Partio – harrastus, joka päätti pitää ovensa kiinni mutta sydämensä auki

Oli hienoa seurata, kuinka äkkiä partio kasasi itsensä hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen 12.3.2020. Klo 16 tiedote tuli. Seurasin muiden partiolaisten reaktioita WhatsAppin ryhmien ja Facebookin kautta, kun odotin, että viimeinen lähikokous, jota ei ehditty perua ennen tuota tietoa alkaisi. Kun kävelin kotiin, tilanne oli jo toinen. Parissa tunnissa taistelutarmo oli kerätty ja iltaan mennessä, noin neljä tuntia uutisesta suunnitelmat etäpartion toteuttamiseksi olivat jo käynnissä ja ensimmäiset etäpartiovinkit oli jo ehditty kategorisoida ikäkausien mukaan yhteisellä vinkkisivustolla. Partio on viimeksi ollut vastaavalla tauolla sotien aikaan ja partion ollessa kiellettyä. Silloin ei tietenkään ollut keinoja näin nopeaan järjestäytymiseen. Jokin meitä kuitenkin yhdistää noihin aikoihin. Ajatus oli kaikilla sama, silloin ja nyt: meidän täytyy mahdollisuuksiemme mukaan pitää huolta lapsista ja nuorista tässä tilanteessa ja tarjota heille poikkeusaikanakin partiotoimintaa, jollakin keinolla. Silloin mentiin ”maan alle”, nyt mentiin internetin langoille.

Olen itse vetänyt etäpartiota nyt neljä viikkoa. Minulla on kaksi partioryhmää, toinen ryhmä pystyy kokoontumaan etänä, toinen ei. Otimme yhteyttä tämän nyt kokoontuvan ryhmän vanhempiin ja valitsimme etäpartion kanavaksi Skypen, koska sitä jäsenemme osasivat käyttää jo valmiiksi ja se on saavutettava myös ruudunlukuohjelmalla ryhmämme näkövammaiselle partiolaiselle. WhatsAppia olemme käyttäneet aikaisemminkin ja näiden kahden yhdistelmällä olemme pystyneet jatkamaan kokouksia. Ohjelman jouduimme laittamaan jonkun verran uusiksi ja suunnittelemme kokouksia myös viikoittain sen mukaan, mitä olemme ehtineet tehdä kokouksessa.

Toiselle partioryhmistäni vedän siis kokouksia. Sisupartioryhmälle emme voi vetää etäkokouksia, koska osa tarvitsisi myös etäkokouksessa käymiseen avustajaa eikä sellaisia ole nyt mahdollista järjestää. Heille loin siis mukautetun Etäpartiopassin ja osa vanhemmista on lähtenyt tähän mukaan. Joka viikolle on heille tehtävä, josta tulee myös WhatsAppin kautta lisämateriaalia, kuten ääneen luettuja iltasatuja ja infopätkiä viikon teemasta. Molemmat ryhmät saavat siis tavalla tai toisella tärkeää tukea meiltä johtajilta ja toisiltaan. Viestiä siitä, että partio jatkuu, vaikka muu pysähtyisi. Fyysisestä etäisyydestä huolimatta henkistä läheisyyttä.

Mitä etäpartiointi on siis antanut minulle?

Miksi päätin pitää kiinni partion pitämisestä aikana, jolloin omatkin kuviot ovat arvaamattomia ja sekaisin? Osalle johtajista etäpartion pitäminen on näistä edellä mainituista ja monista muista syistä haastavaa tai mahdotonta.  Onneksi minulla on ollut tämä mahdollisuus, siitä olen kiitollinen. Tässä jotakin, mitä olen saanut vaihdossa takaisin:

Tapa auttaa

Kuulun itse riskiryhmään astmani takia, joten partion vetäminen on minulle tapa auttaa muita, kun en voi ilmoittautua mukaan kampanjoihin, joissa autetaan kodin ulkopuolella. Voin auttaa vaarantamatta itseäni ja muita. Olen työskennellyt monta vuotta avustajana ja nyt en voi sitä tehdä. Se, että saan tehdä sitä, mikä minulle luontevinta on eli auttaa, on ollut todella antoisaa ja se on lievittänyt omaakin stressiä ja painetta.

Palaute on tullut elämäämme

Nyt on pakko kysyä: ”Miten menee?” Tulemme siis kyselleeksi sitä enemmän sekä lapsilta ja vanhemmilta. Vaikka palaute ja kuulumiset ovat olleet pääasiassa positiivisia (ollaan kiitollisia siitä, mikä on mennyt hyvin), on kiva, että palaute liikkuu. On ihanaa, että muistamme kysyä, miten menee. Olemme päässeet myös kertomaan samalla vanhemmille, miten kivasti meidän mielestä on mennyt. Tätä voisi jatkaa senkin jälkeen, kun poikkeustila on ohi.

Mahdollisuus todistaa se, mihin me todella yhdessä pystymme

Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, kun avasin etäyhteyden lapsiin ekan kerran. Mielessä oli sata tapaa pilata tämä ja epäonnistua, tehdä väärin. Rauhoituin kuitenkin kokouksen aikana tajuamaan, että minun ei tarvitse päättää eikä tietää kaikkea. Nyt sanon useammin kuin ennen: ”Kokeillaan. En tiedä, mitä tästä tulee mutta yritetään.” Kerroin ensimmäisen kokouksen aluksi säännöt (jotka perustuivat ryhmän olemassa oleviin sääntöihin) ja lopun aikaa kyselin: ”Miten te haluatte tehdä?” Yhdessä loimme rutiinit, jotka toimivat. Sähköttää voi sanomalla toistemme nimet.

Olen tajunnut, mitkä asiat tekevät partiosta partion – ja lapset näyttivät sen minulle

Minusta on ollut hienoa nähdä, että samat perinteet, jotka ovat kuuluneet partioon kaiken aikaa, koska me johtajat pidämme niistä kiinni, ovat juurtuneet lapsiin. Leikimme joka kokouksen alussa. Vaikka sisaruspiiriä ei voida tehdä käsistä kiinni pitämällä, se tehdään. Meillä se on näköyhteys toisiimme videon kautta. Iltatarina luetaan, sähkötys pidetään ja vaikka loppuhuudon sanominen yhteen ääneen eri aikoihin kulkevien ja pätkivien internettien kautta on painajaismainen kakofonia, se tehdään – koska niin on aina tehty, se kuuluu partioon ja minä olen sen lapsille opettanut. Nyt se istuu heissä ja he vaativat – näin me tehdään nytkin. Huivit ovat olleet myös kaulassa kaikilla melkein joka kerta.

Olen saanut itselleni kaivattua seuraa

Tässä sitä vasta tajuaa, kuinka sosiaalinen ihminen on oikeasti lajina ja kuinka suuri voimavara lapsissa piilee heidän kanssaan työskenteleville. Minulla on etuoikeutettu asema saada nauttia joka viikko muiden ihmisten seurasta tunnin ajan. He tulevat joka viikko samaan aikaan samaan paikkaan ja haluavat tehdä sitä, mitä me kulloinkin teemme yhdessä. Se on lahja, josta olen kiitollinen meidän ryhmällemme. Kiitos Pallokalat, te luulette ehkä, että me johtajat pidetään tätä ryhmää pystyssä mutta kyllä teidän ilo, nauru ja läsnäolo ovat tämän ryhmän perusta ja kivijalka. Ilman teitä ei ole meitä.

Olen tajunnut, mitä partio minulle merkitsee

Kuinka monta kertaa sitä onkaan näinä vuosina ajatellut lopettavansa partion? Turhan monta. Sen leirin jälkeen, jonka haikki oli ihan kamala? Silloin, kun olit leirillä kuumeessa ja muilla oli hauskaa paitsi sinulla? Silloin, kun sinulla ei ollut yhtäkään tuttua leirillä? Silloin, kun sinua ei kuunneltu vaan sinun ylitsesi puhuttiin ja käveltiin? Jokainen tilanne on ollut ratkaistavissa ja silti on joskus sanonut mielessään ”jos mä vaan lopetan”. Oli hienoa kokea se tunne, ettei saa harrastaa ja tajuta, mikä tyhjyys levittäytyi silmien eteen. Sama nyrkki, joka oli noussut sanomaan ”MINÄ LOPETAN!!” nousikin sanomaan ”MINUA MUUTEN ETTE SAA LOPETTAMAAN!!”

Tämän kirjoituksen päätän tähän, mutta etäpartio jatkuu – niin kauan kuin tarvitaan.

 

Teksti ja kuva: Janica Kärpänoja ja Töölön Tähystäjät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *