Ensikertalaisena Suomen Partiolaisten – Finlands Scouter ry:n jäsenkokouksessa 

Alkuun haluaisimme kiittää luottamuksesta ottaa ensikertalaisia mukaan edustamaan piiriämme. Oilo huomata, että äänemme on yhtä merkityksellinen kuin kokeneempienkin edustajien. Kaikkia delegaatteja kannustettiin tuomaan omia näkemyksiä ja kantoja esiin jo delegaation ennakkotapaamisissa, joissa puitiin yhteisesti Jäsenkokouksessa käsiteltäviä asioita sekä tulevia päätöksiä. Ennakkotapaamisissa jäsenkokouskonkarit jakoivat edellisten jäsenkokousten tapahtumia, mikä osaltaan kasvatti innostustamme jäsenkokouksen alkua odotettaessa. 

Tänä vuonna jäsenkokous järjestettiin etäyhteyksin, mutta sillä ei mielestämme ollut vaikutusta esimerkiksi asiakokonaisuuksien hahmottamiseen tai eri piirien kannanottomahdollisuuksiin. Vaaleja ei tässä kokouksessa pidetty, mutta pääsimme antamaan äänemme muihin esille tulleisiin asioihin. Kokouksen aikana kävimme delegaation kanssa keskustelua käsittelyssä olevista asioista Teamsin välityksellä. Sitä kautta pystyimme seuraamaan muiden delegaattien mielipiteitä ja tuomaan omiamme esiin. Ensikertalaiset pääsivät myös pitämään puheenvuoroja, jopa kaksikielisesti, mikä oli todella hieno asia. 

Viikonlopun aikana saimme käsityksen siitä, kuinka merkittäviä päätöksiä Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:ssä tehdään. Kukin piiri pääsi tuomaan omia kantojaan esille ja olikin upeaa huomata, että muutamista erimielisyyksistä huolimatta kaikkien piirien kesken säilyi positiivinen sekä toisia arvostava ilmapiiri. Kaikissa tilanteissa oli myös selvästi havaittavissa se, kuinka kaikilla delegaateilla eri puolilta Suomea oli yhtenäinen halu kehittää toimintaa ja viedä suomalaista partiota eteenpäin. Koko viikonlopun ajan jäsenkokouksen Teams-kanavilla jaettiin asiallisen ja rakentavan keskustelun lisäksi myös hauskoja meemejä, jotka edistivät osaltaan positiivista ilmapiiriä delegaatioiden välillä. 

Opimme jäsenkokouksen aikana ja siihen valmistautuessa erittäin paljon käsiteltävien asioiden sisällöistä. Tämän lisäksi oli hienoa näin ensikertalaisena myös kokea SP:n kokouksen tapa käsitellä isoja asioita ja tehdä päätöksiä. Me partiolaiset olemme kyvykkäitä tekemään yhteisiä järkeviä päätöksiä monimutkaisistakin asioista. Kokonaisuudessaan tässä tehtävässä pääsi oppimaan paljon uutta ja viettämään antoisaa viikonloppua. Suosittelemmekin lämpimästi kaikkia kiinnostuneita partiolaisia hakeutumaan SP:n jäsenkokoukseen delegaateiksi.  

 

Eerika Kihlström ja Jalmari Stenberg 

Pääkaupungin Partiolaiset ry 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *