Organisaatiossa toimiminen -koulutus on tarkoitettu piirin kiinteässä organisaatiossa toimiville ryhmien ja toimikuntien sekä piirihallituksen ja -neuvoston puheenjohtajille ja jäsenille. Koulutuksen esitietona on partiojohtajan peruskurssi, ja se koostuu neljästä iltakoulutuksesta tammi-helmikuussa 2021.
Osallistua voi yhteen iltaan tai kaikkiin, mutta suorituksen koulutuksesta saa ainoastaan osallistumalla jokaiseen koulutustapahtumaan.
Koulutus on piirin luottiksille maksutonta lisäkoulutusta.
Koulutus antaa valmiudet toimia ryhmän tai toimikunnan täysipainoisena jäsenenä.
Tämän ensimmäisen illan 26.1. aihe on aikuisryhmän johtaminen, ja saat vastauksia kysymyksiin:
- ryhmän tavoitteiden asettamisesta ja ryhmän sitouttamisesta niihin motivaation vahvistamisesta
- erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta sekä
- ryhmän toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä.
Muut illat ovat:
- Toisen illan 4.2. aihe on projekti.
- Kolmannen illan 10.2. aihe on kehittämishankkeen suunnittelu.
- Neljännen illan 16.2. aihe on ryhmän toiminnan suunnittelu.