteydessä tutustujalle, miten toimintaan ja ryhmään pääsee mukaan myös jatkossa! Lisätietoa kaverien mukaan pyytämisestä ja kätevää valmista markkinointimateriaalia löytyy osoitteesta partio.fi/kaverimukaan. 

Huolehditaan yhdessä siitä, ettei kenenkään harrastaminen ole rahasta kiinni 

Yksittäisen partiolaisen partioharrastamisen tukemiseen löytyy monia vaihtoehtoja, joita kannattaa miettiä tapauskohtaisesti. Vinkkaathan ryhmäsi lasten huoltajille muun muassa mahdollisuudesta hakea jäsenmaksuvapautusta. Lisätietoa on koottu piirin nettisivuille: https://www.paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi/taloudellinen-tuki-partiolaiselle 

Muista myös! 

Tsekkaa piirin kämppien online-varauskalenterista vapaat vuorot ja suuntaa ryhmäsi kanssa retkelle: varaus.partiokampat.fi/bookings.   

PäPan eri WA-ryhmissä tiedotetaan muutaman kerran viikossa ajankohtaisista kohderyhmää koskevista partioasioista ja -tapahtumista. Ryhmät ovat yksisuuntaisia viestintäkanavia, eli vain ylläpitäjällä on oikeus lähettää viestejä. Pysy pestissäsi ajan tasalla liittymällä ryhmään: bit.ly/luotsitWA 

Seuraa partiouutisia osoitteessa www.päpa.fi ja sosiaalisen median kanavissa:
Facebookissa @PaakaupunkiseudunPartiolaiset
Instagramissa @partiokuuluukaikille 
Twitterissä @partiokuuluu  


SYKSYLLÄ TAPAHTUU

Laita kalenteriin syksylle ainakin nämä päivät:

27.8. Luotsivihjarit
12.9. Piirin suunnistuskilpailut
5.6.10. Syys-SM Itäpiste
17.20.10. Loiste – piirimajakka tarpojille 
27.10. Koko lippukunnan koulutuspäivä
9.11. Luotsipäivä
16.17.11. Oman elämäni McGyver 2 – Tunteet ja vuorovaikutus
23.11. Luotsikoulutus 

Katso tarkemmat kuvaukset www.päpa.fi/tapahtumat. 

Tarpojien Piirimajakka tulee taas 

Piirimajakka Loiste järjestetään tänä vuonna syysloman kunniaksi kolmen yön mittaisena 17.-20.10. Kiljavalla. Loisteella suoritetaan leiritarppoa, mutta myös muita tarppoja suorittavat tarpojat ovat tervetulleita mukaan. Ilmoittautuminen on auki osoitteessa kuksaan.fi/29171 22.9. saakka. 

Koulutuksista saa aina jotain uutta omaan pestiin! 

Luotsivihjarit on PäPa:n luotseille suunnattu videosarja, jossa tarjotaan helposti lähestyttävästi käytännön vinkkejä tarpojien, samoajien ja vaeltajien toimintaan. Toinen osa esitetään 27.8. klo 19-20 Youtubessa, Partio kuuluu kaikille –kanavalla: https://youtu.be/2RzTaCQ9zLM. Vihjareiden toisen osan aiheena on: ”Ruokaa luonnosta”. Kaikki vihjarit ovat myös jälkikäteen katsottavissa YouTubesta. 

Koulutettu partiokamu sujuvoittaa partioarkea 

Onko toiminnassanne mukana lapsi tai nuori, joka tarvitsee paljon johtajien aikaa ja huomiota? Tai lapsi, joka ei uskalla lähteä ohjelmiin mukaan ja on usein kiinni johtajan kädessä? Tai nuori, jonka on vaikea toimia yhdessä muiden kanssa? Partiokamu-pesti on luotu yksittäisen partiolaisen partiopolun tukemiseen. Partiokamuna toimiminen sopii niin samoajalle, vaeltajalle kuin aikuisellekin. Partiokamukoulutuksessa 26.10. ohjeistetaan Partiokamu-pestin sisältöön ja suunnitteluun lippukunnassa sekä annetaan konkreettisia toimintavinkkejä liittyen haastaviin tilanteisiin ja käyttäytymiseen. Koulutus on maksuton. Vinkkaa koulutuksesta sopiville tyypeille lippukunnassasi! Ilmoittautumis-DL 15.9. kuksaan.fi/28199.

Oletko sinä etsimämme henkilö?

Etsimme iloiseen joukkoon ihmisiä, joiden sydäntä lähellä on katsomuskasvatuksellisten asioiden toteutuminen partiossa. Onko sinulla mielipide lippukuntasi sisaruspiiriin tai huikea idea moninaisuus tarppon tekemiseen? Onko sinulla kokemus leirin hengellisestä elämästä tai sen puuttumisesta? Vastasitko myöntävästi johonkin kysymykseen? Herättikö aihe orastavan kiinnostuksen? Tule Partioasemalle (Töölönkatu 55) 12.9. klo 18-20 kuulemaan lisää ja ideoimaan yhdessä hyviä käytäntöjä.  

Ilmoittaudu iltapalaa varten mukaan tästä: bit.ly/katsomuskasvatus_ideariihi. Mukana seppoja ja piirin väkeä PäPa:sta ja Uudeltamaalta. Ja ! Lisätietoja voit kysellä: stella.bjorkholm@evl.fi / 0405337808.


Espoossa eli EPT:ssä tapahtuu 

Suomen suurin vuosittainen partiotaitokilpailu Espoon Punanen eli Peluri-Punkku järjestetään 21.–22.9. Kannusta lippukuntasi tarpojavartiot kasaan ja valmistautukaan kisaamaan. Yön yli kestävän Espoon Punasen kohderyhmänä ovat 12-vuotiaat ja sitä vanhemmat partiolaiset sekä ei-vielä-partiolaiset. Aiempaa kisakokemusta ei tarvitse olla. Ilmoittautukaa mukaan kisaan nyt. Ilmo on auki 8.9. asti Kuksassa: kuksaan.fi/28710. Seuratkaa tapahtumaa myös netissä: punkku.ept.fi/, Facebookissa: Espoon Punanen ja Instagramista @espoonpunanen!
Merkkaa tarpojavartiosi kalenteriin myös jo Vinkuli-talvileiri 19. – 23.2.2020 ja  Väiski-kesäleiri 29.7. – 5.8.2020. 

Vantaalla eli Kannuksessa tapahtuu 

Mitäpä jos tarpojavartionne osallistuisivat syksyllä vähän isompaan KITTiin, missä tutustuisi muihin vantaalaisiin tarpojiin? Partion Unska –viikonloppuna järjestetään tarpojille YÖKITT 4.–5.10. Tarpojavartio tarvitsee YÖKITTiin mukaan vartionjohtajan/luotsin. 

Kannusta lippukuntasi tarpojavartiot kisaamaan Laten Laukkaan 26.10. Laten Laukka on Partiokannuksen järjestämä partiotaitokisa vantaalaisille seikkailijoille ja tarpojille. Kisassa pääsee testaamaan partiotaitoja ja hiomaan yhteistyön priimaksi. Palkinnoksi kisasta kaksi parasta tarpojavartiota pääsee edustamaan Suomea pohjoismaiseen 5-otteluun keväällä 2020 

Lue kaikista Partiokannuksen tapahtumista lisää täältä: partiokannus.fi/tapahtumat 


Hyvää partiosyksyä! 

Mikäli tapahtuma- tai kurssi-ilmoittautumisiin, peruutuksiin tai muuhun jäsenrekisterin perushommiin liittyen nousee kysymyksiä, ota yhteyttä toimistolle, puh. (09) 8865 1200 tai papa.toimisto@partio.fi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *