Vinkulin leirinjohtaja 2022 (EPT)

Haemme ensi talven Vinkuli 2022 talvileirille innokasta johtajaa tai johtajaparia! Leirinjohtajana pidät leirin langat kädessäsi ja varmistat että järjestelyt rullaavat mallikkaasti eteenpäin. Yhdessä muun leiritoimikunnan kanssa pääset rakentamaan parhaan Vinkulin mitä EPT:ssä on nähty!

Vinkuli on EPT:n talvileiri, joka pidetään koulujen hiihtoloman aikaan noin joka toinen vuosi. Vinkulin leirinjohtajan pestissä saa kokemusta leirin järjestämisestä ja johtamisesta talviolosuhteissa sekä pääsee vaikuttamaan siihen, miltä EPT:n tapahtumat näyttävät. Pääset myös tekemään yhteistyötä yli lippukuntarajojen ja tutustumaan uusiin ihmisiin.

Vinkulin leirinjohtajalla on kokonaisvastuu leirin suunnittelusta, leirin käytännön pyörittämisestä sekä leiritoimikunnan ohjaamisesta ja tukemisesta. Leirinjohtaja pestaa itselleen leiritoimikunnan ja valvoo, että leiriä edeltävät, leirin aikaiset ja leirin jälkeiset hommat hoituvat. Tapahtuman jälkeen tulee tehdä palautekysely osallistujille. Leirinjohtaja kantaa myös viimeisenä vastuun. Hae pestiä ja tule tekemään leirikokemusta, josta olet osannut vain unelmoida!

Pestin työmäärä painottuu valmistelevaan työhön ennen leiriä ja huipentuu itse leiriin. Pesti vaatii ajankäyttöä viikoittain.

Mitä pesti vaatii?

Leirinjohtajana sinulla olisi hyvä olla aiempaa kokemusta leiriarjesta ja leirien järjestelyistä esimerkiksi leiritoimikuntatasoisessa roolissa. Leirinjohtajuus vaatii vähintään 18-vuoden ikää, PJ-valtakirjaa ja aikaisempaa talvileirikokemusta. Jos jäät miettimään, että onkohan oma kokemuksesi riittävä ja intoa pestiin on, niin ota rohkeasti yhteyttä meihin!

Pestin kesto

Pesti alkaa heti valinnan jälkeen ja päättyy loppuraporttien valmistuessa keväällä 2022.

Yhteystiedot

Hakemukset sähköpostilla ept@partio.fi. Kerro hakemuksessa itsestäsi, taustastasi ja siitä, miksi tämä olisi juuri sun juttu!

Lisätietoja

Lisätietoja pestistä saat leirin yhteyshenkilöltä Laura Puusolalta (+358 403686039, laura.puusola@partio.fi).