Tämä kirje on lähetty PäPan johtokolmikoille vko 34 sähköpostilla.

Moikka johtokolmikot!  

Lippukunnan syksy on lähtenyt monella jo käyntiin. Tähän viestiin on koottu aloittamiseen liittyviä tärkeitä asioita, päivämääriä ja infoa. Asiaa on paljon mutta tehkää se, mikä on teidän lippukunnallenne nyt ajankohtaista ja mihin päätätte keskittyä. Osa on hyvä lukea tiedoksi ja osaan voitte palata myöhemmin syksyllä.

  • Muistilista syksyyn: Lista löytyy 2022 johtokolmikon muistilista syksyyn.pdf
  • Aloitustapahtuma. Järjestääkö teidän lippukuntanne syksyn aloitustapahtuman? Aloitustapahtumien järjestämiseen on hyviä vinkkejä kerännyt Pohjanmaan partiopiiri, jossa tapahtumia kutsutaan Partiopuuskiksi. Löydät Pohjanmaan ohjeet tapahtumien suunnitteluun, järjestämiseen ja markkinointiin Partiopuuskien sivuilta. Kannustamme järjestämään avoimia tapahtumia, johon houkutellaan mukaan myös partion ulkopuolisia osallistujia.
  • Huoltajailta. Huoltajaillan järjestäminen on nyt myös ajankohtaista. Illan kautta huoltajat saavat ymmärryksen siitä, mitä partio oikeastaan on ja saattavat jopa innostua itse harrastamaan! PäPa on koonnut vinkit ja ohjeet huoltajaillan järjestämiseen! Sivulta löydät sekä ohjeet, että valmiin kalvopohjan iltaa varten: Huoltajaillan ohjeet.
  • Piirin sivuilta aiheesta lisää, www.päpa.fi/kauden-kaynnistaminen/

Kiitos vielä Kajosta ja oli hauskaa kohdata useita teistä siellä! Mielellään tavattaisiin useamminkin. Jos tapaamista ei Kajolla saatu järjestettyä, voit olla yhteydessä ja voimme tavata myös arjessa. Toimisto auttaa ja jeesaa lippukuntia monissa asioissa ja on käytettävissä.

Terveisin piirin aluetyöntekijät Aino, Anna J., Anna M. ja Reetta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *