Miksi partiossa leikitään? Onko leikkiminen muuttunut jotenkin ajan kuluessa? Heppu haastatteli pitkän linjan partiolaista Olli Auliota, joka on ollut aikoinaan perustamassa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten leikkitoimikuntaa.

TEKSTI Suvi Kettunen, Suvi Takala
KUVAT Olli Aulion kotialbumi, Emma Lahtinen, Susanna Mikander

Oli vuosi 1986. Kokonainen vuosikymmen oli kulunut siitä, kun pääkaupunkiseudun partiopoika ja partiotyttöpiirit yhdistyivät yhdeksi suureksi järjestöksi. Uuden piirin nimeksi tuli Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Piiri päätti perustaa uuden toimikunnan, suunnitteluryhmän, jonka puheenjohtajana toimi Olli Aulio.

Suunnitteluryhmän tehtävänä oli luoda uudelle järjestölle omat huivit, liput ja ansiomerkit. Ryhmä onnistui myös luomaan kyselykaavakkeen, jolla pyrittiin selvittämään, minkälaisia kursseja lippukunnat toivoivat piirin heille järjestävän perinteisten VJ- (ROK, ryhmänohjaajakoulutus) sekä PJPK-kurssien (partiojohtajan peruskurssi) lisäksi.

Kyselyyn saatiin useita kymmeniä vastauksia, joista ylivoimaisesti suosituin oli leikkikurssi. On tärkeää välillä jättää teknologia syrjemmälle ja nähdä ystäviä reaalimaailmassa.

PäPan ensimmäisen leikkikurssin suosio yllätti

”Ensimmäinen kurssi, Mittarimato, järjestettiin juuri tuona vuonna 1986. Leikkitoimikunta oli vasta perustettu ja sen puheenjohtajana toimin minä. Mittarimadolle mahtui mukaan kolmekymmentä osallistujaa. Tällöin kurssilaisten määrä oli vielä helposti hallittavissa ja kaikilla oli hyvät mahdollisuudet osallistua leikkeihin sekä tutustua muihin paikallaolijoihin.”

“Kurssin kysyntä yllätti meidät positiivisesti, sillä läheskään kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan. Lopulta kursseja päätettiin järjestää sinä vuonna yhteensä kolme. Viikonlopun aikana käytiin läpi noin viisikymmentä erilaista leikkiä tutustumispeleistä vesileikkeihin”, muistelee Olli. Ollin mukaan kurssin suosio kantautui pitkälle ja halukkaita osallistujia riitti vaikka millä mitalla. Jotkut halusivat käydä kurssin toistamiseen.

”Silloin päätimme luoda uuden kurssin, joka pyörisi Mittarimadon rinnalla. Aarteenvartijakurssi alkoi pyöriä vuonna 1987 viidelläkymmenellä uudella leikillä, joita ei ollut nähty vielä Mittarimadolla. Myöhemmin kursseja erilaisilla sisällöillä tuli vielä kaksi lisää, Mämmikoura (-91) ja Haaraparta (-06). Kursseja järjestetään edelleen vuosittain.”

Leikkiminen ryhmäyttää ja sopii kaikille Ollin mukaan leikkiä voi kuka tahansa.

”Leikkiminen sopii kaikille lapsista aikuisiin, kun pelien haasteellisuus vaihtelee ikäkausien mukaan. Lapset leikkivät mielellään piilosta, mutta kilpailuhenkisistä leikeistä pitävät myös aikuiset.”

Leikkikursseilla onkin nähty osallistujia aina samoajista vanhoihin partiokonkareihin. Vanhetessa leikkien tasot muuttuvat usein älyllisesti haasteellisemmiksi.

”Usein ne henkilöt, jotka aluksi kieltäytyivät leikkimästä ja sanoivat vain katselevansa, olivat muutaman tunnin päästä kaikista innokkaimpana mukana leikkimässä uusia leikkejä”, Olli muistelee.

Leikkimällä saadaan helposti ryhmäytettyä entuudestaan tuntemattomat ihmiset. Leikkiminen on myös hyvää ajanvietettä tilanteesta ja ympäristöstä huolimatta.

Olli antaa esimerkiksi leikkikurssin, joka leikkitoimikuntaa pyydettiin kerran järjestämään eräoppaiksi kouluttautuville opiskelijoille:

”Myös tämän kurssin aikana oli nähtävissä sama ilmiö, eli alun epäröinnin jälkeenjokainen löysi kurssilta oman paikkansa ja kaikilla oli lopulta todella hauskaa leikkiessään iästään ja roolistaan riippumatta. Kurssi oli opiskelijoiden kannalta tärkeä, koska eräoppaiden työ on useimmiten hyvin intensiivistä täysin vieraiden ihmisten kanssa.”

Leikkiminen seuraa ajan trendejä

Leikkimällä voidaan oppia paljon erilaisia asioita, jotka tukevat partiokasvatusta. Esimerkiksi karttamerkit ovat helposti opeteltavissa erilaisten leikkien avulla, jolloin ne sisäistetään usein ihan huomaamatta pelaamisen lomassa. Leikit ovat parhaimmillaan hauskoja sekä ryhmäyttäviä keinoja tehostaa oppimista.

Monien leikkien perusidea on pysynyt samana vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi hippa on toiminut aina niin, että yksi jahtaa toista ja saatuaan tämän kiinni heidän roolinsa vaihtuvat.

Yhteiskunnan muuttuessa myös hippa on saanut uusia variaatioita, kuten Aku Ankka -hipassa käytettävät hahmojen nimet ja vessanpönttöhipasta tuttu kiinnijäämisasento.

Kun vanhat leikit kyllästyttävät, niihin voidaan keksiä uusia elementtejä. Variaatiot seuraavat usein aikakautensa trendejä ja normeja. Enää ei esimerkiksi leikitä joillekin lapsuudesta tuttua Kuka pelkää mustaa miestä -leikkiä, vaan sille on keksitty ajankuvaan sopivia nimiä, kuten Kuka pelkää mustekalaa.

”Tulevaisuudessa teknologia ja virtuaalimaailmat ottavat varmasti suuremman roolin leikkien parissa. Ne eivät voi kuitenkaan korvata perinteisten leikkien tarjoamaa fyysistä läsnäoloa ja yhdessä tekemistä. Siksi onkin tärkeää välillä jättää teknologia syrjemmälle ja nähdä ystäviä reaalimaailmassa”, Olli pohtii.

Lue lisää aiheesta Ylen tekemästä artikkelista: yle.fi/uutiset/3-11193125.

Kuka?

Olli Aulio, 78, on pitkän linjan partiolainen sekä kirjailija ja kesämökkikalastaja.

Olli on toiminut partiourallaan Helsingin partiopoikapiirin puheenjohtajana sekä ollut mukana luomassa ja perustamassa leikkitoimikuntaa.

Leikkikurssien ohessa Olli on kirjoittanut Suuren leikkikirjan, josta löytyy yli 2 000 leikkiä samojen kansien välistä. Omien sanojensa mukaan hän ehti olla mukana yli 50 leikkikurssilla.

 

Ilmoittaudu nyt kevään Mittarimato-leikkikurssille, joka järjestetään 15.–17.5.2020 Kavalahdessa! Ilmoittautuminen on avoinna piirin nettisivuilla 29.2. asti.