Vinkkejä lippukunnan varainhankintaan

Partiota pidetään yleensä kohtuullisen edullisena harrastuksena. Pakollinen meno harrastajalle on lähinnä jäsenmaksu ja siitäkin voi anoa vapautusta. Harrastusvälineitä voi kierrättää edullisesti ja leirille voi päästä stipendillä. Ihan ilmaista partio ei kuitenkaan ole. Toiminnan järjestäminen maksaa lippukunnalle.

Miten hakea tukea?

Yleisin toiminnan rahoitusmuoto ovat kuntien ja seurakuntien toiminta-avustukset. Toimintaa tuetaan pääasiassa tilavuokrina tai suorana rahallisena avustuksena. Hyvin hoidettu hallinto ja talous ovat tärkeimmät edellytykset näiden avustusten saamiseksi

  • Toiminnan ja talouden pitää olla läpinäkyvästi ja oikein dokumentoitu
  • Toiminnan tavoitteet ja tulokset on kuvattava mahdollisimman selkeästi
  • Hakuohjeita ja määräaikoja on noudatettava. Myöhästynyttä hakemusta ei voi lain mukaan käsitellä, vaikka syyt olisivat kuinka hyvät
  • Rahojen käytöstä on raportoitava, jotta niitä ei peritä takaisin

Kehen olla yhteydessä?

  • Avustusta voi yrittää hakea myös muista lähteistä. Tällaisia ovat esimerkiksi:
  • Erilaiset hyväntekeväisyysjärjestöt, kuten esimerkiksi leijona- ja rotaryklubit sekä zontat
  • Alueelliset rahastot ja säätiöt, jotka tukevat paikallista lasten ja nuorten toimintaa. Tällaiset avustukset ovat yleensä projektiluontoisia.
  • Mahdolliset partiolaisten omat tukiyhdistykset, jotka ylläpitävät leiripaikkoja, kämppiä tai vaikkapa jakavat avustuksia koulutuksiin tai kansainväliseen toimintaan
  • Hyväntekeväisyysjärjestöjä ja tukiyhdistyksiä kannattaa hakea netistä ja olla suoraan yhteydessä ja tiedustella rahoitusperiaatteita

Tutustu sidosryhmiin

Partiotoiminnalla on valtakunnallisesti hyvä maine. Meidät tunnetaan laadukkaana kasvatusjärjestönä ja arvomme koetaan tärkeiksi. Mainetta ja näkyvyyttä kannattaakin hyödyntää profiilin nostamiseksi. On tärkeää, että partiotoiminta on paikkakunnalla tuttua erilaisille sidosryhmille, jolloin lähestyminen myös varainhankinnassa on helpompaa. Lippukunnan toiminnasta on tärkeää kertoa ulospäin paikallislehdissä ja sosiaalisessa mediassa.

Talkoita ja tempauksia

Lippukunta voi kerätä rahaa toiminnan tueksi myös talkoilla ja muilla tempauksilla. Omassa lippukunnassa varainhankintakeinoina on käytetty muun muassa festarialueiden siivoamista, aidan rakentamista ja joululahjojen paketoimista. Tällaiset mahdollisuudet löytyvät yleensä partiolaisten ja heidän perheidensä henkilökohtaisten kontaktien kautta, mutta palveluita voi mainostaa myös kauppojen ilmoitustauluilla tai paikkakuntakohtaisissa Facebook-ryhmissä.

Talkootyötä kannattaa tehdä kohtuullisesti eikä sen kannata antaa häiritä varsinaista partiotoimintaa. Se vie aikaa ja voimavaroja. Erityisesti johtajien on syytä varoa talkootöissä itsensä uuvuttamista. Hommat kannattaa aina tehdä mahdollisimman suurella porukalla ja ottaa mahdollisuuksien mukaan myös nuoremmat partiolaiset ja partiolaisten vanhemmat mukaan.

Perinteinen adventtikalenteri

Perinteisin varainhankintakeino partiolaisilla on adventtikalentereiden myynti. Siihen kannattaa alkaa varautumaan hyvissä ajoin syksyllä keskustelemalla ja suunnittelemalla myyntitempauksia yhdessä.

Yhdessä sovittu myyntitavoite (eli mitä lippukunta kalenterituotoilla tekee) kannustaa myyjiä yrittämään parhaansa. Muistakaa siis kertoa kaikille kalenterimyyntiin osallistuville, miksi kalentereita myydään ja muistakaa myös kiittää saavutetuista tavoitteista! Tässä voi hyvin käyttää apuna joulukampanjan tukimateriaaleja, jotka löytyvät osoitteesta www.partio.fi/adventtikalenteri.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Lippukunnan tulevan vuoden toimintaa suunniteltaessa kannattaa miettiä valmiiksi, kuinka paljon lippukunnalla on resursseja varainhankinnan tekemiseen. Samalla kannattaa myös sopia siitä, kuka mistäkin varainhankintatempauksesta vastaa. Vastuita voi jakaa esimerkiksi ryhmittäin tai ikäkausittain. Tärkeää on merkata tulevat tempaukset ja muut voimainponnistukset hyvissä ajoin lippukunnan kalenteriin, jotta ne tulevat varmasti hoidetuiksi.

Suunnitelmallinen varainhankinta helpottaa myös taloudenpitoa, kun varainhankinnasta saataville tuloille on jo valmiiksi mietittynä käyttökohteet. Maltti on valttia tässäkin asiassa, suunnitelmat kannattaa tehdä sellaisiksi, että niissä on hieman liikkumavaraa ja koko lippukunnan talous ei kaadu siihen, jos joku varainhankintatoimenpide jääkin toteutumatta.

Kannattaa myös tutustua Taloudellista tukea partiotoimintaan 2019 -materiaaliin. Päivitetty versio materiaalista lähetetään lippukuntiin Lippukuntapostin 6/2019 mukana.

 

Tämän blogikirjoituksen pohjana käytetty Minna Karhusen teksti on julkaistu alun perin Suomen Partiolaisten 100 tapaa tehdä avoimempaa partiota -julkaisussa 2018. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *