Partioon yhdistetään usein lausahdus ”partio kuuluu kaikille”, ja harrastusta kehitetään jatkuvasti, jotta tämä olisi totta. Sisupartio on yksi osa partiotoimintaa, joka pyrkii tekemään partiosta kaikkien harrastuksen.
Sisupartiolainen määritellään partiolaiseksi, joka tarvitsee erityistä tukea esimerkiksi vamman tai pitkäaikaissairauden takia. Vuonna 2020 sisupartiolaisia oli noin 900, ja sisupartioryhmiä voi löytää yhteensä 60 eri lippukunnasta ympäri Suomea. Jotkin ryhmät saattavat olla tarkoitettuja erityisesti liikuntavammaisille ja jotkin esimerkiksi autismin kirjolla oleville partiolaisille. Sisupartio ei kuitenkaan eroa muusta partiotoiminnasta lähes ollenkaan. Ohjelmassa vain otetaan huomioon osallistujien fyysiset tai henkiset rajoitteet. Tavoitteet, partiohenki ja aatepohja pysyvät aina samoina.
Sisupartion tunnus on vahvan jalussolmun sisällä oleva sammakko. Tunnusta innoitti partiotarina sammakosta kermasaavissa. Tarina kertoo kahdesta sammakosta, jotka juuttuivat kermasaaviin. Toinen sammakoista päätti, että kerma oli nestettä, jossa sammakko ei voinut uida, ja hukkui. Toinen taas jatkoi uimista ja potkimista niin kauan, että kerma kirnuuntui voiksi ja sammakko pääsi pomppaamaan ulos. Tarinan opetuksen sisukkuudesta ja sinnikkyydestä koettiin kuvastavan hyvin sisupartiota.
Ketkä, missä ja miten?
Keski-Helsingissä sijaitse Suomen ainoa itsenäinen sisupartiolippukunta Siniritarit. Lippukunnan jäsenet ovat pääosin liikunta- tai kehitysvammaisia nuoria sekä sisupartiosta kiinnostuneita johtajaikäisiä. Lippukunta kokoontuu monivammaisille suunnatulla koululla Ruskeasuolla. Siniritarien lippukunnanjohtaja Kalle Majamaa kertoo haastattelussa, että he suorittavat kokouksissa partio-ohjelman mukaisesti ikäkausien merkkejä pienin muutoksin. Hänen mukaansa nykyinen partio-ohjelma antaa paljon mahdollisuuksia, kunhan sitä osaa vain soveltaa.
”Merkeissä on tiettyjä vaatimuksia, esimerkiksi että pitää uida 20 metriä selkäuintia. Sitä ei kuitenkaan sanota, pitääkö uida metrin vai 10 metrin syvyisessä vedessä.”
Erillistä ohjelmaa siis harvoin tarvitsee, kunhan nykyistä osaa tarkastella eri näkökulmista ja oman ryhmän dynamiikan huomioon ottaen.
Sisupartiolaiset leireillä
Siniritarit tekevät oman lippukuntansa kanssa erilaisia päiväretkiä museoihin tai Helsingissä oleville nuotiopaikoille. Tämän lisäksi he osallistuvat yhdessä myös kesä- ja suurleireille, joista viimeisimmällä, Finnjamboree Kajolla, tämä haastattelu toteutettiin.
Kalle on ollut partiossa vuodesta 2004 asti, joten hän on kokenut monia muutoksia sisupartiolaisten kohtelussa suurleireillä.
Hän muistaa Finnjamboree Taruksella olleen ”sisusavun”, jossa kaikki sisupartiolaiset sijoitettiin samaan paikkaan ja heille koordinoitiin oma erityisohjelmansa. Tämän jälkeen lippukunta päätti eristäytymisen sijaan mennä samaan savuun lähilippukuntien kanssa. He myös osallistuvat mahdollisuuksien mukaan kaikille tarkoitettuun ohjelmaan.
Erityisjärjestelyjä ei lopulta paljoa vaadita. Kajolla lippukunta kävi edellisenä päivänä varmistamassa, että päivän ohjelmalaakso on esteetön. Jos laaksoon ei voinut mennä, sisupartiolaisille oli jotain muuta ohjelmaa, kuten melomista.
”Yritetään mennä siinä missä muutkin ja jos ei onnistuta, keksitään jotain muuta. Sitten jos ei ole mitään muuta, mennään vaikka jäätelölle. Tärkeintä on, että pääsee mukaan”, Kalle tiivistää.
”Vuosien varrella prosessit ovat kehittyneet, mutta välillä tuntuu, että keksitään pyörää uudestaan,” hän hymähtää. Sisupartiojohtajat ja partiopiirin työntekijät pitävät huolta, että leiriorganisaation kanssa keskustellaan tärkeimmistä asioista, kuten avustajien omasta ajasta, saapumisista ja lähtemisistä sekä hygieniajärjestelyistä.
Siniritarien haasteet
Kalle kertoo myös Siniritareita vaivaavasta johtajapulasta. Harvat lippukunnassa olevat nuoret voivat toimia luottamusasemissa, jolloin uudet sukupolvet eivät voi ottaa ohjia käsiinsä samalla tavalla kuin muissa lippukunnissa. Ongelmana ei ole niinkään tarvittavan erityistuen puute, sillä liikunta- ja kehitysvammaisilla osallistujilla on useimmiten oikeus kunnan tai kaupungin myöntämään henkilökohtaiseen apuun. Monilla on henkilökohtaisia avustajia, joten erityinen tuki toteutuu. Puutetta on partiossa olevista johtajista, jotka voivat suunnitella kokouksien ohjelmat ja vetää niitä.
”Sisupartiotoiminnan kulmakivi on loppujen lopuksi ryhmän vetäjänä toimiva partiolainen itse ja hänen henkilökohtainen käsityksensä partio-ohjelman soveltamisesta ryhmälleen parhaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla.”
Miksi sisupartio on tärkeää?
”Sisupartiolainen on monesti erittäin ylpeä omasta partioharrastuksestaan. Ryhmään kuuluminen ja partiokaveruus ovat myös sisupartiolaiselle todella tärkeitä juttuja”, partion nettisivuilla kerrotaan sisupartiolaisista.
Myös Kalle kertoo sisupartion olevan itselleen ja lippukuntalaisilleen hyvin tärkeää. Hänen mielestään sisupartiolle on ominaista harrastuksen pitkäikäisyys. Kalle uskoo sen johtuvan siitä, että vastaavaa harrastusta on vaikea löytää ja partiossa on helppo olla oma itsensä. Hänen mielestään partiossa parasta on yhtenäisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne, jota ei helposti löydä muualta.
”Haluaisin kaikkien tietävän sisupartiosta, ettei pidä pelästyä sitä, kuinka paljon sisupartiolainen saattaa tarvita apua. Ryhmänjohtaja tietää, mihin hän ryhtyy, ja tuntee ryhmäläisensä. Toimintaan kannattaa tutustua.”
TEKSTI: Emma Musse
KUVITUS: Kaius Kirjavainen
KUVAT: Julius Kuula, Veera Melvasalo
