Nuoret kävivät luovuttamassa partiolaisten adventtikalenterit Helsingin pormestarille sekä Vantaan ja Espoon kaupunginjohtajille. Samalla partiolaisnuoret kertoivat partion kuulumisia sekä toivat esille huolen tilapuutteista, joista useat paikallisyhdistykset eri puolilla pääkaupunkiseutua kärsivät. 

Adventtikalenterit olivat mieluisa tuliainen kaikille.

”Ilman partiolaisten adventtikalenteria ei tule joulua”,

totesi Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

Myös Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä muisteli omia partiokokemuksiaan. Yhä edelleen hän tykkää retkeillä erityisesti Nuuksiossa. 

Kuva: Petteri Ojala

Nuorten kuulumisia koronan keskeltä 

Erityisesti Vantaan kaupunginjohtaja oli kiinnostunut kuulemaan nuorten kokemuksia koronasta sekä nuorten asenteista koronarokotuksia kohtaan. Vantaalainen Lauri Kivelä kertoi, että puolet hänen lukio-opinnoistaan on toteutettu etänä ja se on vaikuttanut opiskelumotivaatioon. ”Se on raskasta, kun ei nähnyt ihmisiä, eikä pystynyt keskustelemaan käytävillä muiden kanssa. Etäkoulu oli vain tunnilta toiselle siirtymistä.”  

Koronapandemia on rajoittanut myös partiotoiminnan järjestämistä. Onneksi täyskieltoa kokoontumisille ei enää vuonna 2021 tullut, vaan toimintaa pystyi toteuttamaan etenkin ulkona lähes normaalisti.  

Kaupungin tilat laajemmin partiolaisten käyttöön 

Partiotoiminta on ollut koronarajoituksista huolimatta suosittua, ja jäsenmäärä on joissain partiolippukunnissa jopa noussut. Kuitenkaan kaikille lapsille ja nuorille ei pystytä tarjoamaan harrastusta. Suurimmat syyt tälle ovat vapaaehtoisten liian vähäinen määrä sekä rajalliset tilat. Tälläkin hetkellä useat paikallisyhdistykset etsivät itselleen tiloja, kun nykyinen vuokranantaja (esimerkiksi kaupunki tai seurakunta) on luopumassa kiinteistöistään. Helsingin pormestari Juhana Vartiainen oli sitä mieltä, että asialle pitäisi ehdottomasti tehdä jotain. Espoon ja Vantaan kaupunginjohtajien kanssa päästiin ihan konkretian tasolle ja mietittiin, miten kaupunkien tilojen käyttöastetta voisi parantaa tarjoamalla tiloja laajemmin partiolaisten käyttöön.

Tämä juttu on osa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten vuosikirjaa 2021. Vuosikirjassa on asiaa koronavuodesta, vapaaehtoistyöstä partiossa sekä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten tulevaisuudesta.

Tutustu vuosikirjaan täältä: Vuosikirja 2021.

Kuvat: Petteri Ojala ja Toivo Laiho

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *