Koska meitä partiolaisia on moneksi, myös PJ-kursseja on moneksi. Erilaiset teemakurssit tarjoavat kurssilaisille elämyksiä, joustoa ja valinnanvaraa. Partiojohtaja-peruskursseja järjestetään vuonna 2019 erilaisilla teemoilla.
PJ-PK 2/19: Pääsiäinen kurssikeskuksessa (18.–22.4.)
Kurssin aiheina ovat johtaminen, partion arvot ja menetelmät, lippukunnan toiminta, turvallisuus partiossa sekä tapahtumien johtaminen. Lisäksi kurssilla nukutaan vähintään yksi yö ulkona, jonka aikana voi harjoitella peruserätaitoja. Kurssi tarjoaa näistä aiheista perusteet, joita pääsee syventämään jatkokursseilla kuten lippukunnanjohtamiskurssilla, pestijohtajakurssilla tai ohjelmajohtajakurssilla. Kurssi järjestetään Kavalahdessa.
PJ-PK 4/19 K20: Johtajatulet (30.8.–1.9. & 13.–15.9.)
Ei ole mikään salaisuus, että järjestössämme on useita partiolaisia, joilta PJ-peruskurssi on jäänyt tekemättä syystä tai toisesta – niinpä ajatus kurssista, jossa on ainoa yli 20-vuotias, voi kauhistuttaa. Toki kaikilla muillakin kursseilla on aina aikuisia kurssilaisina, ja heidän kokemuksensa antavat toisenlaista näkökulmaa keskusteluihin.
Johtajatulet-kurssi järjestetään kuitenkin K20-kurssina, jotta myös teininpelkoiset saisivat valtakirjansa. Osa kurssin sisällöistä korvataan Johtajatulien korkealaatuisilla sisällöillä. Kurssihinta on edullisempi ja jokaisen tulee sen lisäksi ilmoittautua normaaliin tapaan myös Johtajatulille eri ilmoittautumisportaiden hinnoittelun vuoksi. Tällä tavoin voi iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla aikuiseen makuun ja ajankäyttöön sopien! Vinkkaa tämä kurssi kaikille lippukuntasi uuninpankon partiolaisille!
“Parasta johtajatulet-kurssissa? Ekat kaksi juttua, jotka tulee mieleen, on että pääsi vaikuttamaan koulutuksen sisältöön, ja toinen, että oli vähän vanhempaa porukkaa paikalla. Se madalsi kynnystä osallistua ylipäätään ja teki siitä koulutuksen hengestä varmaan vähän toisenlaisen. Tykkäsin myös siitä, että koulutuksen ajankohdat oli työssäkäyville järkeviä.”
–Lotta
PJ-PK 5/19: Kaupunki-iltakurssi + 24h retki
(2.10., 9.10., 25.–26.10., 30.10, 6.11., 13.11.)
Tämä kurssi järjestetään kaikille niille, joiden aikataulu ei yksinkertaisesti veny viikonloppukurssille. Oli syy perhe, vuorotyö tai mikä tahansa muu, niin Kaupunki-iltakurssilla kouluttajat tekevät kaikkensa, jotta jokainen kurssilainen saisi kurssinsa suoritettua kaikista haasteista huolimatta.
”Monimuotokurssilla parasta oli, että se ei vienyt enempää muutenkin täysiä viikonloppuja, vaan vain iltoja sieltä täältä ja yhden vuorokauden metsässä. Kurssilla tutustui kuitenkin ihmisiin ja sai mielestäni täyden kurssikokemuksen osaavien kouluttajien ansiosta!”
PJ-PK 6/19: Syysloma-kurssi (16.–20.10.)
Syksyn pitkä PJ-kurssi järjestetään syyslomalla Kavalahdessa.
PJ-PK 7/19: Viestintäpainotteinen kurssi
(22.–24.11. & 29.11.–1.12.)
Tämä kurssi on ensimmäinen laatuaan ja sai alkunsa pari vuotta sitten, kun eräs PJ-toimikunnan jäsen pyöri Partioaseman aulassa, näki viestintää tekeviä kavereita ja sai neronleimauksen. Johtaminen on viestintää, ja viestintä on johtamista – PJ-kursseilla ei yleensä painoteta tätä tärkeää oppia, mutta teemakurssilla asiaan voi paneutua rakkaudella. Ensi syksynä kurssilaiset pääsevät pohtimaan, miten hyvä johtaja viestii, miten lippukunnan viestintä toimii johtajan tukena ja miten partiojohtajuus näkyy somessa.
Jos lippukunnassasi on tyyppejä, joilla on taitomerkki somesta, kamera takataskussa ja/tai jatkuva höpötys päällä, niin viesti hänelle tämän kurssin päivämäärät.
Teksti: PJ-koulutustoimikunta Pulut
Kuva: Janne Roslöf