Miten lippukuntaan kotiudutaan 

Uuden harrastuksen aloittaminen tarkoittaa samalla uusiin ihmisiin ja yhteisiin pelisääntöihin tutustumista. Nuorimmilla ikäkausilla tutustuminen sujuu yleensä lähes huomaamatta, muun ryhmän mukana kulkiessa. Johtajien on hyvä kuitenkin muistaa kertoa pitkin matkaa oman ryhmän ja lippukunnan tavoista, perinteistä ja säännöistä.  

Nuorten ja aikuisten kohdalla kotiutuminen vaatii yleensä enemmän tukea muulta johtajistolta, jotta myös uusin tulokas tuntee olonsa tervetulleeksi ja tuntee kuuluvansa porukkaan!  

Vinkkejä kotiutumisen helpottamiseen 

  • Sopikaa siitä, kuka lippukunnassahuolehtiisiitä, että uudet nuoret jaaikuiset perehdytetäänja otetaan mukaan lippukunnan toimintaan sellaisina kuin ovat.
  • Tehkäälippukuntaankotiutumisen malli.Vähimmillään se voi olla lista perehdytettävistä asioista, mutta siitä voi toki myös tehdä vaikka hauskan pelin.
  • Sopikaa, kenen tehtävänä ontukeauutta partiolaista lippukuntaan kotiutumisessa.
  • Hyödyntäkää valmiita materiaaleja, kuten Aikuisena partioon -vihko