Syyskauden partiopaloja uusille partiopoluille!

Tämä syyskauden kirje on lähetetty aikuisille, jotka ovat aloittaneet partion tai palanneet takaisin toimintaan viimeisen vuoden aikana.

Olemme koonneet alle ajankohtaisia partioasioita -ja tapahtumia, jotka voisivat kiinnostaa sinua. Jotkin teemat sopivat aivan tuoreeltaan partion polulla askeltaville ja osa vähän jo lippukuntatoimintaa maistaneille – tukea ja uutta löydettävää!

Partiolainen on kekseliäs. Partiotoimintaa järjestetään vastuullisesti, monipuolisesti, fiksusti, väljästi sekä tuttuun tapaan paljon ulkoillen ja joiltakin osin myös ketterästi etänä. Kiireiseenkin kalenteriin löytyy poimittavaa arjen vastapainoksi. 

Tervetuloa Partioon -koulutus ja Erätaitojen alkeiskurssi järjestetään 6.9. Nuuksiossa 

Tervetuloa partioon, eli tuttavallisemmin Terkku järjestetään Nuuksiossa sunnuntai-aamupäivänä ulkona retkeillen. Pienellä porukalla pääset sukeltamaan partion maailmaan ja keskustelemaan aikuisten kesken siitä, mistä partio on tehty ja mitä toiminnalla tavoitellaanTiivis aamupäivä tarjoaa perustiedot partiotoiminnasta, sen historiasta ja nykyisestä partioarjesta. Lisäksi opit, kuinka partiossa toimitaan ja touhutaan turvallisesti.  

Päivän jatkoksi on tarjolla Erätaito 0 -koulutus, missä opetellaan ihan perusretkitaitoja päiväretken lomassa. Voit ilmoittautua molempiin koulutuksiin tai valita vain itsellesi tarpeellisemman. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: https://bit.ly/tutustupartioonsyys20.

Tervetuloa Partioon -koulutus sisäsiististi verkossa silloin kuin haluan 

Tervetuloa partioon -koulutus on tarjolla myös partion verkkokoulutusympäristössä, partiomoodlessa. Koulutus sisältää kaikki Tervetuloa partioon -koulutuksen sisällöt itsenäisesti tehtävinä verkkotehtävinä, joihin voit palata omalla aikataulullasi.

Koulutuksen suorittamiseen kuluu noin 1,5–2 tuntia aikaa. Vertaisten kanssa keskustelut jäävät verkkokoulutuksessa pois, mutta partiolippukunnassa touhuten konkretisoituu moni seikka. Lisätietoja: www.partio.fi/lippukunnille/pestien-tuki/koulutus/tutustun-partioon-taso/tervetuloa-partioon-koulutus.

Huoltoa, hauskaa ja hyödyllistä piirin kalenterista 

Tutustu oman lippukuntasi kalenteriin ja tarkista mitä siellä on suunnitteilla. Piirin tarjoamasta toiminnasta alle on koottu vain pieni kimara erilaisia seikkailuja. Innostu ja ilmoittaudu mukaan! Jos näistä ei löytynyt sopivaa – kiikaroi lisää www.päpa.fi/tapahtumat.

12.9. Perhepartio-ohjaajakoulutus 

Perhepartiossa lapset pääsevät yhdessä vanhempiensa kanssa kokemaan yhteisiä luontohetkiä ja seikkailemaan lähiympäristössään muiden saman ikäisten kanssa. Perhepartiossa lapset saavat myös hieman esimakua siitä, mitä yli 7-vuotiaat voivat partiossa tehdä. Tutustu ohjelmaan: www.partio.fi/perhepartio.

14.9. Akelan apulainen 

Tiivistelmä akelakurssista aloittavalle laumanjohtajalle tai hänen tukijoukoilleen  

19.-20.9. Partiotaitokilpailu TuhoPunkku 

Perinteisessä partiotaitokilpailussa on erilaisia sarjoja myös aikuisporukalle sopivasti tai voisitko lähteä nuorempien ryhmään saattajaksi samalla fiilistelemään kisatunnelmaa!  

2.-3.10. Akela- ja sampokurssi 

Uuden lauman tai joukkueen edessä, peruskoulutus kaikille akeloille ja sammoille. Koulutuksen jälkeen on paljon valmista kauden hanskaamiseksi.

3.-4.10. Käännekohta syys-SM-kilpailut 

Porukalla kisaamaan tai tekemään kisaa. Joko bongasit Hyväntekeväisyyssarjan, eli yritysten oman sarjan. Kokoa porukka kasaan ja lähde testaamaan taitojanne päiväksi hauskan kisailun ja tykyilyn merkeissä.  

14.11. Luotsikoulutus 

Oletko lähdössä tukemaan lippukunnan vanhempia ikäkausia? Tässä tehopäivä tarpojien, samoajien tai vaeltajaikäkauden ohjaamisesta. 

Partiojohtajien peruskurssit tarjoavat syventävän paketin partiopolulle 

Kun kokemusta lippukunnan toiminnasta on karttunut ja tuntuu, että haluaisit tietää enemmän partiomenetelmästä, partion johtamiskäsityksestä ja vahvistaa osaamistasi lippukunnan toiminnoista ylipäätään. Pj-kursseja on tarjolla useita vuoden aikana niin kaupunki-iltoina kuin viikonloppuina. Hyppää rohkeasti joukkoon. Esimerkiksi: 7.10.-18.11. Partiojohtaja-peruskurssi kaupunki-iltoina (PJ-PK 5-2020).

Partiokämpät ja -kurssikeskukset varattavissa myös partion ulkopuoliseen käyttöön 
 
Alle tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta viidellä eri alueella sijaitsee yhteensä 13 pääkaupunkiseudun partiosäätiön hallinnoimaa majoitusrakennusta: Espoon Nuuksiossa, Vihdin Nummenkylässä, Nurmijärvellä, Inkoossa ja Vantaalla. Kohteiden koot ja varustelutasot vaihtelevat yli sadan hengen modernista kurssi- ja leirikeskuksesta erähenkiseen noin 20 hengen sähköttömään kämppään.  
 
Kämppiä ja kurssikeskuksia vuokrataan myös partion ulkopuoliseen käyttöön. Erityisesti arkena ja partion toimintakauden ulkopuolella löytyy vapaita aikoja. Voit tutustua kohteisiin sähköisen esitteen kautta: issuu.com/heppu/docs/partiokampat.

Varausohjeet löytyvät osoitteesta www.partiokämpät.fi.

Muista myös 

Katso instagramista, mitä kaikkea partiossa tehdään. Löydät kesän parhaimmat partiohetket hashtagilla #partioscout ja #päpa.

Seuraa partiouutisia myös netissä osoitteessa www.päpa.fi, Facebookissa @PaakaupunkiseudunPartiolaiset, Instagramissa @partiokuuluukaikille ja Twitterissä @partiokuuluu.   

Innostavaa syksyä partion parissa!  

Mikäli tapahtuma- ja kurssi-ilmoittautumisiin tai peruutuksiin liittyen nousee kysymyksiä, ota yhteyttä toimistolle, puh. (09) 8865 1200 tai papa.toimisto@partio.fi. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *