Tukea lippukunnan arkeen
Lippukunnassa tapahtuu koko ajan: ryhmät kokoontuvat viikoittain kololla, johtajat suunnittelevat ja toteuttavat retkiä, syksyn alussa otetaan vastaan uudet lapset, nuoret ja aikuiset. Moni juttu lippukunnassa pyörii kuin itsestään, toisiin taas tarvitaan vinkkejä, muistilistoja tai apua.
Näiltä sivuilta löydät apua lippukunnan arjen sujuvoittamiseen, oli sitten kyseessä jäsenhankinta, lippukunnan viestintä, uusien jäsenten kotiutuminen lippukuntaan, lippukunnan talous, turvallisuus ja vakuutusasiat, yksittäisen partiolaisen taloudellinen tukeminen, sidosryhmät ja yhteistyökumppanit, koloon liittyvät kysymykset, yhdenvertaisuuden huomioiminen lippukunnassa tai toimiston palvelut lippukunnille.
Jos joku asia jää kuitenkin mietityttämään tai haluat funtsia sitä yhdessä, voit aina kääntyä oman alueesi aluetiimin tai toimiston puoleen.
LIPPUKUNNAN VUOSI 2023
Tähän on kerätty suurin linjoin lippukunnan vuoden tapahtumat. Toimintaa suunnitellessa kannattaa tsekata, että alla olevat asiat on huomioitu tulevan vuoden toimintakalenterissa. Mitä tarkempi suunnitelma ja vastuunjako, sitä helpompi toteuttaa
Asiat on jaettu kahteen kategoriaan: Muista ainakin nämä ja Muut asiat ja tiedoksi. Ensimmäisen kohdan asiat ovat tärkeitä ja kuuluvat perustoimintaan. Toisen kohdan asiat on hyvä tietää ja perehtyä, jos aikaa on.
Tapahtumakalenterit toiminnansuunnittelun tueksi:
- Piirin tapahtumat ja koulutukset löydät päpa.fi/tapahtumat
- Espoon Partiotuen tapahtumat ept.fi/tapahtumat
- Kannuksen tapahtumat partiokannus.fi/tapahtumat
- SP:n koulutukset ja tapahtumat partio.fi/tapahtumat
LATAA VUOSIKELLO ITSELLESI TÄSTÄ: 2023 LPK vuosikello
TAMMIKUU
Muista ainakin nämä:
- Päivitä muuttuneet tiedot
- lippukunnan nettisivuille (Muista uudet kokousaikataulut!)
- Kuksaan (Päivitä pestit, tarkista kolon osoite ja koordinaatit)
- PRH & YTJ
- yhteistyökumppaneille
- Valmistele tilinpäätös ja toimita se toiminnantarkastajille
- Täytä vuosiseloste
- Kutsu lippukunnan kevätkokous koolle
- Vinkit kauden käynnistämiseen täällä
Muut asiat ja tiedoksi:
- Täydentäkää vajaat ryhmät
- Jäsenhankinnasta piirin sivuilla ja SP:n sivuilla
- Pestikeskusteluiden käyminen uusissa pesteissä aloittavien johtajien kanssa sekä välipestikeskustelujen käyminen pesteissä jatkavien kanssa
- Laita kalenteriin tulevan kevään iltateet!
- Ansiomerkkihaun DL 15.1.
- Stipendit DL 15.1.
- Perehdytysilta uusille johtokolmikoille 25.1.2023
HELMIKUU
Muista ainakin nämä:
- Aluetapaamiskuukausi
- Helsingin kaupungin avustusten DL 28.2.
- Piirin kurssien ilmoporras päättyy 28.2.
- Vkolla 8 koulujen talviloma
Muut asiat ja tiedoksi:
- Kutsu lippukunnan sidosryhmät (esim. seurakunnasta) tulevan kesän kesäleirille tai muuhun lpk:n tapahtumaan
- Kaverit mukaan partioon ystävänpäiväviikolla (vko 7)!
MAALISKUU
Muista ainakin nämä:
- Lippukunnan vuosikokous
- Muista päivittää muuttuneet pestitiedot Kuksaan ja ilmoittaa uudet nimenkirjoittajat Patentti- ja rekisterihallitukseen
- Espoon kaupungin avustusten DL 31.3.
Muut asiat ja tiedoksi:
- Eskarikampanja tulee taas Partioviikolla!
- Tarkista piirin kalenterista koko lippukunnan koulutusillat, 15.3., 23.3., ja 28.3.2023.
HUHTIKUU
Muista ainakin nämä:
- Vantaan kaupungin avustusten DL 1.4.
- Aluetapaamiskuukausi
Muut asiat ja tiedoksi:
- Partioviikko 17.–23.4.2023
- Suunnitelkaa syksyllä ikäkaudessa etenevien ryhmien siirtymät
- Perehdytysilta uusille johtokolmikoille 12.4.2023
- Suunnitelkaa syksyä: markkinointia, aikuisrekryä ja jäsenhankintaa. Selvittäkää, mikä on syksyn johtajatilanne
- Ansiomerkkihaun DL 15.4., (hae merkit kesäleirille)
- Stipendit DL 1.4.
- Vantaa: Leiriavustuksen haku (2 kk ennen leiriä)
TOUKOKUU
Muista ainakin nämä:
- Sopikaa lippukunnan kevätjuhlasta tai kauden päätöksestä
- Ja vanhemmille tieto siitä, milloin partio jatkuu syksyllä!
- Muistakaa kiittää vapaaehtoisia kuluneesta kaudesta
- Piirin johtajahuoltoideat ja kiittäminen
Muut asiat ja tiedoksi:
- Syksyn kouluttautumissuunnittelun aloittaminen
- Suunnitelkaa syksyä: markkinointia, aikuisrekryä ja jäsenhankintaa
- Ilmoita kesäleiristä ja vaelluksista piiritoimistoon
KESÄKUU & HEINÄKUU
Muista ainakin nämä:
- Kerää kevään tiedot (osallistujamäärät ja suoritukset) kokoon ja päivitä Kuksa vuosiselostetta silmällä pitäen
Muut asiat ja tiedoksi:
- Muistakaa kiittää vapaaehtoisia kuluneesta kaudesta
- Piirin johtajahuoltoideat ja kiittäminen
ELOKUU
Muista ainakin nämä:
- Kutsukaa johtajisto koolle kesän jälkeen tsekkaamaan syksyn toiminta kuntoon
- Päivittäkää muuttuneet tiedot lippukunnan nettisivuille, Kuksaan, PRH & YTJ ja yhteistyökumppaneille
- Piirin koulutusten ja kurssien ilmoporras päättyy 31.8.2023
- Kolon avaimien jakaminen tarvittaville henkilöille
- Pestikeskusteluiden käyminen uusissa pesteissä aloittavien kanssa sekä välipestikeskustelujen käyminen pesteissä jatkavien kanssa
- Vinkit kauden käynnistämiseen täällä
Muut asiat ja tiedoksi:
- Miettikää johtajiston syksyn koulutuksia ja lippukunnan osallistuminen erilaisiin tapahtumiin. Linkit tapahtumakalentereihin vuosikellon alusta.
- Järjestäkää oma aloitustapahtuma tai osallistukaa oman asuinalueenne tapahtumaan
- Muistakaa tarkistaa Kuksan jonot!
SYYSKUU
Muista ainakin nämä:
- Huolehdi, että uudet jäsenet ja huoltajat löytyvät Kuksasta!
- Muista kertoa jäsenmaksuvapautusmahdollisuudesta uusille jäsenille
- Kutsu lippukunnan syyskokous koolle
- Aluetapaamiskuukausi
- Turvallisesti yhdessä -koulutus kaikilla johtajilla käytynä
- Ensi kesän keskitetyt kämppävaraukset!
Muut asiat ja tiedoksi:
- Järjestäkää huoltajailta lippukunnan jäsenten huoltajille tai kutsukaa heidät mukaan lippukunnan retkelle. Valmista materiaalia täältä
- Pestatkaa turva-aikuinen, jos sellaista ei vielä ole
- Stipendien ja ansiomerkkien DL 15.9.
- PäPan Supersemma lippukunnanjohtajalle, ohjelmajohtajalle ja pestijohtajalle 22.-24.9.2023
LOKAKUU
Muista ainakin nämä:
- Adventtikalenterikamppis alkaa!
- Vkolla 42 koulujen syysloma
Muut asiat ja tiedoksi:
- Piirin kokous 23.10.2023
- Aloittakaa tulevan vuoden toiminnansuunnittelu
- Koko lippukunnan koulutuspäivä 29.10.2023
MARRASKUU
Muista ainakin nämä:
- Aluetapaamiskuukausi
- Valmistautukaa kevääseen: ryhmät, johtajat, toiminnansuunnittelu
Muut asiat ja tiedoksi:
- Adventtikalenteri kirkkoherralle ja muille tärkeille sidosryhmille. Sopikaa oman alueen muiden lippukuntien kanssa yhteistyöstä tämän kanssa
- Ansiomerkkihaun DL 15.11. (huomaathan, että merkit Yrjönpäiväksi, Mannerheimin-soljet haetaan jo marraskuussa)
- Perehdytysilta uusille johtokolmikoille 16.11.2023
- Piirin kurssien ja koulutusten ilmoporras päättyy11.2023
JOULUKUU
Muista ainakin nämä:
- Lippukunnan joulujuhlat ja esimerkiksi partiolupauksenantotilaisuus sen yhteydessä
- Muistakaa kiittää vapaaehtoisia kuluneesta kaudesta
- Piirin johtajahuoltoideat ja kiittäminen
- Kerää syksyn tiedot (osallistujamäärät ja suoritukset) kokoon ja päivitä Kuksa vuosiselostetta silmällä pitäen
Muut asiat ja tiedoksi:
- Ilmoita talvileiristä ja -vaelluksesta piirin toimistolle