Pestijohtaja
Hei mahtavaa, että olet ottanut isot johtajasaappaat jalkaasi ja käytät aikaasi meidän kaikkien yhteisen hyvän ja lippukuntasi paremman toiminnan eteen. Pestisi on tärkeä ja jotta hommat sujuisivat hyvin, löytyy tältä sivulta sinulle tärkeitä ja olennaisia linkkejä ja vinkkejä.
Pestijohtaja huolehtii lippukunnan vapaaehtoisten (eli aikuisten ja kaikissa lippukuntapesteissä toimivien samoaja- ja vaeltajaikäisten) motivaatiosta, pestijärjestelmän käytöstä ja kouluttautumisesta. Lyhyesti sanottuna siis siitä, että partiossa aikuisen on hyvä harrastaa ja tehdä vapaaehtoistyötä.
Kattava pestijohtajan muistilista löytyy täältä.
Työkaluja pestijohtajalle
Pestaajalle ja pestin tekemisen tueksi kattavasti asiaa ja ohjeita.
Pestiavain on kuvaus partiopestin syklistä ja on samalla työkalu, jonka avulla onnistuneen pestin tavoitteet voidaan toteuttaa. Pestiavain muodostuu kolmesta osasta, joista kukin sisältää useita vaiheita. Jokainen vaihe on yhtä tärkeä. Olennaista on toteuttaa partiopestistä paljon muutakin kuin vain pestistä sopiminen.
Piirin koulutusten ja tapahtumien seuraavat ilmoittautumislinkit ilmoportaasta helposti listana
Koulutuskartta tarjoaa sinulle helpon näkymän partion nousujohteiseen koulutuspolkuun. Koulutuksia on tarjolla kaikkiin lippukunnan pesteihin ja lippukunnan tekemän partiokasvatuksen tueksi, jotta jokaisella olisi tehtäviinsä tarpeellinen koulutus.
Pestipolkukortit on jaettu lippukuntaasi konkreettisena työkaluna, mutta täältä löydät ne sähköisestikin.
”Pestaushimmelistä” löydät suuntaa siihen, kuka lippukunnassa pestaa kenet ja mikä on Pestijohtajan rooli kokonaisuudessa. Tätä voitte soveltaa lippukunnassa lippukunnan koon mukaisesti.
Muistathan myös Pestipelikortit monipuolisen ja hauskan pestikeskustelun tukena! Jos lippukunnastasi ei ole lipunut pestipelikortteja avuksesi ja olet aloittanut pestijohtajana – muista kysyä pestipelikortteja toimistolta!
Lippukunnan pestilähtöinen koulutussuunnittelu varmistaa sen, että kaikilla lippukunnan vapaaehtoisilla on riittävä osaaminen tehtäviinsä. Sitä varten toteutettu taulukko helpottaa pestijohtajan hommaa. Löydät sitä pikaisella vilkaisulla oman tai lippukunnan eri pesteihin suositellun koulutuksen. Jo pestikeskusteluissa kannattaa ottaa tämä taulukko esiin ja sopia mihin koulutukseen kukin lähtee seuraavaksi. Tätä kannattaa hyödyntää myös laajemmin ja seurata taulukosta koko johtajiston kouluttautumista ja kannustaa kouluttautumaan. Kannattaa varmistaa, että lippukunnan vapaaehtoiset hyödyntävät koulutuksia mahdollisimman kattavasti, jotta lippukunnan osaaminen pysyy vahvana ja korkealla.
Apuja uusien aikuisten perehdyttämiseen löydät täältä.
Sytytä koko lippukunta jäsenhankinnan ja kasvun liekkeihin Syty partioon -merkin avulla! Tee yksin, yhdessä partiokaverin tai vaikka koko lippukunnan voimin kustakin osa-alueesta kolme aktiviteettia ja saat merkistä osan. Yhdeksällä aktiviteetilla saat merkin valmiiksi.
Tilauskoulutukset lippukuntasi tukena
Partion johtaja- ja taitokoulutusten lisäksi lippukunnan tai alueen yhdessä kannattaa hyödyntää tilauskoulutusten mahdollisuutta. Tilaus koulutus voi olla mitä tahansa partiotoimintaan tarpeellista koulutusta, mihin lippukunnalla olisi tarve. Useimmin toivotut koulutukset ovat illan mittaisia paketteja lippukunnan johtajiston tarpeisiin, mutta kokonainen kurssikin voi olla mahdollista tilata mikäli alueelta on paljon osallistujia jo valmiina. Tilauskoulutustarpeisiin pyritään vastaamaan parhaan mukaan, mutta on hyvä muistaa muutama seikka:
- ”Koulutetaan kalastamaan – ei tuoda valmista kalaa pöytään.”
-
- Esimerkiksi: Piiri ei järjestä ROK-kursseja, mutta ROK-kouluttajan koulutusta sekä ROK-kurssin staabille sparrausta.
- Kukaan ei voi tehdä rekrytointia lippukunnan puolesta, mutta hurja määrä erilaista suunnittelu-, materiaali- ja käynnistysapua on paljonkin.
-
- Tilauskoulutuksia toteuttavat kaikki kyseiseen teemaan perehtyneet niin lippukunnista kuin eri kurssien kouluttajista. Mitä aiemmin ja ennakoiden koulutusta toivotaan on mahdollista löytää sopiva kouluttaja tai löytää yhteinen aika koulutukselle.
- Aina kannattaa kysyä apua ja jeesiä. Riittää, että tunnistatte tarpeen, vaikka jotakin koulutusta ei heti olisi mielessä. Tämän jälkeen on aina mahdollista tuumia yhdessä olisiko pulmaan löydettävissä vastauksia tai koulutusta.
- Tilaaja (lpk tai alue) vastaa puitteista, eli paikasta ja eväistä
- Ilmoporras-sivun lopusta löydät aina meneillään olevan tilauskoulutuksen tilauslinkin.
Opintopisteitä partiokoulutuksesta
Partiokoulutukset on hyväksytetty laajasti vastaamaan virallista suomalaista koulutusjärjestelmää, jotta vapaaehtoistyössä kerättyä osaamista voisi hyödyntää virallisten opintojen rinnalla, osoittaa partiokoulutuksesta kootun osaamisen arvon ja merkityksen. Helpoimmin tämä näkyy kursseista saatavina opintopisteinä (op.), joiden määrän löydät mm. Koulutuskartasta. Tätä etua kannattaa korostaa lippukunnassa ja auttaa nuoria hyödyntämään niin kurssitodistuksia kuin opintopisteitä kesätöiden hakemisessa ja omissa opinnoissakin. Lisätietoja löydät täältä.
Osaamismerkit
Partiossa opitaan käsittämättömän hurja määrä erilaisia taitoja lasten ohjaamisesta projektien johtamiseen kuin yhdistyselämän koukeroistakin. Harrastuksessa ja pestissä opitun osaamisen näyttäminen tai siitä kertominen partion ulkopuolisille voi olla hankalaa. Sitä helpottamaan on olemassa sähköiset osaamismerkit, joita kuka tahansa meistä hakea osoittaakseen kokemuksensa ja osaamisensa. Osaamismerkit haetaan verkossa ja niitä voi hyödyntää monin eri tavoin jakamalla tai liittämällä vaikkapa omaan LinkedIn-profiiliin. Lisätietoja osaamismerkeistä löydät täältä.
Kouluttaudu
Voidakseen ohjata muita aikuisia pesteissään ja kouluttautumisessaan on partiojohtaja-peruskurssi (PJ-kurssi) ehdoton peruspaketti pestijohtajalle. Sen päälle on hyvä laajentaa osaamistaan täsmällisemmin lippukuntakursseilla, erityisesti pestijohtajan koulutuksessa. Näitä kursseja on tasaiseen tahtiin vuoden aikana, joten buukkaa itsesi kurssille ja pidä muutoinkin tarkasti silmällä piirin verkkokalenteria.
Tutustu piirin ilmoportaisiin.
Supersemmassa saat viimeisimmät työkalut ja päivitykset pesti- ja osaamisasioihin, joten varaa kalenteriisi vuosittain johtokolmikon ikioma syksyinen viikonloppu valmiiksi.
Omaa johtajuuttasi ja samalla kykyä nähdä lippukuntasi partiokenttä laajemmin kannattaa lähteä syventämään heti kun sinulla vain on siihen mahdollisuus Kolmiapila-Gilwell-kurssilla (Ko-Gi) Kurssin ikäraja on 22v. ja esitietovaatimuksena on PJ-peruskurssi.
Pestijohtajana ei oikeastaan ole kurssia, jota et voisi käydä oman osaamisesi kehittämiseksi! Esimerkiksi PJ-peruskurssin johtamistehtävän ohjaaja -koulutuksesta saat heti PJ-peruskurssien lopputyöt paremmin haltuun lippukunnassa. Pidä silmällä myös Koko lippukunnan kouluttautumispäivä ja Aikuisten iltanuotiot -nimellä kulkevia piirin tapahtumia, joista voit poimia niin itsellesi kuin muille lippukuntasi yli 18-vuotiaille sopivaa johtajahuoltoa ja pikkukoulutuksia.