Sanon tämän nyt suoraan: pestiparini on idiootti. Hän jättää monet tärkeät asiat tekemättä ja käyttää sen sijaan aikansa turhien asioiden parissa nysväämiseen. Silloin, kun hän saa jotain aikaiseksi, lopputulos on täysin erilainen kuin olisin itse toivonut.
Eikä kyse ole nyt mistään tietystä pestiparista. Kyse on lähes jokaisesta ihmisestä, jonka kanssa olen partiossa tehnyt yhteistyötä.
Olen usein ihmetellyt, miten idiotismi voikin olla niin yleistä partiolaisten keskuudessa. Yleisesti ottaen me kuitenkin olemme, noh, aika fiksua sakkia.
Isälläni on vakiovastaus tällaiseen ihmettelyyn:
”Sellaista se on kuule työelämässäkin.”
Olen kuullut lauseen lukuisia kertoja ja lähes poikkeuksetta närkästynyt siitä. Ajatellut ja ehkä sanonutkin, että voisitko nyt vähän edes tukea tässä. Eikö meidän pitäisi ennemminkin taistella idiotismia vastaan kuin alistua sietämään sitä läpi elämämme?
Vasta tätä kolumnia kirjoittaessani tajusin, miten väärin olen isäni toteamuksen ymmärtänyt.
Ehkä ”sellaista se on kuule työelämässäkin” ei tarkoitakaan, että sujuvampaa yhteistyötä ei kannattaisi tavoitella. Ehkä se tarkoittaakin, että suurin osa siitä, mitä kutsun idiotismiksi, onkin oikeastaan kovin inhimillistä, eikä katoa taistelemalla.
Oikeastaan taidan olla aika idiootti itsekin. Olen jättänyt monet tärkeät asiat tekemättä ja käyttänyt sen sijaan aikani turhien asioiden parissa nysväämiseen. Silloin, kun olen saanut jotain aikaiseksi, lopputulos on ollut täysin erilainen kuin pestiparini olisi toivonut.
Toki oikeaakin, taistelun arvoista idiotismia on. Se on kuitenkin paljon harvinaisempaa kuin äkkiseltään ajattelisi. Useammin idiotismi paljastuu hankalaksi elämäntilanteeksi, viestinnän haasteiksi, erilaisiksi prioriteeteiksi tai tekemisen tavoiksi, jotka eivät sovi yhteen.
Sellaiset tilanteet eivät ratkea sillä, että paasaan asiasta isälleni tai haukun pestipariani idiootiksi Hepun kolumnissa. Toimivia ratkaisuja on vain yksi: hyväksyä, että pestiparini ei ehkä olekaan idiootti, vaan ihminen.
Pipsa Partiojohtaja
Pipsa on partiolainen, joka ajoittaisesta tuohtumuksestaan huolimatta on tutustunut partiopestien kautta moneen rakkaaseen ystävään.
TEKSTI: Anonyymi
KUVA: Hanna Kimmonen
