Vuonna 2019 ohjelmapainotuksena on Ulos koloilta.

Ohjelmapainotuksen tavoitteena on, että jokainen partiolainen ja partioryhmä tekee mahdollisimman paljon ja erilaisia päivä- ja yöretkiä. Koloilta poistumisen myötä partiotoiminta muuttuu monipuolisemmaksi. Yhteistyö paikallisten kumppanuuksien kanssa ja kautta tuo lisää ideoita ja näkyvyyttä lippukunnan arkeen. Retket voi olla esimerkiksi erilaisia vierailuja tai ihan perinteisiä metsäretkiä.

Tälle sivulle kootaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten retkivinkkejä vuoden 2019 aikana.

Osallistukaa myös Suomen Partiolaisten toimintakilpailuun, joka starttaa tammikuussa.

Aktiivisimmat postaajat palkitaan ja kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kuukausittain palkintoja!

Kuvasi saatetaan julkaista Partion somekanavissa, varmistathan siis että jos kuvassa on ihmisiä, myös heiltä on lupa kuvan julkaisemiseen.

Säännöt:

  • Kilpailu on toimintaryhmäkohtainen (LPK:n luonnollinen ryhmä).
  • Sudenpennut: kisassa ei ole ryhmän maksimikokoa, mutta yhteen ryhmään saa kuulua ainoastaan saman lauman jäseniä.
  • Seikkailijat-vaeltajat:
    • Ryhmään voi kuulua enintään 12 henkilöä + johtajat.
    • Jos esim. seikkailijajoukkueessa on enemmän kuin 12 henkeä, osallistuvat he useammassa ryhmässä (vartioittain)
  • Ulos koloilta –hotlinen ”spämmääminen” on kielletty. Jos epäillään häiriökäytöstä, kyseinen puhelinnumero poistetaan kilpailusta.
  • Mukaan kilpailuun voi ilmoittautua 30.9.2019 asti. Tämän jälkeen ei oteta uusia ilmoittautumisia.

Apua ohjelman suunnitteluun:

Yleisiä ohjeita sudenpentujen, seikkailijoiden ja tarpojien nykytaiteeseen tutustumiseen sekä arkkitehtuuriin tutustumiseen .

Vantaan kaupungin Löytöretki metsään -materiaalit on suunniteltu käytettäväksi erityisesti Soltorpin luontopolulla, mutta soveltuvin osin niitä voi käyttää myös missä tahansa muissa luontokohteissa. Materiaalit soveltuvat erityisesti sudenpennuille ja perhepartiolaisille.

Muita hyödyllisiä sivustoja: