Luotsi
Omien luotsattavien tunteminen ja ryhmäytyminen ovat ensimmäisiä luotsin tehtäviä. Partio-ohjelman tuntemus ja partiokasvatuksen ymmärrys ovat oleellisessa osassa luotsina toimimista. Loppujen lopuksi luotsi vastaa siitä, että ryhmässä toteutetaan partio-ohjelmaa ja nuori saa ohjausta partiotaipaleellaan.
Tarkemmin pestistäsi
- Luotsi vastaa vartion toiminnasta kokonaisuudessaan (tietää missä mennään).
- Luotsi luo raamit tavoitteelliselle partio-ohjelman mukaiselle toiminnalle.
- Luotsi on aktiivinen toimija pestissään (innostaa, kannustaa, markkinoi, on turvallinen aikuinen ja esimerkki, tietää mitä ikäkauden tapahtumia on tarjolla, pysyy ajan tasalla, kouluttautuu).
- Luotsi luo mahdollisuuden toimivalle vuorovaikutukselle (mm. ottaa esille vaikeitakin asioita ja muistaa antaa myös positiivista palautetta).
- Luotsi on sitoutunut pestiinsä, häneen voi luottaa.
- Luotsi tietää oman ikäkautensa nuorten kehityksen ja käyttäytymisen.
- Luotsi tuntee ryhmän kehitysvaiheet ja on kiinnostunut oman vartionsa ryhmädynamiikasta.
- Luotsi on oikeutettu tukeen. Luotsi saa tukea omasta lpk:sta mm. ikäkausivastaavalta ja lpkj:lta, oman alueen muilta vastaavassa pestissä toimivilta sekä piirin eri ikäkausijaostoilta.
Luotsin pestikortit
Luotsivuoden 2018 kunniaksi SP julkaisi luotseille omat pestikortit. Pestikorteista löytyy jokaisen ikäkauden luotsin perustehtävät, jotka nousevat partio-ohjelman erikoispiirteistä. Tarpojaluotsilla puhutaan tarpojien johtamisharjoituksista, samoajaluotsilla ROK:ista ja vaeltajaluotsilla projektinhallinnasta.
Täältä löydät Uudenmaan Partiopiirin luotsin pestikuvaukset.
Vinkkejä
SP:n Luotsin oppaasta löytyy paljon tietoa pestistä sekä vinkkejä ja ideoita pestissä toimimiseen.
Samoajaluotsi, katso myös ryhmänohjaajakoulutuksen tukimateriaali (SP) ja lue lisää ryhmänohjaajakoulutuksesta.
Täältä löydät tukea keskusteluun samoajien ja vaeltajien taidoista ja osaamisesta.
Kouluttaudu
Kouluttautumalla pidät huolen, että saat mahdollisimman paljon irti partio-ohjelmasta. Lisäksi koulutuksissa saat vertaistukea, joka auttaa huolehtimaan omasta jaksamisestasi. Koulutuksien ajankohdat löydät piirin tapahtumakalenterista.
Luotsikoulutus järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Päivän mittaisessa koulutuksessa saat ohjeita tarpoja-, samoaja- tai vaeltajaluotsina toimimiseen. Koulutus soveltuu myös luotsauksesta kiinnostuneille.
Kun lippukunnassanne tai alueella on ROK-kurssi ajankohtainen kannattaa suunnata ROK-kouluttajan koulutukseen.
Luotsipäivä järjestetään kerran vuodessa syksyisin. Päivän aikana on tarjolla asiaa luotseille tärkeistä asioista, sekä vertaistukea pestiin. LuotsiSatelliitti on luotsipäivän muoto, jossa tapahtuma järjestetään usealla paikkakunnalla eri aikaan, jolloin eri Satelliitit ovat yhteydessä toisiinsa verkon kautta.
Luotsivihjarit järjestetään YouTuben kautta, joten voit osallistua niihin kotisohvaltasi reaaliaikaisesti, tai voit katsoa tallenteet jälkikäteen. Kunkin jakson aikana pureudutaan yhteen luotseja askarruttavaan aiheeseen.
Kahdesti vuodessa järjestettävä vaeltajaohjelmailta on tarkoitettu vaeltajille ja vaeltajien luotseille. Illan aikana perehdytään mm. vaelluskartan tekemiseen ja päivittämiseen, sekä tutustutaan eri aktiviteetteihin.