Järjestämme vuosittain 4-6 Terkku-kurssia, joille osallistuu keskimäärin 5-15 uutta aikuista. Nämä kurssit ovat monelle ensikosketuksia partioon, ja siksi on erityisen tärkeää, että kurssit ovat matalan kynnyksen tapahtumia ja kouluttajat perillä partiosta. Kouluttajapoolimme kaipaa muutamaa lisäkouluttajaa. Koulutukset ovat noin kolmen tunnin mittaisia ja niitä järjestetään niin etänä, Partioasemalla kuin ulkoillen, joten itselleen sopivia kurssiajankohtia ja paikkoja on tarjolla arki-iltaisin tai joinakin viikonloppuina.
Partiokokemus
Pesti edellyttää aiempaa kokemusta partiosta.
Mitä pesti vaatii?
- Peruspartio-osaamista: saat käyttöösi valmiit koulutusmateriaalit, mutta on hyvä, että sinulla on myös omakohtaista kokemusta ja tietoa partiosta lippukunnasta, jotta voit selittää joitakin partion perinteitä tai tapoja jos niistä nousee keskustelua
- Intoa opastaa uusia aikuisia partion saloihin
- Aikaa kouluttaa kurssilla oman aikataulun mukaan, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Yksi kurssi kestää 3h ja sen lisäksi koulutukseen tutustumiseen ja valmistautumiseen menee muutama tunti ensimmäisillä kerroilla
Mitä pesti tarjoaa sinulle?
- Kevyen ja motivoivan tavan olla mukana ja edistää partiota sopivasti silloin tällöin
- Kokemusta kouluttamisesta
- Pääset eturivipaikalta vaikuttamaan siihen, että partion aloittava aikuinen saa erinomaisen alun partiopolulleen
- Mahdollisuuden osaltasi edistää sitä, että partio kuuluu kaikille
Pestin kesto
Esim. vuosi tai keikkaluontoisesti
Yhteystiedot
Mikäli kiinnostuit tai heräsi kysyttävää, laita reippaasti viestiä aikuisryhmän puheenjohtajalle katja.nummela@partio.fi