Tervetuloa Urbaaniin!
Vuoden 2019 Urbaani kaupunkisuunnistus on kaikille pääkaupunkiseudun seikkailijoille tarkoitettu tapahtuma, jossa seikkaillaan urbaaneissa maisemissa kehäradan varrella. Urbaani järjestetään 05.10.2019 klo 10:00-17:00. Tapahtuma alkaa Oulunkylästä, aivan rautatieaseman läheisyydestä. Tapahtuman aikana syödään yksi lämmin ateria.
Tapahtumassa hyödynnetään julkista liikennettä kun seikkailijat suorittavat rasteja Oulunkylän ja Aviapoliksen välisen rataosuuden varrella, samalla suorittaen sisu-taitomerkin. Reitin pääsee liikkumaan BC-lipulla, ja ryhmä voi kiertää sen vapaassa järjestyksessä. Rasteja on kahdeksan, mukaanlukien ruokarasti.
Ilmoittautuminen tapahtuu vartioittain, ja osallistumismaksu on 10€ / seikkailija. Lisäksi jokaisella vartiolla tulee olla mukanaan yli 15-vuotias saattaja.
Jotta tapahtuma saadaan toteutettua, tarvitsemme myös apukäsiä rasteille. Jokaiselta osallistuvalta lippukunnalta tulee ilmoittaa yksi rastihenkilö / lippukunta. Rastihenkilö ei voi toimia vartion saattajana. Mikäli lippukunnastanne olisi halukkaita enemmän kuin yksi rastihenkilö, voitte laittaa viestiä tapahtuman johtajalle: niko.hellsten@partio.fi.