Päivitys 4.6.2021: Osoitteen bit.ly/partiolaisten-lukuhaaste kanssa on tällä hetkellä ongelmia. Löydät kuitenkin yksittäiset linkit kirjavinkkeihin ja lukuhaastepassiin tältä sivulta.

Sinut on haastettu! Ota osaa partiolaisten lukuhaasteeseen ja lue vähintään kuusi ohjeiden mukaista kirjaa vuoden aikana. Haasteeseen osallistumisesta voit saada Partiolaisen lukuhaaste -hihamerkin.

Näin osallistut haasteeseen

1. Lue yksi kirja vähintään kuuteen haasteen kohtaan. “Kirja” voi olla esimerkiksi romaani, runo-, satu- tai novellikokoelma, tietokirja tai sarjakuva-albumi. Voit lukea painetun kirjan, e-kirjan tai kuunnella äänikirjan. Koko kirjan ei tarvitse käsitellä kyseessä olevaa teemaa, vaan riittää, että teema on jotenkin esillä kirjassa.

2. Kun suoritat haastetta, merkitse muistiin, minkä kirjan luit mihin kohtaan.

3. Lukemisen lisäksi haasteeseen kuuluu se, että kerrot ainakin yhdestä lukemastasi kirjasta omalle partioryhmällesi tai jollekin toiselle partiolaiselle. Kertomisen voi tehdä partiokokouksessa, retkellä, iltanuotiolla tai vaikka Whatsapp-ryhmässä – tyyli on vapaa.

4. Kun olet saanut haasteen valmiiksi, täytä lukuhaastepassi ja pyydä siihen vielä kuittaus omalta johtajaltasi (perhepartio, sudenpennut, seikkailijat ja tarpojat) tai johtajakaveriltasi (samoajat, vaeltajat ja aikuiset).

Lukuhaasteen teemat:

1. Kirjassa on partiolaisia
2. Kirjassa metsällä on tärkeä rooli
3. Kirjassa joella, järvellä tai merellä on tärkeä rooli
4. Kirjassa autetaan jotakuta
5. Kirjassa tehdään yhteistyötä
6. Kirjassa seikkaillaan
7. Kirjassa on tarina tai tarinoita, jotka sopisivat kerrottavaksi iltanuotiolla
8. Iloinen tai naurattava kirja
9. Kirjassa opitaan jotakin (esim. taitoja, omia vahvuuksia tai johtamista)
10. Kirja kertoo luonnon monimuotoisuudesta
11. Kirjassa on ystävyyttä yli rajojen
12. Kirjassa etsitään elämän totuutta (eli pohditaan suuria kysymyksiä)
13. Toisen partiolaisen suosittelema kirja

Voit itse valita mieluisat, haasteeseen sopivat kirjat. Valitsemisen avuksi on koottu kullekin ikäluokalle omat kirjavinkkilistat. Hyvä kirja ei katso ikää, joten voit etsiä sopivia vinkkejä muidenkin ikäkausien listoilta. Voit myös pyytää apua kirjastosta.

Haastathan partiokaverisikin mukaan! Voit myös kertoa lukuhaasteen etenemisestä postaamalla Instagramiin hashtagilla #partiolainenlukee ja #partioscout. Voit myös merkitä kuvaan @partiokuuluukaikille. Omat kirjavinkkisi voit jättää tänne.

Lippukunnat tilaavat hihamerkit Pääkaupunkiseudun Partiolaisten toimistolta. Laita viestiä: ia.poikulainen@partio.fi ja kerro montako merkkiä tarvitset. Merkki on PäPalaisille lippukunnille ilmainen. Huomioithan, että merkkejä ei lähetetä toimiston loma-aikoina.

Lukuhaastepassi

Kirjavinkit eri ikäkausille:

Perhepartio
Sudenpennut
Seikkailijat
Tarpojat
Samoajat
Vaeltajat ja aikuiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *